sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Suoretkellä

Oli makeaa käydä Hilpan kasvattajan luona kyläilemässä ja huomata kuinka mutkattomasti Saiva ja Hilpa sujahtivat Talvikylän neljän koiran laumaan, ja toki Väpä sujahti siinä samalla! Saiva ja Salli ovat hyvät ystävykset vuosien takaa, mutta ne eivät olleet nähneet varmaan pariin vuoteen ja ovat melko saman ikäiset ja suht dominoivia narttuja molemmat. Eipä emännillä ollut mitään ongelmat, hännänhuiskaukset, nuuhkaukset ja pusut ja homma oli siinä. Ainoa ärräpää pääsi Saivalta, kun se kerran tölväisi maahan "vääränrotuisen" leikatun urosterrierin, mutta sekin oli ohi ennen kuin minä edes ehdin huomata asiaa. Hieno lauma!

Emman ottama kuva, mie handlaan!

Pihalla ei tullut suuremmin kuvailtua lauman eloa, mutta sunnuntaina meillä oli aikaa ja jaksamista käydä pienellä retkellä suolla. Tupasvillaa oli vallan mahottomasti, joten mikäs sen mukavampaa kuin kuvailla vähän koiriakin samaan syssyyn. Väpä ei enää sillä reissulla ollut mukana, eikä tuo pikku ärrieri.














Ei kommentteja: