lauantai 7. helmikuuta 2015

Yksityiskohtaista

Lauantaiaamuni alkoi sillä, kun havahdettuani hereille Hilpa hyppäsi sänkyyn ja önisten punki kainalooni. Kello oli puoli kahdeksan ja periaatteessa oltaisiin voitu jo nousta, mutta kun Saivakin heilautti unisesti häntäpuuhkaansa pedistään, niin laitoin puhelimeen herätyksen ja köllöttelimme torkahdellen vielä puolisen tuntia ennen aamulenkille lähtöä. Harmillisesti Keski-Suomen auringonpaiste ei yltänyt Savon seudulle, joten aamulenkki sujui harmaasti. Likat ei tunnu piittaavan siitä paistaako arska vai eikö, pääasia että pääsee pinkomaan vapaana ja nauttimaan lumesta. Parin tunnin aamulenkin ja kauppareissun jälkeen otin kameran pitkästä aikaa esiin ja näpyttelin muutamat peittelemättömät kuvat arjestamme.

Tällainen näky odotti kaupasta tullessani, syyllisen peffa näkyy kuvan vasemmassa reunassa. Hippiäinen aloitti juoksunsa viides päivä.


Valkoinen töppönen ja hopeanhohtoinen töppönen. Maltilliset tassukarvat on tänä talvena.



Uniset ja rahkaiset nassut.



 Ja nenukit.



Saivalle ilmestyi viikko tai pari sitten valkoinen kohta kaulaan. Sillähän on rillien ja "pusuhuulien" lisäksi yksittäisiä valkoisia karvoja siellä täällä pään alueella, ja muutaman valkoisen karvan keskittymä niskassa. Tämä ilmestyi aika yllättäen ja on suhteellisen suuri plus näkyvällä paikalla, joten Saivan katsominen herättää miussa lempeää hilpeyttä.



2 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Onkos Saiva saanut uuden kauneuspilkun? Siinä näyttää olevan oikein hieno naisellisesti kihartuva karvakin :)

wind-up toy kirjoitti...

Uusi kauneuspilkku tosiaan tulla tupsahti. ;) Kyseessä siis arpi, johon kasvaa syystä tai toisesta valkoista karvaa. Liekö nujutessa Hilpan hammas vähän osunut, myös punkin puremastahan voi pieni arpi tulla, joten sekin on mahdollinen vaihtoehto. Hauska pieni yksityiskohta kuitenkin!