perjantai 9. tammikuuta 2015

Joulu oli, joulu meni

Vihdoin löysin aikaa joulun "päivittelyyn". Olimme tuttuun, hyväksi havaittuun tapaan kotipaikalla joulun vietossa ja lupsakasti se sujuikin. Nähtiin paria kummilasta, syötiin, ulkoiltiin ja levättiin. Tytöt saivat lelut: yliääni-käärmeen ja pallonmuotoisen lintulelun. Nita-ystävämme ehti jo käärmeen teurastaa, joten se muuntautui roadkill-leluksi ja lintupallokin on jo littana, että niin onnistuneet oli tämän joulun lahjat! Hilpa myös ystävällisesti oli, normaaleista tavoistaan poiketen, ratsannut aatonaattona miun töissä ollessa lipaston päällisen(!) ja pureskellut pokkarini hajalle, joten nyt sitä taas ollaan pelkän järkkärin varassa. Ihana Hips. No, näitä sattuu.

Tapanina jaksoin jopa kameran raahata lenkille, tai pikemminkin kahdelle, koska kävin tyttöjen kanssa lenkit erikseen, eka Saivan ja sitten Hilpan kanssa. Taivas oli paksussa pilvessä.

















Eräänä päivänä pilkisti aurinkokin ihan pikkuruisen, puiden latvojen yläpuolelle se ei toki yltänyt.


Hilpan kuolainen korva jäätyi hetkeksi taitoksi








Ei kommentteja: