perjantai 13. syyskuuta 2013

Ruskahehkua Lapissa

Keskiviikkona 4.9. läksimme kohti pohjolan perukoita Emman, Muston, Sallin ja Vannin kanssa. Tiedossa oli pieni Lapin turnee, jonka ensimmäinen etappi oli Kilpisjärvi ja sen mahtava Saana. Pääsimme Retkeilykeskuksen pihaan varsin hyvissä ajoin eli klo 17 tienoilla, kun tauot ajomatkan aikana jäivät minimiin koirien vetäessä yllättävän tyytyväisinä tirsoja. Jätimme auton Retkun pihaan, nakkasimme rinkat selkään ja käänsimme nokkamme kohti Saanaa. Rinkat selässä neljän kilometrin nousu, ei tunnu missään!



Aluksi noustiin loivasti polkua pitkin, kunnes alkoi yli 700 portaan portaikko, joka siivitti meidät jyrkimmän kohdan yli. Välillä tuli ihmisiä vastaan ja välillä porojakin (jotka Saiva tosin karkotti kiitettävän matkan päästä haukullaan). Hilpa sai kulkea muuten vapaana, mutta ohitusten ajaksi otin sen kiinni. Portaiden jälkeen ei näkynyt yhtään elollista sielua paria mönkijää lukuunottamatta. Huipulle päästyämme ilta jo hämärsi ja tuulikin oli yltynyt navakaksi. Äkkiä lisää kampetta niskaan, puumerkit vieraskirjaan ja pakolliset (varsin hyväntuuliset..) kuvat huiputuksesta. Sitten lähdimme laskeutumaan alemmas kohti potentiaalista leiripaikkaa, jonka olimme bonganneet nousun aikana.



Kuva EP

Suunnitellussa paikassa oli kuin olikin tarpeeksi suurinpiirtein tasaista ja kivetöntä aluetta, johon saatiin teltat pystyyn. Sen enempää ei fiilistelty, keitettiin vain kaakaota ja kuppikeittoa ennen kuin vetäydyttiin yksiöihimme yökuntiin. Hiippa heitti suorilta miun pään viereen kiskomaan sikeitä, Saiva istui pari minuuttia teltan keskellä ja kummasteli, kun tuuli paukutti telttaa, mutta käpertyi sitten kylkeeni kiinni. Koirat ilmeisesti saivat nukuttua jonkun verran, mutta itsellä jäi unet vähiin, kun viima oli niin kova, että se survoutui teltanpohjan allekin. Aamulla retkitoveri tarkisti korkeuden gepsistä: 875 m. Ihan kiitettävästi korkeutta siis.

Pesät
Aamulla herättiin - tai pikemminkin noustiin - hyvissä ajoin, että ehditään laskeutua takaisin Retkuun. Reipas aamulenkki siis ja pitää kyllä myöntää, että hieman vapisutti jalkoja, kun mukavalla tahdilla portaat alas asteltiin pitämättä taukoja.

Aamu valkeni synkkänä


Kurjenkanerva muka vielä kukassa
Alhaalla oltiin yhdeksän aikoihin, joten käytiin ruhtinaallisella aamiaisella ja siistiydyttiin hieman ennen kuin jatkettiin matkaa. Lähdettiin kohti Jäämerta ja allekirjoittanut pääsi ekaa kertaa Norjaan, huikeaa! Rannikkoa pitkin ajaminen ei ole kovin joutuisaa, mutta maisemat on mieleenpainuvat. Pysähdyttiin välillä jaloittelemaan ja ulkoiluttamaan koiria sekä räpsimään kuvia. Emma jossain vaiheessa aamupäivää ilmoitti, ettei oo koskaan uinu Jäämeressä (vai mitenhän se juttu meni), mistä mie toki innostuin haastamaan tyypin uintireissulle. Lopulta illansuussa löytyi hieman suojaisampi paikka uimapuvuttomille hupakoille ja kipaistiin uimasille. Oli muuten sen verran vilakkaa, että virkisti varsin kiitettävästi nuutunutta mieltä. Kannattaa miettiä, mitä sitä mulle ääneen ehdottaa. Skibotnin kautta Altaan ja siitä Lakselviin ja sitten Karasjok ja illaksi ehdittiin mökille Dalvadakseen. Lämmitettiin sauna ja syötiin iltapala ja painuttiin pehkuihin. Ei ongelmia unentulon kanssa.

Lampaita näkyi paljon

Kåfjord muistaakseni



Kvaenangsfjell


Jossain matkan varrella

Tätä pysähdyspaikkaa en muista

Maaruskaa

Piippa yritti kontista pois ja akka komensi, nyyh
Täällä uitiin




Perjantaina lähdettiin sitten huiputtamaan Nuvvus-Ailegas. Portit olivat auki niin, että ois päästy perille asti autolla, mutta sehän olisi ihan huijausta! Auto siis parkkiin, reput selkään ja ei ku ylös vaan. Käveltiin välillä tietä myöten, mutta poikettiin sitten sivumpaan ja kyllähän se onkin kivempi käppäillä maastossa. Mustikoita oli paljon ja ne oli vielä hyviäkin eikä lainkaan vetisiä. Huipulla tuuli maltillisesti, joten istuskeltiin siellä pitkä tovi ja muutkin koirat kuin Hilpa sai riekata vapaana.







Making of kaverikuva. Kuva EP





Yleinen kaaos




Palatessa kuljettiin taas maaston puolella ja löydettiin pieni sievä puro, jota seurailtiin alas asti. Välillä istahdettiin varvikkoon paistattelemaan päivää ja nauttimaan. Parasta.






Lauantaina oli sitten Nuorgamin vuoro, kun suuntasimme Skaidijärven polulle. Oli hiukset päästä irrottava -tuuli, mutta muuten hyvä ilma, joten mikäs siinä oli kulkiessa. Pysähdyttiin järven rantaan kodalle paistamaan makkarat ja juomaan kuppikeitot. Kuvasaalis jäi heikoksi, kun kamera viihtyi pitkälti laukussaan.



Sunnuntaina pidettiin kokonaan autoton päivä, kun maanantaina oli tiedossa pitkä kotimatka, joten lähdettiin kapuamaan Skadjaroaiville, siitä Skadjavarrille ja Doarrocopman kautta Gárdejohkan varteen. Käveltiin semmoset 10 km viidessä tunnissa eli ei todellakaan pidetty mitään kiirettä. Tämäkin reissu aivan mahtava.





Aropupu












Maanantaina sitten koitti kotiinlähdön aika, valitettavaa, mutta ensi vuonna toivottavasti uudestaan! Kiitos paljon Emmalle, kun saatiin tulla völjyyn taas kerran! Loppuun vielä mökin ympäristöstä otettuja kuvia.

Maisemakuva terassilta ekana aamuna ja vikana aamuna.




2 kommenttia:

Aliel kirjoitti...

Sää taisi suosia teitä, oli poutaista koko reissu? Hienoa maisemia kyllä kieltämättä, varmasti paikanpäällä nähtyinä vielä hienompia kuin kuvissa. :)

wind-up toy kirjoitti...

Sää oli kyllä mitä parhain, ei olisi uskonut syyskuuksi! Telttayönä vähän ripsautti vettä ja yhtenä mökkiyönä myös, sekä Skaidijärvellä kun istuttiin kodassa, muuten oli poutaa.
Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta, vaikka kuinka yrittäisi. :)