Hilpa rakennusetsinnässä

Meille aukesi mahdollisuus päästä kokeilemaan kokeneen ja menestyneen pelastuskoirapuolen harrastajan opastuksella rakennusetsintää. Koekaniiniksi pääsi Hilpa ja etsintä suoritettiin armeijan käytöstä poistetulla räjähdevarastolla, joka käytännössä oli kallion sisään louhittu luolasto erinäisine pitkine käytävineen ja pienine ja suurine huoneineen. Oli kaikenlaista pientä koloa, jonne mennä piiloon, lattian allekin pääsi, seinien sisään, vanhoihin sähkökaappeihin jne. Oli ritiläportaita ja erilaisia kolisevia lattialevyjä ja hurisevia koneita, pimeitä huoneita ja valoisia huoneita. Alkajaisiksi meille näytettiin vaaranpaikat, mihin koiraa ei passannut laskea ja suljettiin ovet paikkoihin, joissa oli lasia tms. lattialla. Aivan mielettömän siisti paikka, olin innoissani jo esittelykierroksella!

Hilpa oli ekana vuorossa ja se oli aivan tohkeissaan, kun arvasi, että ollaan tultu treenaamaan, vaikka treenivarusteet eivät olleetkaan päällä (rakennuksilla koiralla ei saa olla rihmankiertämää). Harjoitukset toteutettiin hieman eri tavalla, kuin hakumetsässä on totuttu, ja assistentti, joka toimitti koiran nähden palkkapurkin piilossa olleelle maalimiehelle, olikin vähän hämmennystä aiheuttava. Eka maalimies oli Hilpalle piilossa pitkän käytävän varrella portaiden juuressa, jossa oli pieni ovi ja sen takana kolo, jonne mahtui ihminen istumaan. Ovi oli auki, mutta koira ei kuitenkaan voinut nähdä ihmistä ennen kuin käveli oven ohi. Purkin toimittanut assari jäi lähistölle seisomaan, kun lähetin koiran ja Hilpa toki pinkaisikin haukkumaan ensin hänet. Aikansa haukuttuaan se kuitenkin mietti asiaa uusiksi ja sitten hoksasi, että tää onkin väärä tyyppi ja löysikin heti ovensuussa istuneen oikean maalimiehen.

Toinen maalimies olikin sitten huoneessa, jonne piti nousta ritiläportaita pitkin. Taas assari toimitti purkin maalimiehelle ja tuli nyt kokonaan pois, ettei koira hämäänny. Hauska oli seurata oman ja muidenkin metsässä työskentelemään tottuneiden koirien kohdalla, miten ne työstivät eri tavalla käyttäytyvää hajua. Rakennuksissa haju ei käyttäydy niin suoraviivaisesti kuin ulkona, ja siinä riittikin ihmeteltävää. Hilpakin sai vainun vastakkaiselta seinustalta, kuin missä portaat olivat, ja kurotteli ensin kattoa kohti ennen kun lähti tutkimaan oikeaan suuntaan. Ritiläportaidan alla meni syystä tahi toisesta betoniportaat, jotka kuitenkin loppui kesken, kun ritiläportaat tuli vastaan. Hilpa tietenkin blondikoirana yritti nousta moneen kertaan betoniportaita, kävi välillä kiertelemässä ja palasi taas uudestaan koittamaan. Ei mahtunut pikkukoiran päähän, että miksi ei näitä portaita pääse ylös. Haju sillä oli ja suunta oikea, mutta pirskatti sentään! Lopulta ohjaaja kävi vähän vinkkaamassa, että tässä on toisetkin portaat. Voi sitä riemua, kun tyyppi hiffasi homman ja pääsi hakemaan palkkansa!

Viimeinen maalimies laitettiin sitten saman käytävän varrelle, mutta kauemmas pimeään päähän, jossa valot loppuivat kuin seinään. Jotkut koirat epäröivät, kun pimeys alkaa niin yhtäkkiä, mutta Hilpa ei ollut moksiskaan. Se kipitteli pimeään ja hetken päästä kuuluikin, että nyt on maalimies löytynyt.

Kokemuksena oli kyllä erittäin antoisa ja mielenkiintoinen! Ihan säväytti tämmöistä, joka tykkää seurata koiran työskentelyä ja olla puuttumatta itse liikaa sen touhuihin. Meillä oli kivaa ja adrenaliini virtasi vielä tunteja treenin loppumisen jälkeen. Voin suositella kokeilemaan, jos joskus tulee mahdollisuus! Me päästään ehkä 30. päivä vielä uudestaan harjoittelemaan tätä vähän erilaista etsintää. Saa metsäkoira vähän uusia haasteita.