keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lappalaisten pikkujoulut

Männä sunnuntaina käytiin Riistavedellä nätötreenipoppoon kanssa pikkujouluissa. Mentiin kimppakyydillä Sannan ja Raijan sekä Paulan ja Priitan kanssa. Saiva ja Priita ovat tavanneet pari kertaa, mutta eivät ole suhtautuneet toisiinsa hirveän suopeasti (tai ainakaan Saiva ei niin perusta Priitasta, Priita taas voisi ignoorata koko mustasurman). Matka sujui kuitenkin samassa autossa leppoisissa merkeissä. Perillä oli ihan mukava satsi suomenlapinkoiria, yhtään lapinporokoiraa ei ollut päässyt paikalle. Harmi, kun en tullut laskeneeksi montako koiria oli talon omien koirien lisäksi, enkä näin jälkikäteen jaksa muistaa.

Pidettiin ensin näyttelyreenit ja sitten ne, jotka toisten koirien kanssa toimeen tulivat, pääsivät aidatulle pihalle riekkumaan siksi aikaa, kun me ihmiset nautimme pirtin lämmössä glögistä ja herkuista. Hilpa pääsi heti pihalle päästelemään höyryjä ja se taisi olla oikeinkin eräiden poikakoirien mieleen. Myöhemmin, kun me ihmisetkin taas pistimme nokkamme ulos, päästin Saivankin aidan sisäpuolelle valvonnan alle. Nätistipä sekin oli, kunnioitti paria talon narttua, eikä ollut mitään kärhämiä. Ihan on toisinaan tilannetajuakin likalla. Olihan meillä mukavaa, ja päivän päätteeksi varsin väsähtäneet ja räkäiset koirat!

Koska elämme vuoden pimeintä aikaa, niin kuvia en itse räpsinyt. Priitan Paula-emäntä oli kameran ottanut mukaansa ja ystävällisesti räpsäisi miunkin tytöistä seisomakuvat ja Piipasta passikuvankin.

Ikää melkein 1v 8kk


Ikää melkein 5v 4kk

Ei kommentteja: