sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Erilainen juhannus

Perinteisesti ollaan vietetty juhannusta aina mökillä, joko sukulaisten tai vanhempieni. Tällä kertaa pyysin kuitenkin torstain töistä vapaaksi ja lähdettiin keskiviikkona töitten jälkeen kohti pohjoista, suuntana Senjan saari Norjassa. Kuvat on otettu milloin pokkarilla ja milloin järkkärillä, joten laadussa on huomattavia eroja.

Ensimmäinen leiri pystytettiin Kilpisjärvelle Saanan kupeeseen. Kello kävi jo aamuneljää ja nukkumaan päästiin viiden tienoilla, joten kuvia otin vasta seuraavana aamuna. Samalla paikalla oli pari muutakin telttailijaa, joita ei toivottavasti hirveästi häiritty myöhäisellä leiriytymisajankohdalla. Hyvin nukutti uudessa Panyamissa, Hilpa oli taas teltassa kuin kotonaan, Saiva joutui taas vähän miettimään ja tuulta kuulostelemaan ennen kuin rauhoittui nukkumaan.

Saana suoraan telttapaikalta kuvattuna.

Kiltti pieni retkikoira odottelee lähtöä
Toinenkin kiltti retkikoira
Aamupäivästä sitten syötiin pikaisesti ja jatkettiin matkaa. Norjan puolella alkumatkasta oli tietyöt käynnissä, mikä hidasti matkaa, mutta sitten saatiin posotella rauhassa. Matkan varrelta tarttui muutama kuva Lyngenistä. Finnsnesissä sitten ylitettiin silta ja päästiin määränpäähän eli Senjalle. Hankittiin kartta turisti-infosta ja mies tiedusteli säätä, minkä jälkeen tehtiin päätös jättää pohjois-Senjaan tutustuminen toiseen kertaan ja päätettiin jäädä kiertelemään saaren eteläosaa. Mantereen puoli saaresta on suhtkoht tasaista, mutta mitä lähemmäs päästiin merenpuolta, sitä suuremmaksi kasvoivat maanpinnanvaihtelut. Ennen rannikkoa pysähdyttiin kuitenkin jaloittelemaan jonnekin Torskenin "läänin" alueelle. Päästin koiratkin irti, kun totesin että lähin saaliseläimiä muistuttava alueella oli pupun jäämistö.

Saivan kanssa taukopaikalla. Kuvan otti mies.

Taukojumppaa


Hirveän iloinen retkikoira ♥

 Päätettiin vetäytyä suht aikaisin yöpuulle ja siinä körötellessä katseltiin potentiaalisia leiriytymispaikkoja. Pyörähdettiin Sifjordin kylällä, mutta lähdettiin sitten kuitenkin Flakstadvågia kohti. Ajeltuamme kylälle, tien päätepisteeseen asti, päätettiin kääntyä takaisin ja pystyttää teltta Sifjordenin vuonon pohjukkaan. Paikassa oli kyltti ja joitain kivistä koottuja muodostelmia, ja lähempi tutkimus osoittikin, että saamelaiset ovat muinaisina aikoina käyttäneet paikkaa (Gjeska) leiriytymiseen. Mikäs sen parempi paikka siis meillekään! Näkymät olivat hienot ja läheltä laskeutui tunturista puro.

Kaperdalenissa oli vielä paljon lunta


Sifjordin laakso


Näkymää Sifjordin kylästä

Ja itse kylä
Leiripaikalta kuvia.







Aamu valkeni epävakaisena ja vietettiinkin hidas aamu kuunnellen samalla milloin sade loppuisi ennen kuin pistettiin kamppeet kasaan. Edellisiltana ajellessa oltiin huomattu lähellä useampi retkipolun alku tienvarressa ja valittiin niistä mielenkiintoisin: Kvænanin huiputus. Koko saarella ei ollut näkynyt yhtäkään poroa ja lampaitakin oli näkynyt vain parissa haassa, joten jyrkästä noususta kunnialla selviytyäksemme päästin koirat kulkemaan hihnatta ja hyvin ne keskittyivätkin suoritukseen, toki välillä piti vähän keskenään vetää rallia sopivissa paikoissa.









'Odota'-käsky kävi
Rakka alkoi
Hiippa oottelee kuvaamaan jäänyttä miestä

Lappalaiskoirien iloksi luntakin oli

Hilpan kanssa peräkanaa. Kuvan otti mies
Allekirjoittanut. Kuvan otti mies
Rakka vaan jatkui ja jatkui ja sitten tulikin eteen melko leveä lumikenttä. Mies kävi vähän kokeilemassa sen upottavuutta ja kun samaan aikaan alkoi tulla lunta ja huippu peittyi pilveen ja lumisateeseen, niin päätettiin jättää homma sikseen. Eipä kannattanut lähteä kikkailemaan suhteellisen upottavalla lumelle varsinkaan jos palkintona olisi huippu, jolta ei näkisi mitään. Lähdettiin siis paluumatkalle, mikä taisi olla ainakin Saivalle helpotus. Olin pariin kertaan joutunut nostamaan sen pahimpien paikkojen yli ja myös tsemppaamaan sitä sanallisesti. Se vähän jännitti rakassa pahimpia paikkoja, vaikka Hilpa ylitti esteet ketterästi kuin vuorikauris.

Met tässä, määränpää tuolla
Lumikenttää
Saiva tuumii, että palaisiko muu porukka takaisin
Paluumatkalla turvallisen lumikentän ylitystä. Kuvan otti mies
Jatkoimme sitten autolla matkaa hieman pohjoisemmas, mutta vettä piiskoi siihen malliin, että kuvailut jäi vähäisiksi. Gryllefjordiin asti suhautettiin ihmettelemään ja palattiin sitten taas jonkin matkaa takaisin houkuttelevalla leiriytymispaikalle Ballesvikin kylän läheisyyteen 432m korkeuteen. Paikassa houkutteli tasaisen kohdan lisäksi vierestä lähtevä polku kohti tunturinhuippua, ajatuksena kun oli, että josko sää lauantaina selkenisi ja pääsisimme huiputtamaan laen heti aamusta. Teltta tuulessa pystyyn ja iltapalalle. Mulla tekee vähän tiukkaa nukahtaa, jos tuuli kovin telttakangasta heiluttelee, mutta nukahdin lopulta kun tuuli vähän rauhoittui. Saiva tuntuu myös hieman jännittävän läpätystä, Hilpa ei ole moisesta moksiskaan. Yön aikana tuuli kuitenkin tuntui vallan riehaantuvan ja vaihtoipa mokoma suuntaakin. Teltta pysyi kyllä pystyssä ja paikoillaan, mutta mieskin myönsi heräilleensä pitkin yötä. Aamulla siis kamat vain pikaisesti kasaan ja matkaan.



Ajeltiin katsomaan Senjan satamaa ja peikkoja Senjatrolletissa.




Todettiinpa sitten, että sama ajaa Lyngeniin katsomaan josko siellä olisi parempi keli. Hieman ennen Lyngeniä taas todettiin, etteipä hyväjä sielläkään piuata eestaas, kun pilvet oli niin matalalla ja vettä viskoo, joten seuraava ajatus oli ajaa Suomen puolelle josko vaikka Pallaksella olisi parempi keli. Ja vielä mitä. Kilpisjärvellä vihmoi lunta ja räntää, Pallaksellakaan ei mainittavasti miellyttävämpi keli, joten auto kotia kohti ja Kuopiossa oltiin puolen yön tienoilla. Sellainen roadtrippi siis tähän väliin. Hienoja paikkoja tuli nähtyä ja todettua, että Senjalle pitää lähteä uudelleenkin paremmalla aikaa. Ja retkikoirat olivat taas varsin päteviä Saivan rakka-arkuutta lukuunottamatta, ja hienosti sekin selviytyi, kun vähän rohkaisi.

3 kommenttia:

Aliel kirjoitti...

On teillä ollut hienot juhannusmaisemat!

Terhi kirjoitti...

Teillä onkin ollut hieno, vähän erilainen, juhannus!
Iloisen näköisiä retkikoiria :)

Opin tekstistäsi myös uuden sanan: rakka. Piti ihan tarkistaa sen merkitys. Itse käytän tuollaisesta maastosta tylsästi sanaa 'kivikko'. Taikka sitten toisinaan: 'pirunpelto', joita täällä rannikolla on siellä täällä.

Mukavaa kesän jatkoa!

wind-up toy kirjoitti...

Hauskoja nämä "kielimuurit" suomen kielen sisälläkin. :) Pirunpelto nimitystä käytän sellaisista tietynkokoisista kivikkolänteistä, mutta rakaksi kutsun tuollaisia paikkoja missä kivikkoa on melkeinpä silmänkantamattomiin.