sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Valkoisten kukkien lohtu

Mukavasti sujunut viikonloppu sai surullisen käänteen myöhään eilen illalla, kun sain tiedon mummuni poismenosta. Istuin pitkän aikaa parvekkeella yksinäni, kunnes kuulin sipsuttelua ja tunsin jotain lämmintä ja karvaista jalkaani vasten. Saivahan se siihen ilmestyi, painautui jalkaani vasten ja katsoi silmiini. Uskomaton otus tuo miun Pikkumusta, se vaan tietää. Siinä se istui, kunnes mies saapui ja tarjosi omaa lohduttavaa olkapäätään.

Aamulla oli turta olo. Lähdin koirien kanssa ulos ja päätin pitäytyä aiemmassa suunnitelmassani ottaa kameran mukaan. Ja se kannattikin. Jostain syystä sain lohtua kuvatessani metsän siimeksessä pieniä yksinkertaisia kukkia.







Punaistakin eksyi joukkoon




Koirat nuuskuttelivat metsäisiä tuoksuja. Siinä missä Saiva osaa lohduttaa läsnäolollaan ja sanattomalla lämmöllään, niin Hiippa saa olemuksellaan hymyn huulille, vaikka olisi kuinka huono päivä.





Saivalla jäi punkin poiston jäljiltä paukama silmän yläpuolelle, ei sillä normisti ole raskaat luomet

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Lämpimät osanotot! :( Ja ihania lohtukukkia ja lohtukoirat sulla. <3

Terhi kirjoitti...

Lämmin osanotto mummusi poismenosta.
Metsä on sellainen rauhan paikka, että itsekin varmasti vastaavassa tilanteessa löytäisin siellä lohtua. Ja tietenkin myös oman koiran kuonon töytäisyistä <3