maanantai 10. tammikuuta 2011

Jännittävä viikonloppu Kajaanissa

Kajaanin reissumme alkoi perjantai-iltana, kun pääsimme koulukaverini kyydissä Oulusta tänne itäisempään Suomeen. Matkatoverina Saivalla oli pieni labradori-saksanmetsästysterrieripentu, josta tulee (toivottavasti) isona tullikoira. Eevi oli erittäin energinen matkaseuralainen ja taisi Saivan mielestä jo olla vähän rasittavakin. Meidän likka kun tykkää olla autossa iisisti, mutta varsinkin alkumatkasta pikkukaveri roikkui poskista ja hyppi päälle ja mitähän kaikkea takapenkillä lieneekään tapahtunut. S kyllä oli nätisti ja tauollakin muisti, että kyseessä oli vasta vauva, joten pörinää ei kuulunut vaikka leikkivätkin innokkaasti.

Kajaanissa vastassa olikin sitten tuttuun tapaan Myssla ja Kleppa. Saiva oli tervetullut leikkitoveri ja - kuten aiemminkin - likka jaksoi leikittää molempia islantilaisia. Eka yönä rauhoittuminen oli vaikeaa, kaverit rupesivat nukkumaan, mutta Saiva tassutteli pitkin kämppää. Eipä emäntäkään sen paremmin saanut unen päästä kiinni, liekö Saikkuli aistinut minunkin univaikeuteni ja reagoinut niihin.

Lauantaina allekirjoittanut lähti Kajaanin Tamminäyttelyyn talkoolaiseksi ja issikoiden emäntä koppasi Mysslan ja pikkusiskonsa mukaansa ja lähti kohti junior handleria. Saiva ja Kleppa jäivät naapurin vahdittaviksi noin tunniksi, mutta olivat vain vetäneet unta palloon.

Sunnuntaina lähdettiinkin Saivan kanssa kohti tämän vuoden ensimmäistä näyttelyä, siitä lisää erillisessä postauksessa. Saivan osalta Kajaanin reissu päättyikin tällä kertaa jo tähän, sillä tyttö ei voinut jäädä koulupäivieni ajaksi kaverini asuntoon, kuten ennen. Klepalla on ollut jotain pientä häikkää yksinolojen kanssa, joten ymmärrettävästi kaverini ei halunnut tässä vaiheessa kolmatta koiraa aiheuttamaan lisähämminkiä.

Saiva sai kyydin pallohallilta Ouluun Eetun ja Moskun ihmiseltä, suuri kiitos! Matka oli mennyt ilmeisen hyvin, tyttö taisikin olla hyvin väsynyt pitkän päivän jälkeen. Nyt likka on herran hellässä huomassa Oulussa, kun minä majailen täällä vielä perjantaihin.

Kuvia ei valitettavasti tullut räpsittyä tällä kertaa.

Ei kommentteja: