sunnuntai 22. elokuuta 2010

1-vuotias

Rakas Saiva täyttää tänään kokonaisen vuoden! Nopeasti se aika juoksee, ei mahda mitään. Kuva kertokoot kaiken olennaisen: likka eilen ja likka ekana päivänä meidän luonamme (pahoittelut surkeasta kuvasta).


Eilen räpsittiin pihalla edustuskuvia Saivanterista, huomasin vasta jälkeen päin, että karvat on ihan miten sattuu pannan alla. Tässäpä näitä nyt kuitenkin, sillä tälläkin hetkellä ulkona sataa vettä, joten voi kestää ennen kuin saadaan aikaiseksi uusintakuvaukset.


Saiva sai toki tänään kakkua: lammas-kanalihahyytelöä nakeilla ja kermalla.


Nakit reunoilta lähti ensin, seuraavana vuorossa oli kerma, sitten lihahyytelö ja lopuksi "kynttilä".

Aamulenkin jäljiltä märkä typykkä kakun maistelussa

Katsotaan keksittäisiinkö jotain kivaa touhuamista tälle päivälle. Toivottavasti sade loppuu jossain vaiheessa, muuten tylsyys uhkaa. Eilen päästiin kuitenkin moikkaamaan pikaisesti Mysslaa ja Kleppaa, kun olivat täällä käymässä. Veila tavattiin myös. Jäljelläkin käytiin pitkästä aikaa, mutta siitä ei nyt sen enempää.

Oikein paljon onnea kaikille Saivan sisaruksille synttäreiden johdosta!

5 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Paljon onnea Saivalle. Komea oli kakku ja näytti maistuvan :)

Hanna kirjoitti...

Iiisot onnittelut Saivalle meiltä ja Rölli-röttöseltä nuolaisut :D

Emma kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle Saivalle! :)

Rumba kirjoitti...

Paljon onnee Saivalle myös täältä meidän karvanaamoilta ihteni lisäksi!!!

wind-up toy kirjoitti...

Saiva kiittää ja kumartaa. :)