Ilo irti!

Koitti vihdoin Se Päivä sairasloman jälkeen, että napsautin Saivalta hihnan pois rajoittamasta liikkumista ja voi mikä riemu siitä repesikään.

Videoilta näkyy oikein näppärä vatsalinja, joka Saivalla oikeasti on rotumääritelmän mukaisesti loiva, mutta kun rintakehässä on normaali turkki ja sen jälkeen masu keritty paljaaksi, niin likka näyttää varsin hauskalta. Ekalla videolla Hiippa ei ryntää haukkumaan outoa ääntä, vaan ohikulkijaa..

Nameja?

Piristävä tammikuinen keli kerrassaan

 Nytpä sitten pitäisi päättää, mitä kevyempää nappulaa alan Saivalle syöttämään. Ostin vastikään Brit Caren perusruokaa, joten saa nyt ainakin hetken sitä syödä pienemmällä annostuksella, mutta koska en missään nimessä halua Saikun lihovan tippaakaan liikaa sen polvien takia, niin etsin jotain kevyempää sille. Jos lukijoilla tulee jotain suhtkoht edullista, linnutonta, vähärasvaista, mutta mahdollisimman runsasproteiinista mieleen, niin saa ehdottaa. Hilpalla loppuu myös ihan näillä näppäimillä penturuoka, joten se saa siirtyä Brit Caren aikuisruokaan, jota on höystetty Carniloven pussinpohjalla.

Olen ollut jo varsin pitkään sitä mieltä, että Hilippa on hieman yksinkertainen, mutta onnellinen, tapaus. Se saattaa joskus yllättää, nimittäin yhtenä aamuna se kantoi kepon villasukat sänkyyn, koska sillä oli kakkahätä. On se minullekin kerran kantanut sukkaparin sänkyyn ja kun en ole sitä huomioinut niin tiputtanut sukat sängyn vierellä olleeseen vesikuppiin. En tosin tiedä oliko nämä sattumaa vai harkitusti toteutettuja selviä vinkkejä. Joka tapauksessa keksin eilen opettaa molemmille likoille uuden tempun: kumartamisen. Käytin molempiin saman verran aikaa ja treenikertoja sekä taukoja, mutta mikä oli lopputulos? Saiva tarvitsee enää käsiavun häivyttämisen ja toistojen kautta varmuutta. Hilpa taittaa vain hieman kyynäriään tai vaihtoehtoisesti lipsahtaa makuulle asti. Niin.. Mutta kyllä se siitä. Osaa se istua, mennä maahan, tulla luokse, antaa tassua ja yläfemman. Onhan sekin jo jotain. Ja tietysti pöhistä kaikelle.

Laitetaanpa vielä loppuun yksi kuva sairaslomalaisesta, joka otti lopullisesti kepon omaksi ihmisekseen viime viikolla.
Videot ja tämän postauksen kuvat on otettu joululahjaksi saamallani pokkarilla, jonka tuotoksia näkyy varmasti jatkossakin enemmän tai vähemmän blogissa, koska se kulkee kätevästi taskunpohjalla mukana sellaisia yllättäviä tilanteita (ja videoita) silmällä pitäen, toisin kuin iso järkkäri.

Uusi vuosi ja parantelua

Uusi vuosi vaihtui varsin rennosti. Saiva ei edelleenkään korvaansa lotkauttanut raketeille ja Hilpakin, joka ensimmäistä kertaa raketteja kuuli ja näki, vain kuulosteli paria ensimmäistä pamausta, mutta sen jälkeen oli kuin ei mitään. Lenkillä käytiin ennen kuutta, jolloin ei vielä paukkunut ja seuraavan kerran sitten puoli yhden aikaan yöllä, jolloin raketit pamahtelivat kovastikin kerrostalojen välissä. Hyvin meni siis, toivottavasti Piippa on jatkossakin yhtä lunkisti.

Saiva alkaa parantua kivasti. Haava näyttää hyvältä ja tänään oli jo ulkona pirtsakampi, tähän mennessä se siis on ollut varsin perässä vedettävä löntystelijä, vaikka toki ollaan käyty vain pissatuslenkkejä. Hieman jännitin, että vetääkö sillä vatsan ummelle, kun meni melkein se kaksi vuorokautta ennen kuin tuli ensimmäinen leikkauksen jälkeinen kakkis. Tulihan se kuitenkin lopulta.

Ensimmäisen yön jälkeen en ole sillä tötteröä päässä pitänyt, sillä Saiks läähätti ja kuolasi aamuyöhön asti raskaasti ja nukkui sittenkin vain muutaman tunnin ennen kuin aloitti uudestaan läähättämisen. Ei huvittanut valvoa toista 21 tunnin putkea, joten tuunasin Saivalle toisen paidan, joka ulkoilupaidasta poiketen peittää peräpään paremmin ja estää varmasti nuolemisen.

Ulkoilupaidan tein siis niin, että leikkasin paidan selkäpuolelta pari kaistaletta ja ompelin ne helmaan renksuiksi, joista voi pujottaa takajalat läpi, että paita pysyy paikallaan. Paidan helma suojaa haavaa ulkoillessa kuralta, mutta mahdollistaa tarpeiden teon.

Katu-uskottava Amorphiksen ulkoilupaita

Sisäpaidan laitan koiralle nurinpäin päälle, eli takajalat hihoista ja häntä päänsuusta. Kaventelin tätä paitaa reilummin, ettei jäisi turhia rakoja, joista kieli voisi lipsahtaa masun puolelle. Helmaan ompelin kujan ja pujotin siitä narun, että saan kirrattua helman kainaloiden taakse. Tämä viritelmä pysyy melko hyvin paikallaan, mutta lisäksi laitoin vielä juoksupöksyt päälle varmuuden vuoksi, kun näytti että paita yksinään näytti toisinaan hieman valahtavan. Parastahan olisi ollut tehdä haalari, mutta siihen ei taidot riittäneet, mutta näillä näytetään pärjäävän.

Sisäpaidan sovittelua

Hilpa on antanut Saivan olla suhtkoht rauhassa. Tänä aamuna ensimmäistä kertaa yritti laittaa leikiksi ja hyppi Saivan niskaan, mutta uskoi kieltoa ja purin suurimmat leikki-innot sitten itse Hiipan kanssa. Koirapuistossa oisin käyttänyt penikan eilen illalla juoksemassa, mutta mokoma vain nuuskutteli ja pöhähteli pimeässä kaikelle mikä vähänkin liikahti, eikä muuten kiva vinkupallo kiinnostanut paria juoksupyrähdystä enempää.

Hilpakin halusi askarrella: neulatyynystä tuli entinen

Potilas Saarinen

Saivalta lähti tänään kohtu veks. Operaation myötä lompsa köyhtyi huikeat 468e, mutta koira on kotona oltuaan klinikalla viisi tuntia. Hilippa oli niin iloinen kotiin palanneesta siskosta, että pissasi kahteenkin kertaan alleen, mutta on sen jälkeen keskittynyt puristerenkaaseen, jonka sai ennen kuin lähdin Saikkua hakemaan. Seuraavaksi operaatio haavasuojapaidan ompelu, koska Saiva ei todellakaan arvosta kartiota pätkääkään.