Aksu, Otto ja Kamu

Pohjois-Karjalan visiitillä Saiva tapasi kolmea kivaa poikakoiraa. Juhannuksena Aksu ei Saikkoselle lämmennyt, mutta lähestyvät juoksut kiinnostivat siihen malliin, että pikkumusta olikin aika kiva likka. Lisäksi käytiin yksityiskentällä tapaamassa ensin Ottoa ja sitten pari kuukautta nuorempaa Kamua. Kuvat kertonevat enemmän.

Eka Aksua mummolan pihalla.

Suspicious

Halihali

.. ja pusipusi!

Sitten Ottopoikaa.

Väistöliike

Ermm.. takajalkojen oma elämä?

Hammastelua

Ja lopuksi totisempaa Kamua.

Ups

Pakkasaamun retki

Viikonlopun mummolavierailuun lukeutui retki Pitkäniemeen. En ole pitkään aikaan kävellytkään tuota metsäpolkua, joten lähdettiin Saivan kanssa kaksistaan patikoimaan eräänä kauniina pakkasaamuna, asteita -5.

Saiva oli osan ajasta irti ja osan flexissä. Tällä hetkellä luottamus Mustansurman tottelevaisuuteen on katkolla. Osasyy on siinä, ettei olla kuljettu tarpeeksi hihnatta (vaatisi aina automatkan, että voisi pitää vapaana) mikä kostautuu ylivilkkautena irtipäästyään, mutta korvattomuuteen vaikuttaa myös pian alkava juoksu. Todennäköisesti Saiva olisi pysynyt matkassa ihan kivasti koko retken ajan, mutta pelasin varman päälle ja namitin uutterasti. Namien loputtua Saiks joutui flexiin.

Vaara-Karjalan maisemat ovat minulle rakkaita. On tiheää kuusikkoa, koivumetsää, saniaisia, vaaroja toisen perään. Niin kovin erilaista kuin Kainuun mäntyvoittoisilla kuivilla kankailla. Pitkäniemen polku vie läpi kuusikon ja koivikon. Välillä käveltiin kapeaa polkua ja välillä metsätietä pitkin.

Seisoja

Pitkäniemi itsessään on nimensä mukaisesti pitkä, mutta myös kapea niemi. Siellä olisi ollut tulipaikka, mutta meillä ei ollut eväitä matkassa.

Pitkäniemi

Näin kapea

Välillä vähän hirvitti. Löydettiin vanha karhunjätös sekä kivestä raapimajälkiä. Löydösten jälkeen pidin huolta, että yskähtelin tasaisin väliajoin kovaäänisesti. Polun varrella on useita syviä lanttoja, joiden pohjalle ei aina edes näe. Saikkonen jäi tuijottelemaan jännittyneenä yhteen lanttoon (onneksi oli flexissä) ja silloin kieltämättä niskakarvat nousivat pystyyn. Karhu olisi jännä nähdä luonnossa, mutta talviunille pyrkivää karhua ei tee mieli häiritä.

Vuoden 2012 ensilumi!

Oli satanut yöllä maahan. Saiva riemastui näystä heti astuttuaan aamulla ulos ja aamulenkki kokonaisuudessaan oli varsin miellyttävä tyypin riekkuessa hihnassa. Harmillista, että tänä vuonna ensilumikuva jäi ottamatta, sillä minulla oli aamulla kiire töihin ja eihän lumesta enää näin iltapäivällä ole ripaustakaan jäljellä. Viime vuonna ensilumikin taisi tulla vasta joulukuun puolella.

Lähestymme myös vääjäämättä merkkipäivää. Nimittäin tulevana sunnuntaina tulee tasan kolme vuotta siitä, kun Saiva haettiin kasvattajalta kotiin. Aika rientää sukkelaan. Yhdessä ollaan taaperrettu jo monta vuotta, vaikka tuntuu, että vastahan tuo oli pieni musta myttynen. Pahainen penikka, jota vastaantulijat luulivat karhunpojaksi.

Kolmantena päivänä kotona

Paljon on koettu kolmen vuoden aikana. Hyviä ja vähän huonompiakin hetkiä. Välillä elämä hymyilee ja välillä potkii armotta päähän. Mutta Pikkumusta pysyy uskollisesti rinnalla ja rakastaa aina yhtä paljon.