Hossa - korven kutsu

8.-10.6. käytiin patikoimassa Suomussalmen Hossassa. Retkiseurana oli Emma ja koirat, kyydin Hossan luontokeskukselle sain porukoiltani. Emmalta sain tarvikkeita lainaan, kiitos siitä vielä kovasti, itselläni kun ei ollut kuin vaatteet + makuupussi. Emmalta sain mm. rinkan ja makuualustan lainaan, hän myös huolehti ruokapuolen (joskin kannoin oman osuuteni tietenkin) ja suunnitteli reitin.

Kuva: Elina M.

Koiraseurue valmiina lähtöön! Kaksi ihan oikeaa retkikoiraa ja yksi vapaamatkustaja. Saivan ei tarvinnut mitään kantaa sen terveydentilan takia.

Näkymä Somerjärvelle, jonka rannalla nukuttiin eka yö.

Perjantai-iltana oli tarkoitus kävellä n. 4,5 kilometriä Lihapyörteeltä Värikallioille, mutta vahingossa oikaistiin, joten matka kutistui kolmeen kilometriin. Värikalliot henkivät muinaista mystiikkaa, olisi voinut vaikka vaipua syviin ajatuksiin niitä tuijotellessa.

Näkymä Värikallion sillalta.

Leiriydyttiin yöksi Värikallion kodalle järvenrantaan. Paisteltiin makkaraa ja hörpittiin teetä, höpistiin niitä näitä ja koirat tölkkysivät omiaan. Kodassa oli todella pimeää, se oli mustunut savusta ja vain ovessa oli pieni ikkuna. Makuulavitsat oli tosi kapeat, mutta kokeiltiin alkuyö nukkua niillä. Eipä siitä tullut yhtikäs mitään (itse en nukkunut lainkaan, torkahdin pari kertaa), joten aamuyöstä jouduttiin siirtymään lattialle makuupusseinemme. Sain nukkumaseuraa Saivasta ja Sallista, jotka molemmat olisivat halunneet vallata makuualustani (ihan kuin koirilla ei olisi ollut omatkin alustat). Saiva nukkui kuono vasten naamaani ja Salli käpertyi pääni viereen. Koirista huolimatta aamuyön kalseus tunkeutui makuupussiin ja yöunet jäivätkin hyvin vähiin. Saiva itse oli oikein pätevä kotakoira, käyttäytyi erittäin asiallisesti.

Aamu kahdeksalta luovutettiin ja noustiin ylös keittämään vettä trangialla juomapulloihin ja syötiin aamupala (puuroa, teetä ja leipää). Puoliyhdentoista aikoihin jatkettiin matkaa. Palattiin aluksi samaa polkua takaisinpäin (mitäs oikaistiin perjantaina), noustiin vaaralle ja otettiin uusi suunta kohti Kirkasvetistä. Kirkasvetisellä pidettiin lounastauko.

Matkan varrelta.

Ja itse Kirkasvetiseltä.

Syöpöttelyn ja kalamiesten kanssa rupattelun jälkeen jatkettiin kohti Kokalmusta. Kuljettiin kuivalla kankaalla, järvien rantoja, vaarojen lailla ja kirkasvetisten lampien luota. Todella paljon keloja, paljon vesistöjä, naavaa puissa, hiljaisuutta ja kainuulaisen korven jylhyyttä. Paikoitellen näkyi aikanaan metsäpalossa mustuneita kelokantoja, jotka väsyneillä silmillä katsottuina näyttivät hurjilta hahmoilta.

Porotallikin löytyi.

Saiva kurkkaa onko tallissa paimennettavia? Ei ollut, mälsää.

Kuva: Emma P.

Allekirjoittanut tiirailee suhteellisen paksua mäntyä.

Kuva: Emma P.

 Kokalmuksen rannalla pidetyn pikkutauon jälkeen jatkettiin kohti Ala-Valkeisen autiotupaa ja siitä taas Muikkupuron laavulle, jossa pidettiin päivällistauko. Syönnin lomassa kuunneltiin kalamiesten tarinoita, ja niitähän toki aina riittää. Tässä vaiheessa viimeistään alkoi väsy painaa, edellisen yön vähäiset unet ja kuljetut kilometrit tekivät tehtävänsä. Koiratkin ottivat tauosta kaiken ilon irti, nukkumalla! Meinattiin kokeilla päästäisiinkö kahlaamalla eräästä kapeasta salmesta yli, jolloin sunnuntaille olisi jäänyt vähemmän matkaa, mutta kalastaja arveli, että virtaus siinä kohdassa olisi aikamoinen. Ei käyty siis edes kurkkaamassa salmea ja sinne vienyt polku olikin melkein umpeenkasvanut.

Kokalmuksen rannalla tyttöjä leikitytti kovasti. Vielä ei väsyttänyt tarpeeksi.

Leiriydyttiin Hakokosken laavulle kahdeksan maissa. Matkaa kertyi tälle päivälle noin 15 km. Nähtiin kuikka, joka kävi pariin otteeseen kalastamassa, mutta valitettavasti se pysyi niin kaukana, etten saanut kunnon kuvaa. Koirat olivat erittäin väsyneitä, jaksoivat vain syödä ja sitten pötkähtivät maate. Emäntäihmiset nauttivat leipää, kaakaota ja marjasoppaa. Poremagnesiumiakin hörpittiin, sillä sai trangian tunkkaisen maun vedestä pois. Lettuja oli tarkoitus paistaa, mutta väsymys painoi jo liikaa silmiä. Itikoita ei ollut lainkaan, joten päätettiin yöpyä laavulla. Jätettiin kunnon valkea palamaan, josko vaikka oltaisiin jaksettu ruokkia tulta läpi yön. Kerran lisäsin puita puoliltaöin, mutta sitten väsymys kaatoi minutkin ja seuraavan kerran herätessäni nuotio oli sammunut. Saiva nukkui taas pääni vieressä. Nukuin paremmin kuin edellisenä yönä, mutta kylmyys vaivasi taas aamuyöstä.

Aamulla herättiin jälleen kahdeksan maissa ja matka jatkui, kunhan oltiin syöty aamiaista ja keitetty vettä. Tulikin viriteltiin toisin kuin lauantaiaamuna. Lähdettiin Puukkojärven kautta takaisin kohti Lihapyörrettä. Sunnuntaille matkaa jäi 7 km, pidettiin pari lyhyttä taukoa, jolloin nautittiin rautaisannokset. Alkumatkasta kiivettiin jyrkkä mäki ylös, mutta sitten olikin tasaisempaa aina Somerjoelle saakka. Siellä polku oli vaikeakulkuisempi, juurakkoa paljon ja polku katkesikin eräässä vaiheessa, kun joen vesi oli sen verta korkealla.

Tästä olisi pitänyt kulkea, me vähän kierrettiin.

Laitetaas vielä loppuun tilannekuva.

Kuva: Emma P.

 Joskus kello kolmen aikoihin oltiin takaisin autolla. Väsyneinä, mutta onnellisina. Tyhjensin rinkkani ja siirsin kamani omaan reppuuni. Hurauttiin Puolangalle, josta minut sitten napattiin kyytiin takaisin kotikotia kohti. Kiitos Emmalle seurasta! Saiva oli vielä maanantainakin hyvin väsynyt pikkukoira.

Paljon onnea!

Saiva, Pikkumusta, päivänsäteeni täyttää tänään kolme vuotta! Sen kunniaksi tehtiin pitkä aamulenkki, jonka päätteeksi Saikkonen nautti pihalla jauhelihasta tehdyn synttärikakun.

Kakku on vakava asia!

Nomnom, hyvin maistui, kuinkas muutenkaan.

Synttärilahjansa Saiva sai jo aiemmin Iisalmen tuliaisena: vinkulelun, jonka vinkunaa ei ihmiskorva erota. Valasvinku oli varsin pätevä ostos, suosittelen jokaiselle, jonka koira rrrrakastaa vinkuleluja!

Sorsastusta

Kaikkihan tietävät, että eilen alkoi sorsastuskausi (myös karhunmehtuu, mutta semmosiin myö ei lähetä), joten lähdettiin katsomaan näkyisikö vanhassa tutussa saaressa sorsia. Isäpuoleni kiersi saaren ympäri, emäntäihmiset söi mustikoita ja istui hiekkarannalla, ja koirat juoksivat minkä kerkesivät, mutta saalista ei tullut. Teeriä olisi kyllä näkynyt! Muutkin olivat keksineet, että saaressa on hyvin mustikoita, mutta koirat antoivat marjastajien olla rauhassa.

Syksy on tulossa, todettiin. Punertaa jo. Ja vuoden päästä saadaan mustikoiden lisäksi villivattuja, näytästäisi.

Jäimme vielä mökille odottelemaan iltaa, josko sorsaonni olisi sitten parempi. Istuin äitini kanssa tosin suurimmaksi osaksi tuvassa takkatulen ääressä. Illat alkavat olla viileitä.

Hurjat lintukoirat ottivat tehtävänsä vakavasti. Toisella oli tosin enemmän kärsivällisyyttä kuin toisella.

Niin.. Eihän sitä saalista tullut, mutta sehän ei olekaan meille tärkeintä.