Saiva

Ihanaa Ystävänpäivää

2012-02-14T13:41:00.002+02:00

Onni on oma ystävä.

Jaetut puruluut.

Painimatsit.

Juoksuspurtit.

Yhteiset hetket.

Ystävykset Saiva ja Salli

Neiti Niu

2012-02-08T17:44:00.000+02:00

Marraskuussa tapasimme näyttelytreeneissä paimensukuisen lapinkoiran Niuniun (Kellokas Novrrán). Meillä koiran emännillä oli sellainen kutina, että tytöistä voisi saada kaverukset, vaikka ensitapaamisella tunteet pääsivätkin kuumenemaan.

Eilen pakkauduttiin siis läheisen järven jäälle Niuniuta tapaamaan. Minulla oli kamera mukana, mutta näpit niin armottoman jäässä, etten kyennyt kuvia ottamaan. Onneksi Niun emännällä Elinalla oli myös kamera matkassa, joten saatiin vähän blogimateriaalia. Kaikki kuvat siis Elinan käsialaa.

Nätti Niuniu

Mustaa ja hallavaa

Juoksu maistui

Saiva muisti olevansa paimen..

.. ja Niuparka..

.. joutui poron rooliin

Välillä puuhailtiin - tai laidunnettiin?

Kunnes taas..

Juostaisiinko vähän lisää?

Erilaisia juoksutyylejä Saivan ja Niuniun tapaan.

Valas- tai delfiinityyli

Laukkaa

Ahmatyyli

Liitäminenkin luonnistuu!

Sitten itsekeskeisesti Saivaa.

Van ohan se sievä!

Plääh..

Minua ei kyllä kuvata

Protesti - leikkiseura liikkeelle heti!

Osaa se sieväkin olla, kun sille päälle sattuu

Kuvaaja nimesi tämän joulupukiksi

Niu putsasi välillä tassujaan

Juostaanko sitten?

Tunnin tytöt taisivat juosta ja humputella, välillä kokeiltiin, jotta mitenkäs keskinäinen arvojärjestys asettuukaan. Tasaväkisiä tytöt ovat, mutta lopulta Niuniu taisi viedä voiton, nimittäin Elina tokaisi loppuvaiheessa: Kato, nehän painii! Ja niinpä niin, siellähän ne painiskelivat vailla huolen häivää. Arvojärjestys lienee selvä.

Kiitos kuvalainasta ja erityisesti seurasta! Otetaanhan uusiksi.

Kaksi vuotta sitten..

2012-02-08T16:52:00.000+02:00

Eli helmikuussa vuonna 2010 allekirjoittanut kävi Mysslan ja Klepan omistajan kanssa Haaparannassa shoppailemassa. Koirat olivat ostosreissun ajan hoidossa Kemissä M&K:n mummolassa ja sain nyt käsiini muutaman kuvan pikkuruisesta Saikkulista. Likalla kuvissa ikää siis vähän päälle 5kk.

Myssla ja pikku-Saiva

Neidit sängyllä, kuinkas muutenkaan

Iso kiitos kuvista!

Polvikontrollia

2012-02-06T19:56:00.001+02:00

Tänään piipahdettiin Saivan polvien kanssa taas eri eläinlääkärillä. Eläinlääkärissä suorittamani harjoittelun aikana sain vähän vinkkejä lääkäreitten suhteen, joten nyt suunnattiin pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Soppelan Esan pakeille. Soppela on käynyt ortopedian ja kirurgian jatkokursseja, joten kuulosti ihan hyvältä maallikon korvaan.

Saiva-raukka, se ei pitänyt yhtään eläinlääkäriin joutumisesta. Odotushuonessa se oli oma itsensä ja tervehti iloisesti hoitajan ja eläinlääkärin, mutta kun se hoksasi, että käveltiin toimenpidehuoneeseen niin johan alkoi likkaparka pyöriä ympäriinsä, hyppäsi minua vastenkin. Onhan se tietysti inhottavaa, kun toisen polvia muljautellaan pois paikoiltaan. Rauhoittui se sitten, kun hoksasi, että loppuaika vain jutusteltiin ell:n kanssa.

Samaa tuomiota tuli täältä kuin edelliseltä ell:ltä Lakovaaralta. Eli vielä ei kannata hätäillä leikkauksen kanssa, mutta nyt sain kunnon perustelutkin tälle asialle. Polven luita suojaavat rustot ovat Saivalla vielä varsin hyvässä kunnossa eli luksoituminen ei ole niitä ainakaan toistaiseksi kuluttanut. Kun rustot kuluvat, luut pääsevät hinkkautumaan vastaikkain (kuuluu rahinana), mikä aiheuttaa muutoksia eli nivelrikkoa. Toistaiseksi Saivalla ei siis ole nivelrikkoa. Jos polviin nyt lähdettäisiin tekemään leikkausta, jossa mm. syvennettäisiin telauraa, se ärsyttäisi polvea niin paljon, että nivelrikkoa mitä todennäköisimmin muodostuisi ihan vain leikkauksen seurauksena. Paranemisen jälkeen muutoksia ei enää tulisi, mutta toipumisaikana kyllä. Ja mitä alttiimpi Saiva on nivelrikolle (kulkee perimässä), sitä enemmän sille sitä tulisi. Lyhyesti sanottuna: leikkaus tässä vaiheessa aiheuttaisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sitten kun rustot kuluvat, niin kannattaa leikata. Tällöin leikkauksesta aiheutuva nivelrikko muodostuu pienemmäksi haitaksi kuin leikkaamattoman polven toisiaan vasten hankautuvien luiden aiheuttama nivelrikko. Mutta se taas on kysymysmerkki, että mitä tahtia rustot kuluvat. Se riippuu monesta seikasta, on yksilöllisiä eroja ja toki myös liikunta vaikuttaa. Pitkät vaellukset, maratonjuoksut ja muut sellaiset on meiltä kielletty, mutta perusliikunta on ehdottoman hyvä juttu. Rustojen hyvinvoinnille olennaisin osa on nivelneste ja nivelnestettä muodostuu silloin kun nivel liikkuu.

Minkäänlaista ennustetta rustojen kulumisen suhteen ei siis voi antaa. Eli elämme tästä eteenpäinkin päivä kerrallaan, tarkkaillen ja välillä polvia kopeloiden. Voi olla, että parin vuoden päästä Saikkuli on leikkauspöydällä, mutta on myös mahdollista, että se porskuttaa menemään vielä kymmenen vuoden päästäkin ilmaan mitään leikkauksia. Polvet onneksi luksoituvat ainakin toistaiseksi vain äärimmäisessä ääriasennossa, minkä takia Saiva taitaakin olla noin oireeton.

Olen saanut jo onnitteluja eläinlääkärikäynnin jälkeen, mutta itse en ole ihan niin onnellinen. Epätietoisuus on vaikea pala. Tapanani on suunnitella kaikki mahdollisimman hyvissä ajoin etukäteen, mutta nyt se on mahdotonta ja sitä on vaikea niellä. Pyritään kuitenkin ajattelemaan positiviisesti; hyvällä tuurilla likan rustot eivät kulu vielä pitkään aikaan. Ell antoi neuvon, jota pyrin noudattamaan: "Ajattele, ettet edes tietäisi diagnoosia". Ja pääasia on, ettei Saiva ole tietääkseenkään rikkonaisista polvistaan vaan porskuttaa päivästä toiseen yhtä innokkaasti ja vauhdikkaasti.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Tämän tiedon myötä, ettei leikkaus ole vielä ajankohtainen, uuden pennun hankkiminen on taas askeleen lähempänä.

Edit. Niin, unohtui ihan. Puolentunnin rupattelutuokio lääkärin kanssa kustansi 57e.

Puikkis

2012-02-03T21:45:00.000+02:00

Kaverini otti tänään tallilla Saivasta pari oikein edustavaa otosta. Meidän pieni puikkonokka.

Sulla on varmasti siellä taskussa nami!

Silmiinkö tässä pitää taas tuijottaa, namia!

Kuvalainasta kiitos Niina H.

Jäällä

2012-01-29T16:46:00.001+02:00

Mulla kävi kovasti koirat sääliksi, kun eivät eilen päässeet riekkumaan vapaina, joten tänään suunnattiin läheisen järven jäälle, jotta koiraraukat pääsisivät juoksemaan. Salli vaikutti olevan haluton tottelemaan käskyjäni (totteli se sitten, kun karjaisin, mutta ääneni ei kestäisi moista jatkuvaa karjuntaa), joten uskaltauduin päästämään sen irti vain jäällä. Saiva sen sijaan sai olla vapaana metsikössäkin, kun sen tottelevaisuuteen voin edes jokseenkin luottaa. Salli toki sitten omaa emäntäänsä tottelee, mutta eihän tämmönen hyvänpäiväntuttu välttis ole sama asia.

Maisema ja kaksi hunnia

Lips

Aijaa! Poseerata piti

Saiva auraa

Yhteentörmäys

Salli nauttii lumesta ja pakkasesta

Ja vain toinen lapinkoira voi ymmärtää moista

Vähän tapeltiinkin

Mutta muistettiin myös poseerata

Ai mitä?

Niin joo, poseerata!

Leikittiin lisää

Ja kuulosteltiin talvea

Salli tuli luokse

Ja Saivakin

Lenkin päätteeksi oltiin kuolaisia

Ja pakkasen puraisemia

Luonnetesti

2012-01-29T14:21:00.000+02:00

Eilen (lauantaina) otettiin suunta kohti Pellon pitäjää. Auto starttasi klo 9.40 ja takaisin oltiin vasta joskus puoli kahdeksan maissa illalla. Luonnetestin aikataulu oli yhtä koiraa jäljessä ja kuvasin vielä Saivan testin jälkeen lapinporokoira Siirin testin, joten koko päivä tuossa touhussa kului.

Linkitän postauksen loppuun lte-videon, sillä (liikkuva)kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Videolta puuttuu pimeä huone ja laukaukset.

Minkäänlaisia odotuksia minulla ei ollut testin suhteen. Sen tiesin Saivasta etukäteen sanoa, että se on pehmeä ja vilkas, vähintään laukauskokematon, luoksepäästävä, mutta pidättyväinen. Olin myös varma, ettei se takuulla purisi. Mutta esimerkiksi se, kuinka S paineistuisi kun jännittäviä asioita/uhkia tulee peräkanaa, oli täysi kysymysmerkki. Samoin miten se toimisi pimeässä huoneessa.

Testin tulos on kokonaisuudessaan tämä:

1. Toimintakyky +1 kohtuullinen
2. Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
3. Puolustushalu +1 pieni
4. Taisteluhalu -1 pieni
5. Hermorakenne +1 hieman rauhaton
6. Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
7. Kovuus +1 hieman pehmeä
8. Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
++ laukauskokematon
yht. 120-10=110 p.

Aluksi hieman epäilin, että innostuuko Saiva leikkimään tuomarin kanssa. Se kun usein yhdistää hallin treenitilanteeseen ja treeneissä harvoin innostuu lelupalkasta. Tuomarin esittelemä kepakko oli kuitenkin mieluisa, hetken tunnustelun jälkeen Saiva intoutui suht hyvin leikkiin (Saivan mittapuulla ainakin). Taisteluhalu jäi kuitenkin miinukselle sillä, kuten tuomarikin sanoi, Saiva taistelee pienesti, mutta siihen se sitten jää.

S oli pimeään huoneeseen mennessä melko paineistunut ja totesikin, että rauhallinen ja pimeä huone on oiva paikka hengähtämiseen. Koira kävi mutkan siinä huoneessa, missä istuin hiljaa, kävi pikaisesti toisessa huoneessa, mutta tuli sitten vieressäni olleen pirtinpöydän luokse, meni sen alle ja rupesi istumaan melkein viereeni. Minusta tuntuu, että se tiesi tasan tarkkaan mun olevan siinä vieressä, mutta sillä ei ollut mitään kiinnostusta tervehtiä minua. Kutsuin koiraa kuiskaten, Saiva vilkaisi minuun (näin sen taskulampun kajossa kiiluvat silmät selkeästi), mutta tuomarit halusivat, että S selkeästi tulee luokseni ja tunnistaa minut. Tätä piti odotella hetken verran, mutta kuiskaamalla se lopulta tuli luokse, ei tarvinnut sen enempää apuja.

Saiva selvästi paineistui testin aikana. Kelkan se hoiteli vielä aika mallikkaasti, uhkaavasta miehestäkin vielä selvisi, haalari oli rajoilla, mutta se pirun rämisevä tynnyri oli viimeinen pisara; pikkukoira olisi voinut viimeistään silloin lähteä kotiin. Testin jälkeen, kun odottelimme testitulosta, Saiva yritti ponnekkaasti mennä kuvaajana toimineen herran luokse.

Laukauskokemattomuus tuli siksi, että Saiva reagoi laukauksiin, muttei pelokkaasti. Saikkulihan on ollut sorsametällä Nitan kanssa ja kuullut pyssyn pauketta. Nitan esimerkin johdosta S suhtautuu paukauksiin varsin innokkaasti ja oli testissäkin sitä mieltä, että jotain jännittävää on nyt tapahtumaisillaan; tippuuko sorsa vai eikö.

Saiva selkeästi odottaa minulta tukea ja käskyjä miten toimia. Haalarin jälkeen se suorastaan protestoi (hyppi vasten ja haukkui), kun ei saanut taholtani mitään ohjeistusta. Tuomaritkin mainitsivat, että Saiva on tottunut kuuntelemaan ja noudattamaan annettuja käskyjä. Tuomari sanoi myös, että Saiva on lellipentu: se on selvästi varttunut ympäristössä, jossa siitä välitetään. Ei se ainakaan pumpulissa kasvanut ole, se on kulkenut 8-viikkoisesta asti mukanani vaikka missä (eri kulkuneuvot, kaupungin vilkas keskusta, maaseutu, erilaiset kaupat, koirapuistot, raksat, tapahtumat..). Jäljen ja verijäljen harrastamista jatketaan, se vahvistaa koiran omaa toimintakykyä.

Kaiken kaikkiaan rodunomainen tulos ja noilla pisteillähän meidän arki sujuu vallan mainiosti. Kuten tähänkin asti. En hoksannut kysyä tuomareilta, että miten Saivan luottamuksenpula testiin vaikutti, vai vaikuttiko mitenkään. Saivan kanssahan luottamusta on rakennettu pienestä asti, mutta edelleenkään se ei koskaan, ikinä, missään tilanteessa paljasta vatsaansa vapaaehtoisesti kenellekään. Se ei pienenä pentunakaan heittäytynyt selälleen rapsutellessa. Muutenhan se nukkuukin jatkuvasti ketarat taivasta kohti.

Jos jollakulla on mielipiteitä suuntaan tahi toiseen niin anti tulla, kuulen mielelläni.

Tässä lupaamani linkki juutuubbiin: http://youtu.be/hZotlG37q8Y

Tytöt riekkuu

2012-01-27T21:58:00.000+02:00

Eilisiltana olin piipahtamassa pikaisesti ulkosalla ja tyttökoirakaksikko oli ryykässy sängylle nujuamaan. Herra ei tiennyt, ettei Sallilla ole lupa hengailla sängyillä ja sohvilla (meidän lellipentuhan saa), joten kun tytöt pisti nujuksi niin herra nappasi lainassa olevan videokameran esiin ja kuvasi pätkän.

Linkitänpä videon, etten täytä blogia: klikka här.

Hoitolapsi

2012-01-26T22:00:00.000+02:00

Tänään napattiin Saivan kanssa tallihommien jälkeen Salli tänne meille asustelemaan seuraavaksi kuudeksi päiväksi. Sallin asuinkaveri Musto jäi isäntänsä huomaan, mutta Salli on nyt meidän hoitolapsena, kun ilmeisesti minä osaan paremmin tarkkailla Sallin juoksujen alkamista kuin tuo edellä mainittu isäntä. Eli nyt on sitten kaksi koiraa talossa - väliaikaisesti, mutta kumminkin.

Salliska, turkkinsa tiputtaneena

Tytöt vetää ilmeellä

Pusipusi, pidän sinusta huolta

Ja lohdutuksen jälkeen voikin siirtyä kyttämään naapureita

Alun hämmennyksen jälkeen Salli on ollut kuin kotonaan. On syöty, lenkkeilty ja nukuttu ketarat ojossa. Iltapainitkin vetäisivät Saivan kanssa, joten jospa ensimmäinen yö poissa kotoa menisi mukavasti sekin.

Olipa kerran Kainuun reissu

2012-01-23T16:29:00.000+02:00

Viikko sitten maanantaina hurruuteltiin Kajaaniin, kun emäntää kutsui opinahjo. Tällä kertaa reissusta muodostui hieman erilainen kuin yleensä, nimittäin nyt majoituttiin neljän päivän ajan koulun asuntolassa. Kyseessä oli solukämppä, neljä makuuhuonetta, joista jokaisessa kaksi asukkia. Saiva viihtyi asuntolassa yllättävän hyvin, vaikka yksinolot sen pitikin olla yhdessä huoneessa suljetun oven takana. Ensimmäisenä koulupäivänä pidin likalla Klepalta lainaan saatua sitruunapantaa, mutta muina päivinä jätin sen pois, kun ei tarvetta mokomalle kapistukselle ilmennyt.

Tiistaina ruokailun jälkeen opettaja piti Saivalle asuntolatestin. Oltiin pitämässä tuntia koirakeskuksella, joten hain Saivan sinne ja opettaja kyseli perustiedot lomakkeelle. Sitten mentiin ulos ja testattiin, kuinka S. Aikkonen suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja heidän lepertelyihin. Vastaus: rauhallisesti häntää heiluttaen ja vähän pussatenkin. Lisäksi testattiin, miten ohitukset sujuvat. Vastaus: rauhallisesti, mutta uteliaasti nenä pitkällä vierasta koiraa kohti. Lopuksi testattiin, mitä Saiva tuumaa, kun jätän sen yksin ulos (sidoin hihnan häkkiin) ja ohitse kävelee ihminen koiran kanssa. Vastaus: rauhallisesti, uteliaasti. Eli testi meni hyväksytysti läpi.

Testin jälkeen opettaja kysyi voisiko S jäädä vielä siksi aikaa, että harjoitellaan rotumääritelmiä ja niiden tulkintaa. Käytiin kohta kohdalta läpi suomenlapinkoiran rotumääritelmä ja Saiva sai seistä mannekiinina pöydällä. Ulkona katsottiin myös liikkeet. Yhteisvoimin tuumittiin, että kyllähän tuon lapinkoiraksi tunnistaa, puutteita on takaliikkeissä, niukoissa kulmauksissa ja melko voimakkaasti kapenevassa kuonossa. Eli ei mitään uutta auringon alla. Mutta reippaasti Saiva käyttäytyi ja hyvin rauhoittui pöydällekin seisoskelemaan ja istuksimaan, vaikka ensin vähän jännittikin, että eläinlääkäriinkös sitä tultiin, kun pöydälle joutui.

Kajaanissa Saivan kaverina oli samassa asunnossa asuskeleva sekalinjainen labradorinarttu. Ikää tällä ruskealla kaunottarella oli 1v ja 8 kk. Tytöt tuli mainiosti juttuun keskenään ja nujusivatkin melkeinpä aina kun me molemmat koiranomistajat paikalla olimme. Harmittaa vietävästi, kun kamera ei ollut matkassa! Välillä S kommentoi labbistytölle, kun se yritti nylkyttää, mutta muuten ei ollut mitään hämminkiä tyttöjen välillä.

Keskiviikkona käytiinkin sitten juoksuttamassa opiskelukavereitten kanssa koiriamme. Saivan lisäksi mukana oli whippet, lyhytkarvainen chihuahua ja amstaffi. Sekalainen seurakunta siis, mutta yllättävän hienosti tuli porukka keskenään toimeen. Keskiviikko- ja torstai-iltana Saiva pääsi vielä juoksemaan whippetin kanssa. Kyllä meidän tappijalka perässä pysyi, van ei se kiinni vinttaria saanut. Mutta mukavaa oli, Saiva tykästyi kovasti vinttaripoikaan ja 10kk ikäinen whippettikin löysi sisäisen miehensä.. Hups.

Perjantaina körryyteltiin sitten Nitan ja Pilven luokse. Saivan suureksi harmiksi Ninnukka ei ollutkaan niin innokas leikkimään kuin jouluna. Lauantaina juoksutettiin koiria perukassa. Siellä oli tainnut liikkua susia tai ilves, kun Nitakaan ei irronnut kauas ja sitä sai välillä houkutella eteenpäin.

Saiva hermostui ensimmäistä kertaa elämässään Pilveen! Pilvihän on yhenlainen räksy, eikä ole leikkinyt Saivan kanssa sitten Ässän pikkupentuaikojen. Likan mielestä on kivaa ärsyttää Pilveä, kun sitten Pilvi "vähän niin kuin leikkii", kun se syöksyy Saivan kauluskarvoihin kiinni. Joka tapauksessa, Pilvi söi putkiluuta, kun isot koirat olivat häkissä. Otin Saivan sisälle, kun se räksytti ulkona, S käveli ilman pienintäkään provosointia Pilven ohi, mutta pikkukoira kävi Saivan kimppuun. Laitoin Pilven jäähylle koiraportin taakse ja Saiva meni jonkun ajan päästä syömään samaista putkiluuta. Ei ongelmaa, mutta sitten joku älynjättiläinen kulki portista ja jätti sen auki, jolloin Pilvi syöksyi salamana luuta järsivän Saivan päälle. Yleensä Pilvi sen verran kunnioittaa suurempiaan, ettei haasta luun päältä. Saivahan moiseen tietysti reagoi, ärähti Pilvelle ja löi sitä tassulla. Onneksi suurempaa ei sattunut: Pilvi saatiin napattua samantien pois ja vietyä koiraportin taakse. Sillä vaan on kovin ulkonevat silmät, joten jännittää pienimmissäkin yhteenotoissa, että milloin silmät ottaa osumaa.

Semmoinen viikko oli meillä. Tänään allekirjoittanut aloitti tallilla työharjoittelun ja Saiva pääsee tokkiinsa mukaan joka päivä. Kylläpä oli lystiä taas kolmella lapinkoiralla kirmailla vapaana koko päivä.

Tylleröt ja Mustopoika

2012-01-15T17:54:00.000+02:00

Oma kamera on pimeänä, mutta onneksi aina löytyy joku, jolla on kamera - tässä tapauksessa myös pari riekkumiskaveria Saikkulille. Olkaapas hyvä, kuvat Emma P, kiitos kuvalainasta!

Salli ja Saiva

Salli suojautuu

Neitokaisten tanssahtelua

Musto ja Saiva mielinkielin

Saivan hampaat

Tiedättekö tunteen kun ei enää ole mitään sanottavaa..?

Ja Sallin hampaat

Sallipa se saattaakin tulla meille hoitoon kuun lopussa. Saiva ottaa kyllä leikkiseuran innokkaana vastaan, eikä ihmisväelläkään ole mitään sitä vastaan.

Lopputalven suunnitelmia

2012-01-12T13:12:00.000+02:00

Tämän viikon emäntä on istunut kotosalla koulutehtäviä tehden, joten lenkille ollaan päästy arkisinkin valoisan aikaan. Se on melkoisen luksusta se. Jokunen auringonsädekin on välistä pilkahdellut - se vasta luksusta onkin. Valitettavasti kuvia en ole uskaltanut ottaa, sillä minulla on perjantaina edessä promokuvien otto ja kameran akussa on virtaa vain kaksi pykälää ja laturi jäi toki Kainuuseen kolmen tunnin ajomatkan päähän.

Läheinen järvi on vihdoin ja viimein jäätynyt sen verran, että rannan tuntumassa uskaltaa kävellä. Ei kyllä muuten oltaisi uskallettu mennä, mutta jäällä näkyi sen verran jälkiä, että päättelin sen kestävän meikäläisetkin. Lähimetsä on niin tiheä kasvustoinen ja melko ahkerasti siellä kulkee koirakoitakin, että siellä Saiva on pakko pitää jatkuvasti käskyn alla vapaana kulkiessa. Melko hyvin se onkin hoksannut, että metsässä pitää pysyä emännän lähellä eikä vieraiden koirien luokse mennä. Jäällä näkyvyys on parempi, joten siellä annan Saivan irrotella enemmän. Käskysanalla "vapaa" Saikkonen lähtee pinkomaan minkä koivistaan ehti. Ja jos vielä sittenkin koiraa vähän mietityttää, että saakohan nyt ihan oikeasti mennä, niin sana "juokse" saa aikaan halutun reaktion.

Ensi viikolla onkin sitten luvassa Kajaanin reissu ja tällä kertaa homma onkin vähän erilainen. Myssla ja Kleppa emäntänsä kera ovat yleensä meidät majoittaneet, mutta tällä kertaa kolmikko on aivan eri suunnalla kotomaata, joten punkkaamme Saivan kanssa koulun asuntolassa. Saiva joutuu siis soveltuvuustestiin, jossa testataan osaako koira olla asuntolaolosuhteissa, onko se tarpeeksi sosiaalinen ja pysyykö omistajalla hanskassa. Hieman jännittää, mitä likka tuumii siitä, että se joutuu olemaan täysin vieraassa paikassa yhdessä huoneessa suljetun oven takana koulupäivän ajan. Varsinkin jos yhteisistä tiloista kuuluu ääniä, niin piippailu (jollei jopa haukkuminen) on kyllä mahdollista. Saamme Klepan sitruunapannan lainaan varmuuden vuoksi, joka varmasti ensiapuna toimii mikäli tarvetta ilmenee.

Kajaanin opiskeluviikon jälkeen käydään vielä Kuhmossa äitini luona viettämässä viikonloppua. Sittenpä aloitankin tutulla tallilla työharjoittelun ja Saivakin pääsee taas heposia katselemaan.

Kuun viimeisenä viikonloppuna onkin sitten luonnetesti Pellossa, kuten Saivan kalenterista näkyy. Luonnetestissä pyritään arvioimaan koiran luonnetta. Testissä käytetään hyväksi erilaisia ärsykkeitä ja sitten katsotaan kuinka koira niihin reagoi. Reaktioiden mukaan annetaan plus- tai miinuspisteitä, joista sitten loppujen lopuksi muodostuu pistemäärä. Eri osa-alueiden pisteet kertovat kuitenkin enemmän kuin kokonaispistemäärä. Joillakin roduilla vaaditaan luonnetesti jalostuskäyttöä varten, mutta lapinkoirilla ei tällaista vaatimusta ole. Päätin kuitenkin jo aikoja sitten, että haluan Saivan jossain vaiheessa luonnetestiin viedä, koska parhaimmillaan se auttaa ymmärtämään koiraa paremmin. Itse testihän ei omistajalta vaadi suuria: suurin osa ajasta pitää vain seistä/kävellä, olla huomioimatta koiraa ja olla kuin ei olisikaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on niin tottunut kommunikoimaan koiransa kanssa.

Internetistä löytyy paljon sivuja luonnetestistä, joten en sen tarkemmin ala tässä ruotimaan. Aiheesta kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa esimerkiksi luonnetestin esittelyä. Suomen Palveluskoiraliiton sivuilta löytyy luonnetestikalenteri sekä säännöt ja ohjeet. Voin myös suositella lappalaiskoirien luonnetestisivuja, josta löytyy yhteenvetoja sekä muutama mielenkiintoinen artikkeli.

Helmikuussa avataan Oulussa uusi eläinlääkäriasema, jossa aloittaa hyväksi haukuttu erikoiseläinlääkäri, jolle haluan Saivan polvineen viedä. Kunhan ajanvaraus kyseiselle asemalle aukeaa, pääsen sinne soittelemaan ja saan toivottavasti varattua ajan heti helmikuun alkupuolelle. Tarkoituksena olisi siis tsekata polvien tilanne sekä keskustella tulevaisuudesta, mahdollisista leikkauksista, toipumisennusteista ja muista tärkeistä asioista. Tämä käynti määrää pitkälti sen mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan.

"Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä."

Vuoskin vaihtui

2012-01-09T13:05:00.001+02:00

Lomareissumme viimeisin osa: uusivuosi. Saikkuli suhtautui raketteihin samalla tutulla välinpitämättömyydellä kuin ennenkin. Nita-laikamme tykkää vouhottaa rakettien päälle: se haluaisi jahdata niitä, joten se on pakko ottaa sisälle koko illaksi/yöksi. Sisällä se kulkee ikkunasta toiseen ja saattaa haukahdella ja vinkua. En tiedä johtuuko tämä siitä, että Nita on metsästyskoira ja kaikki paukkuva saa sen kiihtymään (vrt. metsästysaseiden laukaukset) ja liikkuvat asiat napsauttavat jahtivietin päälle.

Saiva ensin vouhkasi Nitan kanssa, mutta ei selvästikään ymmärtänyt vouhotuksen ideaa ja lopettikin moisen typerän toiminnan hyvin lyhyeen. Yhdessä vaiheessa ulko-ovi sattui olemaan hetken auki ja samassa alkoi ulkoa kuulumaan viheltävien rakettien ääntä. Saivahan siitä innostui ja meinasi pinkaista ovesta rakettien perään. Onneksi isäpuolella oli refleksit tallella ja ovi paukahti ajoissa kiinni.

Muuten ilta meni leppoisasti Saivan osalta, ison osan ajasta nukkui, välillä kävi takapihalla pissapuuhissa. Pilvi ei myöskään stressaa raketteja sisätiloissa. Ulkonakaan ei pahasti, mutta vähän paineistuu kovassa paukkeessa. En tiedä oliko Saivan rauhallisuudella vaikutusta Nitaankin, sillä Nita rauhoittui paljon nopeammin kuin edellisinä vuosina. Keskiyön paukekin sai Ninnun nostamaan vain päätään.

Nita täytti 3.1. jo viisi vuotta!

Pilvi sai herkun, Saiva ottaa
kontaktia äitiini

Välipäivien kamuja

2012-01-08T19:20:00.001+02:00

Joulun ja uudenvuoden välissä ehdittiin näkemään tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja koirakavereita. Lapinporokoira Reetu oli ensimmäisenä treffausvuorossa ja käytiinkin juoksuttamassa kaksikkoa meirän mökillä. Keli oli jokseenkin huono kuvaamisen, harmaa päivä ja luntakin sateli. Muutama kuva kuitenkin onnistui.

Krhm..

Mutta Reetuhan onkin kiltti poika!

Kavelikuva

Reetu malttoi hetken poseerata

Ja melkein malttoi seistäkin

Seuraavana päivänä käytiin perukassa tapaamassa berninpaimenkoira Rölliä ja itäsiperianlaika Caroa. Laikan kanssa Saikkuli ei päässyt remuamaan, kun vajaa vuosikas pojanhulttio on siinä iässä, ettei malta pihassa pysyä ellei isäntä ole komentamassa. Röllin kanssa vähän nujusi, kokoero tosin oli sen verran huima, ettei mitään kunnon painimatseja uskaltanut Saivakaan ottaa.

Muutama kuva näistäkin koirista, vaikka ilta olikin jo pitkällä ja pimeän lisäksi satoi luntakin.

Rölli

Caro

Saiva yllytti hippaan

Kiitokset kummallekin emännälle seurasta! Leikkiseura Saivalle on aina tervetullut, samoin jutusteluhetki emännälle.

Joulusta

2012-01-07T20:19:00.001+02:00

Pari päivää sitten kotiuduimme Ouluun tuolta Kainuun korvesta, joten päivityksiä joulu-uusivuosi -ajanjaksolta alkaa tipahdella hissuksiin tänne blogiin. Aloitetaanpa aikajärjestyksen mukaisesti joulunpyhistä.

Pilvi jouluaaton tunnelmissa

Meidän joulu olikin tänä vuonna vähän erilainen, nimittäin äitini onnistui murtamaan varpaansa aatonaaton aattona ja joutuikin koko vierailumme ajan kinkkaamaan kainalosauvojen varassa. Tapaninpäivän metsälenkki ja monet muut perinteet saivat vähän uusia vivahteita, mutta mukavaa oli kuitenkin.

Saivahan ei saanut mitään lahjoja. Likka sai pitkin syksyä kaikenlaista uutta, joten en raskinut mitään ostaa. Nitalla oli kaksi herkkupakettia ja Saiva saikin avata niistä toisen. Eli älkää huoliko, koiraraasu sai kyllä kokea avaamisen iloa. Paras joululahja pikkumustan mielestä oli varmasti kuitenkin Nitan innokkuus leikkiin. Tavallisestihan Nita jaksaa leikkiä ehkä pari min/vrk, mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Välillä piti suorastaan komentaa tuota hupsua laikaa, kun ei antanut hetken rauhaa kaverille. Leikkiä iski minkä ehti. Mikä lie höperyys iskenyt mokomaan. Mutta Saiva nautti täysillä, kun sen suurin idoli jaksoi kerrankin nujuta väsymykseen asti. Ja ihmeellinen into jatkui vuoden vaihtumiseen saakka. Vuoden ensimmäisenä päivänä Ninnu-ressuun iski jonkin sortin flunssa, mikä veti rouvan veteläksi.

No nyt iski väsy

Ja se perinteinen Tapaninlenkkikin onnistui, kun nappasin vain pikkusiskon kaveriksi. Nitakin oli todella hyvin kuulolla, vaikka ensin ajateltiin, ettei se meitä kuuntele pätkääkään. Potkuroimassakin käytiin pariin otteeseen. Jostain syystä Saiva rakastaa potkurin edellä juoksemista, muttei hölkkälenkeistä eikä pyörän vierellä juoksemisesta.

Käytiin myös useampaan kertaan moikkaamassa allekirjoittaneen kummityttöä ja tämän pikkuveljeä. Tytsyllä alkaa kohta olla ikää kolme vee, pikkuveljensä on puolivuotias. Yhtä innoissaan tyttö oli kuin aina ennenkin ja Saiva suhtautui yhtä lunkisti innokkaaseen hoitajaan kuin aina ennenkin. Mukava huomata, että koira on sen verran viisas, että poistuu rauhallisesti paikalta kun homma alkaa ahdistaa. Eikä mitään murinoita tai muita mutinoita varmasti kuulu. Pussaillaan enintään.

Pikkusiskoni sai uuden kääpiöhamsterin aikaisemmin, jo syksyllä, mutta nyt vasta sain pikkuisesta otuksesta kuvankin. Saanko esitellä, Vilhelmiina Sokerihiiri - tai jotain sinnepäin.

Saiva ehkä pikkasen vouhotti hamsterin päälle. Kyttäsi häkin vieressä tylsinä hetkinä. Yllätinpä mokoman istumasta pöydältä, moista ei ole kuunaan tehnyt! Mutta nyt piti ilmeisesti päästä mahdollisimman lähelle kiinnostavaa pikkuotusta.

Toivotus hyvän joulun

2011-12-24T09:27:00.000+02:00

Joulurauhaa

2011-12-18T19:45:00.000+02:00

Tänään käytiin Muston ja Sallin kanssa lenkillä ja sen jälkeen oli tarkoitus ajella eläinten hautausmaalle, jossa olisi ollut Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksen järjestämä eläinten joulurauhan julistus. Kyseinen tapahtuma jäi kuitenkin tänä vuonna välistä, kun keli oli melkoisen kurja ja kahvitellessa (lue: glögitellessä) aika vierähti suitsait sukkelaan. Eiköhän siinä ole tarpeeksi joulurauhaa, kun lenkillä hunnikolmikko törmäsi ajossa olleeseen suomenajokoiraan, mutta välikohtauksesta selvittiin ilman suurempia ongelmia. Liekö joulu vallannut koirienkin mielen, kun pystyttiin ohittamaan ajokoira n. metrin etäisyydeltä - ilman hihnoja!

Tällä viikolla ollaan paketoitu joululahjoja. Saivalle miulla ei ole mitään lahjaa, kun se on saanut pitkin syksyä kaikenlaista pientä ja vähän suurempaakin. Jonkun luun jos aattona saisi, niin eiköhän se ole sillä hyvä. Ollaan myös leivottu torttuja ja pipareita, Saikkuli on aina valmiina toimimaan vapaaehtoisena maistelijana.

Mukavaa adventtia kaikille.

Vuoden 2012 suunnitelmointia

2011-12-08T19:17:00.000+02:00

Vuosi lähenee loppuaan ja nyt voisinkin käydä läpi saavutetut/saavuttamattomat tavoitteet. Tammikuussa listasin tämän vuoden suunnitelmat ja nyt käyn listan läpi. Koko blogiteksti luettavissa tästä.

- Terveystarkit
-> Elokuussa tutkittiin lonkat, kyynärät, kaula- ja selkäranka, silmät, polvet ja sydän. Lonkat C/C, kyynärät 0/0, kaula- ja selkäranka terve, silmät terveet, sydän terve, polvissa mediaalinen patellaluksaatio 2/2.

- Agilityn alkeiskurssi
-> Ei käyty, eikä käydä. Syynä patellaluksaatio.

- Muutamat näyttelyt
-> Käytiin Tamminäyttelyssä, tuloksena JUN ERI3. Helmikuussa Tornion ryhmänäyttelystä NUO EH ja huhtikuussa Ristijärven ryhmänäyttelystä NUO H. Loppuvuodesta ei näyttelyissä käytykään.

- Verijälki ja jälki
-> Muutamat jäljet ajettiin kesällä. Edistystä tapahtui, mistä olen hyvilläni. Olen tosin pettynyt itseeni, kun ei tullut vedettyä jälkiä useammin. Ihmisjälkeä ei menty kuin kerran ja sekin meni plörinäksi kun kesken ajon viereisestä puskasta hyppäsi jänis. Pääpaino oli tänä kesänä siis mejässä.

- Koiratanssi
-> Joitain liikkeitä opeteltu. Sekä Saiva että minä pidämme temppuilusta, joten kivaa on ollut tämän lajin parissa.

- Luoksetulojen hiominen ja toisten koirien ohittaminen vapaana
-> Luoksetulot ovat erittäin hyvällä mallilla. Mikäli Saiva näkee jotain kiinnostavaa (esim. oravia), niin emännän pitää vain olla tarkkana ja ehtiä käskyttämään ennen kuin koira näkee tämän kiinnostavan asian. Loppuvuodesta toisten koirien ohittaminen vapaana ollessa on alkanut sujua huomattavan hyvin. Kohtaamiset lenkkipoluilla eivät ole johtaneet kohtaamisiin, vaan Saiva on ollut hyvin kuulolla. Jee!

- Porojen paimennus
-> Ei päästy kevättalvella poroaidalle, mutta kesällä Saiva pääsi paimentamaan villejä metsäpeuroja lenkkisaaressa. Ei toki sama asia, mutta jotain paimennusta kuitenkin.

- Terveenä pysyttiin, mitä nyt tuo polvien tilanne oli todella iso juttu (ja huono sellainen), mutta ylimääräisiä eläinlääkärikäyntejä ei tullut, mistä olen kyllä hyvilläni.

Ja seuraavaksi vuoden 2012 suunnitelmia:

- Keväällä (maaliskuussa?) polvikontrolli, missä selviää onko polvien tilanne mennyt huonommaksi. Samalla keskustellaan eläinlääkärin kanssa polvien paranemisennusteesta ja muista tärkeistä seikoista.
- Em. seikkojen perusteella tehdään päätös leikataanko toinen polvi kesällä(/alkusyksystä).
- Mikäli polvi leikataan, niin loppuvuosi menee toipilaan kuntouttamiseen ja lihasten takaisin saamiseen.
- Koiratanssitemppuja ja verijälkeä, sekä vähän kotitokoilua.
- Jos terveys (ja rahatilanne) sallii, niin luonnetesti.
- Terveenä pysyminen.

Lisäksi toiveissa olisi saada Saivalle koirakaveri, josta olisi allekirjoittaneelle myös harrastuskaveriksi. Pentu tulee - jos on tullakseen - heti keväällä tai vasta loppuvuodesta. (Kesällä pentua en ota, mikäli Saiva silloin leikataan.)

Päivityksiä

2011-12-07T21:35:00.000+02:00

Ulkoasun päivitystä talvisempaan lookiin. Lisätty välilehtiin myös Kaksijalkainen-osio. Olen tehnyt parin viime kuukauden aikana pieniä päivityksiä myös muihin osioihin.

Valkoista itsenäisyyspäivää!

2011-12-06T12:47:00.001+02:00

Eilen sitä tuli! Lunta! Sen kunniaksi käytiin Muston ja Sallin kanssa eilen illalla lenkillä. Kuvia ei ole kun oli jo pimeää, mutta voitte kuvitella, että pienet lapinkoirat olivat hyvin hyvin iloisia. Tässä muutama kuva tältä aamulta, kun Saivan kanssa hihkuen totesimme, että lumi on edelleen maassa.
Toivottavasti muuallakin olette saaneet nauttia lumesta!

Tuolta sitä tuli, lunta

Nenä

Saivan serkku Lumes oli esitellyt blogissaan lempilelujaan. Lumeksen emäntä oli toteuttanut suorastaan tieteellisen tutkimuksen asian tiimoilta, mutta me ei Saikkosen kanssa jaksaneet moiseen ruveta. Varsinkaan, kun emännän olohuoneeseen kantamasta lelukopasta löytyi puhtaaksi kaluttuja putkiluita, joiden puhtaus piti toki Saivan toimesta tarkastaa. Tässäpä lellipennun lelukasa.

Sieltähän löytyy kaikkea nylkytyskirahvista (krhm..) itse tehtyyn solmuriepuun. Aktivointipallojakin on kaksi, toisen Saiva löysi pihalta ja kantoi kotiin. Samoin pesäpallo ja footbag ovat Saivan löytöjä.

Saiva ei ole kovin tarkka sen suhteen, mitä lelua riepottaa, mutta ehkä kaikista suosituimmat ovat nämä:

Kuten kuvasta näkyy, pallot ja pyöreät otukset ovat in. Sininen ihmisen muotoinen hemmo kantaa nimeä människa, sisällä on vinku. Pallojen ohella Saiva rakastaa vinkuleluja, mikä on välillä suorastaan rasittavaa. Vaaleanpunainen(ruskea) possu on joskus aikoinaan röhkinyt ja se on moneen kertaan paikattu. Värikäs pehmopallo on Saivan ensimmäinen pallo, senkin sisällä on ollut vinku, mutta kovassa käytössä pallo on (ihmisten onneksi) hiljentynyt. Narupallo on menettämässä suosiotaan, koska pallo on ulkokäytössä napsahdellut rikki.

Kaikista suurin lemppari lienee kuitenkin vähän kiellettykin pehmo. Herran emännälle ostama lehmäpehmo, johon Saiva ei periaatteessa saisi kajota, mutta koska tyyppi rrrrakastaa kyseistä pehmoa niin paljon, on emäntä antanut periksi. Ja sen näköinen mokoma lehmä onkin.

Vähiten on käytössä kumiset lelut, pehmot kun ovat Saivan juttu pallojen lisäksi. Kumisillakin leluilla voi kuitenkin leikkiä, mutta ehdottomia inhokkeja ovat kuminen röhkivä possu ja skunkki, joilla se ei edes suostu leikkimään. Skunkki oli aivan huippuleikkikalu, kunnes herra astui sen päälle (sisällä vinku) ja sai siitä irtoamaan niin karmean äänen, että minäkin sain melkein slaagin. Moisen onnettomuuden jälkeen Saiva hylkäsi skunkin totaalisesti.

Laitetaanpa loppuun vielä Saivan ikkunasta kyttäilyä. Jokseenkin yliryhdikästä menoa.

Leppoisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Jollei jouluna ole lunta...

2011-12-04T12:12:00.001+02:00

Onko pihalla lunta, onko?

Onhan siellä himpun verran, muutama hiutale.
Saivan mielestä sitä ei kyllä ilmeestä päätellen lasketa.

Dyyd, ei näissä voi kieriskellä!

Tänään käytiin Letonniemessä Mysslan ja Klepan kanssa. Kävimme talsimassa samaisen polun omalla porukalla kesällä. Nyt Letonniemi ei ollut otollisimmallaan, vesi katkaisi välillä polun ja räntää satoi. Paljaissa puissa on jotain karun kaunista, mutta kauniimpia ne olisivat olleet auringonpaisteessa. Pitkospuut olivat liukkaat ja saikin olla tarkkana. Saivakin oli muutamat kerrat livetä pitkospuilta jorpakkoon. Ihan hauska extremereissu oli kuitenkin ja saatiin liikuntaa, mikä on se pääasia.

Laatuaikaa

2011-12-03T14:10:00.002+02:00

Emäntää hemmotellaan useammalla vapaapäivällä, vasta keskiviikkona tarvitsee seuraavan kerran raahautua harjoittelupaikkaan. Otamme siis Saivan kanssa ilon irti ja tarkoitus olisikin viettää laatuaikaa omalla porukalla, mutta myös tavata tuttuja koirakavereita.

Tänään suuntasimme aamupäivästä metsään. Ajattelin, että lauantai ja hyvä sää ovat sellainen yhdistelmä, että lähimetsämme kuhisee koirakkoja. Otettiin siis mukaan uudenkarhea liina (pyykkinaru, 20 m ja hintaa vajaa 3e) kameran lisäksi, jotta emäntä voisi keskittyä kuvaamiseenkin pelkän kyttäämisen sijaan. Testikäytössä uusi liina osoittautui huomattavasti järkevämmäksi kuin vanha pyörää punosta oleva liina. Uusi liina on kevyempi, liikkuu liukkaammin maastossa eikä takerru yhtä helposti juurakkoihin yms. En myöskään usko, että uusi liina rispaantuu käytössä kuten vanha liina teki. Kuvissakin liina vilkkuu, kiitos valkean värin, mutta älkää siitä häiriintykö.

Eipä sillä, että liinaa olisi tarvittu. Nähtiin vain yksi koirakko! Loppumatkasta keskenkasvuinen sakemanni pääsi meidät yllättämään, Saiva näki sen ensin ja pysähtyi, jolloin allekirjoittanutkin tajusi, että jotain tapahtuu. Astuin liinan päälle, mutta ei Saikkonen edes yrittänyt mennä vieraan koiran luokse. Luoksetulokäskyn kuultuaan empi ensin (sakemanni louskutti leukojaan about 4-5m päässä), mutta toisesta käskystä tuli luokse ja matka jatkui. Mun pieni koirani taitaa kasvaa aikuiseksi.

Lintubongari osa XxX

Joulukuisia joutsenia

Tulossa ollaan

Poseerauksenko halusit?

Valolla leikkimistä

Kullanmuru

Maanmainio posepaikka: ylösalaisin oleva vene

Saiva tuumii

Ja tuli siihen tulokseen, että on hippaleikin aika!

Akka, ala jahdata!

Näyttelyreenit

2011-11-26T15:49:00.001+02:00

Uhmasimme tänään myrskysäätä; tuulen tuisketta ja sadetta, ja käytiin harjoittelemassa näytelmöintihommia. Saivan kanssa ei olekaan seisomista ja kehäkäyttäytymistä reenailtu varmaan sitten viime kevään, mutta yllättävän hyvin oli jutun juoni muistissa. Mittakepilläkin riehuttiin ja kyllä tuo hurtta vaan on sen 43cm korkea (tai matala- miten sen nyt ottaa). Ihan mukavasti antoi katsoa hampaatkin, sitähän aikoinaan treenattiin vähän enemmäkin, kun sitä hommaa vähän ujosteli ja vetäytyi pois. Saivan mielestä lääppiminen on aika ällöttävää, mutta antaa kopeloidakin kyllä kun herkulla vaan houkuttelee pysymään aloillaan.

Myrsky taisi karkottaa suurimman osan osallistujista ja paikalla olivatkin vain neljä koiraa Saivan lisäksi. Mutta tulipahan reenattua. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta harjoittelukertojen määrään nähden meni mukavasti. Treenien jälkeen Saiva pääsi tutustumaan Niuniuhun, paimensukuiseen lapinkoiraan. Tyttäret ovat melko samanikäisiä, joten pienellä varauksella suhtauduin asiaan. Tytöt päästettiin irti ja alkuunsa jäykistelivät, mutta vetivät sitten ralliakin.

Vähän mielistelyäkin oli aistittavissa

Rallia! Ja Saivan piti tietenkin haukkua

Alku vaikutti sangen lupaavalta siis, mutta sitten tunteet kuumenivat. Tapahtuikohan se silloin, kun Hupi-koira pääsi vapaaksi? En ole aivan varma.

Niu irvistää

Saiva väisti ensin järkevästi Niuniun irvistelyt, mutta sitten jostain kumman syystä hyppäsi sen selkään, eikä siinä sitten enää muuta mahdollisuutta ollut kuin rähinä. Käytiin kiskomassa tytöt erilleen ja Niu joutui hihnaan. Saikkonen vähän ontui toista etujalkaansa, mutta ei siitä mitään löytynyt, taisi filmata kuten jalkapalloilijat konsanaan ja nopeasti ontuminen unohtui. Saikku pääsi riekkumaan Hupin kanssa ja tällä kaksikolla menikin hienosti yksiin. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa.

Pusi!

Lopuksi Hupi otettiin kiinni ja Niuniu päästettiin taas vapaaksi. Käveltiin treenipaikkana toimineen parkkipaikan ympäri tytöt vapaina, jotta päällimmäiseksi ei jäisi tappelu mieleen. Ei tytöt leikkineet vaan pitivät etäisyyttä - vaan eipä rähinöitäkään syntynyt. Niuniu ja emäntänsä vielä saattoivat meitä jonkun matkaa kotia päin, eikä mitään kyräilyjä ollut, mikä on hienoa. Saivaa selvästi kiinnostaisi Niu hirveästi, kävellessäkin kiilasi vähän väliä Niun lähelle ja eleistä päätellen hyvissä aikeissa.

Kiitos siis treeneistä ja seurasta! Kaikkien kuvien copyright Taru V. Kiitos kuvalainasta!

Pikkuneitiseuraa

2011-11-13T14:36:00.001+02:00

Tänään Saiva sai riehuseuraa pikkuneiti Bieggasta (Dagolas Violetta). Puolivuotiaaksi ehtinyt napero oli kovasti kasvaa sitten viime näkemän ja oli jo isompi kuin Saikkuli! S oli innoissaan, kun Bieggan näki, mutta silti piti alussa vähän mörnätä. Selkeästihän tuo ääntely leikin varjolla tapahtuikin, mutta liekö pitänyt "vauvalle" kertoa, että oletpas muuten kasvanut sen verran, ettet enää ihan pikkupentu olekaan. Eipä noissa leikeissä mitään ongelmaa ole, tosi hienosti tytöt leikkivät keskenään. Saiva oli kuulema opettanut Bieggalle, että kepeillä voi härnätä muita koiria leikkiin; taito, jota Biegga ahkerasti käyttää hyväkseen.

Tytskyt vetivät ensin vauhdikasta rallia ja sen jälkeen keskittyivät riehumaan kepeillä. Höntit pienet lapinkoirat.

Bieggaa ei marraskuinen vesi hirvittänyt vaan pulahti uimasille

Saiva tuumasi, jotta on se pikkukaveri huima

Eräänlainen keppileikki tämäkin

Lopuksi vielä Bieggasta muutama poseerauskuva. Saiva oli tämän ajan kiinni ja häiriköi loppuajasta tunteella, kun alkoi tympäisemään mokoma kuvien räpsiminen.

Hankintoja, naksuttelua ja häkitystä

2011-11-12T16:21:00.001+02:00

Yllä olevassa kuva pötköttää Saiva kera kahden uuden lelunsa. Pullean lehmän likka sai allekirjoittaneen äiteeltä ja tuon vähemmän pullean lampaan (?) emäntä itse harhautui ostamaan. Molemmat on mieluisia, lehmää on kiva ravistella ja se toimii myös ihan kelvollisena pallona. Pötkylä taas on mukava napata suuhun silloin kun me ihmiset tulemme kotiin.

Saiva sai myös vihdoin ja viimein uudet valjaat! Onhan sillä jo kahdetkin valjaat, molemmat Hurtan, toiset y- ja toiset t-malliset. Y-valjaat ei istu kunnolla ja t-valjaista en itse pidä. Nämä uusimmat on mittatilaustyönä tehty ja istuvat juuri niin kuin pitääkin. Y-malliset ja tarpeeksi pitkä selkäkappale, jotta remmi ei paina kainaloita. Nylonista tehty ja pehmusteena mokkamainen kangas. Koskapa ystäväni nämä teki niin hinta painui alle 20 euron. Iso kiitos vielä kerran! Niin ja kun tänään käytiin Muston ja Sallin kanssa lenkillä, saatiin juoksuvyö, joka oli jäänyt ylimääräiseksi.

Saivan kanssa on alettu opettelemaan häkitystä. Tulevia polvileikkauksia silmällä pitäen aloitettiin alkuviikosta kevythäkkiin opettelu. Häkki on hankittu jo aikoja sitten (en pikaisella selauksella löytänyt kyseistä päivitystä blogista, mutta jossain täällä se on), mutta tilanpuutteen takia se on ollut varastossa säilytyksessä. Polvileikkauksesta toipumiseen liittyy olennaisesti vähäinen liikkuminen; koiran pitää liikkua aivan toipilaskauden alussa mahdollisimman vähän ja se pitäisi mieluiten kantaa pissallekin. Joten olemista helpottaa huomattavasti jos Saikkonen osaa nätisti kevythäkissä majailla ja kokee sen mieluisaksi paikaksi.

Opettelu onkin aloitettu niin, että nakkaan useamman kerran päivässä häkin sisälle nameja ja Saiva saa omia aikojaan käydä ne sieltä syömässä. Alusta asti Saiva on ollut heti juonessa mukana ja mennyt mielellään häkkiin nameja syömään, mutta en ole siitä sen kummemmin kehunut. Pari päivää siihen meni, että Saiva jäi häkkiin namien syönnin jälkeenkin. Tästä palkkasin ja kehuin erikseen. Nyt olen myös antanut likalle "maahan"-käskyn sen syötyä häkkiin nakatut namit ja palkannut siitä, että se menee makuulle. Parina viime iltana nukkumaanmenoaikaan Saiva on mennyt itse vapaaehtoisesti ilman nameja häkkiin ja ruvennyt sinne yöpuulle - ei tosin ole nukkunut siellä, kun taitaa tulla turhan kuuma.

Ajatuksena olisi, että näin hissuksiin edeten Saiva tottuu parhaiten häkkiin. Jos sitä alkaa liikaa käskyttämään ja painostamaan, niin häkistä tulee varmasti epämukava juttu. Mutta edistys näyttää erittäin lupaavalta.

Tällä viikolla aloitettiin myös naksutinkoulutus. Kyseisestä koulutusmuodosta löytyy mukavasti tietoa ihan googlettamalla, mutta esimerkiksi tässä on yksi linkki. Lyhyesti selitettynä koira siis ehdollistetaan naksautukseen, opetetaan sille, että naksahdus on hyvä juttu ja se tarkoittaa esimerkiksi ruokaa. Jo pelkkä naksautus on koiralle merkki siitä, että se on tehnyt oikein ja palkka on tulossa. Tästä ehdollistamisesta on toivottavasti hyötyä erinäisten temppujen opettelussa, kun emännällä on vaikeuksia ajoittaa namin antaminen juuri oikeaan kohtaan esimerkiksi etäisyyden tai asennon (koiratanssi) takia.

Saivan kanssa ollaan vasta opetteluvaiheessa eli pidämme tuokioita, joissa opetellaan sitä, että naksahdus = nami. Vaihtelemme huonetta (ensi viikolla siirrymme ulos) ja minulla on toisessa nyrkissä nameja ja toisessa naksutin. Samaan aikaan kun naksautan Saikkuli saa namin. Kunhan naksauksen tarkoitus on hiffattu, niin voimme käyttää naksutinta hyödyksi kaikenlaisten asioiden opettelussa.

Eniten pidän tällaisesta naksusta: klik. Muunkinlaisia naksuttimia on, mutta tuossa on sopivan mieto ääni. Euron taisi tuo kustantaa, joten hinta ei ole paha.

Saivan siskonpoikkii

2011-11-05T19:40:00.000+02:00

Tänään hurruuteltiin koko porukalla Saivan kasvattajan luokse Oulaisiin. Saivan sisko Isla (Tulettaren Caramelli) sai pentuja 22.9., joten tokihan halusimme nähdä mokomat pikkuriiviöt nyt "pahimmassa" iässä. Tällä viittaan siis siihen, että lapinkoirapennut ovat vastuttamattoman hurmaavia juuri tässä iässä.

Emännällä oli toki kamera mukana ja aikomuksena oli ottaa paljon kuvia ihanista muhkupennuista, mutta kuinkas ollakaan. Harmaa ja synkkä sää yhdistettynä Canonin perusobjektiin (surkea!) sekä amatöörikuvaajaan vesitti tämän hienon ideani. Kiukuttaa edelleen, mutta minkäs teet. Muutaman kuvan sain pelastettua ja lisää voi tsekkailla Tulettaren kennelin blogista.

Pentujen Isla-emä ei olisi varmaankaan ollut kovin mielissään siskonsa vierailusta, joten Saiva sai luvan jäädä ulos siksi aikaa kun me ihmiset ihasteltiin sisällä pentuja. Lisäksi Saiva-raukka joutui olemaan hihnan nokassa kiinni, sillä tottakai se aloitti tärppipäivänsä. Kahvittelujen jälkeen vietiin pentulauma ulos, samoin kuin kasvattajan uusin hankinta Kaneli-tyttö (Fihtolas Kaneli) ja keskenkasvuinen Veksi-poika (Tulettaren Feijari), joka ei vielä Saivan tuoksuista mitään ymmärtänyt.

Tässä tulee kermanvärinen poitsu, Tulettaren Gosmos. Muhkea urospentu. Muistuttaa paljon Saivan Ransu-veljeä (Tulettaren Cummitus).

Vaaleampi kermanvärinen poika, T. Gisälli. Vähemmän muhku kuin veljensä. Kuva on vähän huono asennon osalta, mutta minkäs teet kun tyyppi yllätettiin kanin papanoiden syönnistä.

Gisälli tutustuu Saiva-tätiin. Kaikki pennut kävivät Saivan tervehtimässä ja kiusaamassa. Yksi roikkui Saivan valjaissa ja toinen kiskoi hihnaa. Saikkuli välillä vähän pyöräytti pentusia ympäri ja jäykisteli, mutta sitten sitä harmitti jos yksikään pentu ei ollut sen luona. Eli taisi tykätä pikkuisista, vaikka vähän piti välillä esittää. Likkaa harmitti vietävästi, kun ei saanut ollut vapaana.

Tässä riistanvärinen poitsu, jolla persoonallinen piirto. Hauska ja äänekkäin penska. Taustalla on Veksi, josta tuli selvästi mieleen isänsä, mutta myös Saivan serkkupoika Lumes (T. Benji).

Ja viimeisenä toinen riistanvärinen poika, allekirjoittaneen henkilökohtainen lemppari. Muistuttaa luonteeltaan hyvin paljon Saivaa ollen ihmisläheinen, mutta kuitenkin itsenäinen seikkailija, jota ei ruoka-aika paljoa kiinnosta.

Galaxi ja Gomeetta vauhdissa. Reippaita pentuja kaikki.

Saiva tykkäsi painiskella Kanelin kanssa. Kanelia ensin vähän pelotti vieras musta koira, mutta sitten Saiva osoittautuikin kivaksi tyypiksi.

Veksi taas oli erittäin vauhdikas ketale.

Kiitos vielä kasvattajalle, kun saatiin käydä kylässä! Toivottavasti loputkin pennut löytävät pian kodin.

Kyylä

2011-10-28T12:27:00.001+03:00

Haastetunnustus-postauksessa kerroin, että Saivasta on tullut mahdoton naapureiden kyttääjä nyt kun asumme rivitalossa. Aikaisemmasta kämpästä (kerrostalossa) ei koiraraasu nähnyt ikkunoista kuin palan taivasta, joten Saikkonen on ottanut ilon irti kyyläämisestä nyt, kun siihen on mahdollisuus.

Tiivis kyttääminen on rankkaa hommaa, joten välillä on pakko levähtää.

Vieraita!

2011-10-26T13:17:00.000+03:00

Viime sunnuntaina saatiin allekirjoittaneen äiti ja sisko sekä Pilvi vieraiksi. Saivan mielestä vieraat ovat aina tervetulleita ja riemukkaasti se tälläkin kertaa otti tutut tyypit vastaan. Pilven kanssa olisi ollut kiva hengailla takapihalla, mutta pikkukoira mokoma veti kierroksia vieraalla pihalla ja karkasi räksyttäen verkkoaidan läpi. Niin, verkossa on sen verran suuri silmäkoko, ettei pitele tuollaista pientä chihuahuaa näköjään hetkeäkään.

Saikkonen sai äidiltäni lahjaksi pallomaisen lehmäpehmon. Allekirjoittaneella itsellään on ollut jo vuoden päivät iso pallomainen lehmäpehmo ja Saiva on siihen kielloista huolimatta äärimmäisen tykästynyt, joten nyt S sai oman mokoman, tosin pienemmän. Pilvi puolestaan sai toppamanttelin, vaaleanpunaisen, jossa lukee selässä Princess. Onhan se melkoinen rimpsessa.

Tiistaina vieraat sitten lähtivät. Ja Saiva aloitti juoksunsa.

Suomenlapinkoiran rotumääritelmä

2011-10-26T12:56:00.003+03:00

Seuraava teksti on julkaistu Lapinkoira-lehdessä vuonna 1991 ja 1998. Tekstin on kirjoittanut nimimerkki "Niki". (Kuvat on ottanut allekirjoittanut.)

Yleisvaikutelma:
Ei liian iso eikä liian pieni; mahtuu hyvin nukkumaan omistajansa kanssa samaan sänkyyn. Kokoisekseen kuitenkin suhteellisen iso. Runsaasti - kurakelillä liikaakin - karvaa omaava, jokseenkin pystykorvainen. Ihan kuin dreeveri - sisäpuolelta - ulkokuori ei sinnepäinkään.

Luonnehdinta:
Luonteeltaan niin älykäs, että osaa tekeytyä tyhmäksi. Rauhallinen - nukkuessaan, ellei näe unta. Oppimishaluinen, jos kouluttajalla on taskut täynnä mustinmurkinaa. Varsin uskollinen - osoittaa sen esim. noutoharjoituksen aikana liimautumalla kouluttajan vasempaan sääreen. Ystävällinen: ei pure jokaista vastaantulijaa. Säänkestävä - säällä kuin säällä löytää usein nukkumasta sängyssä pää tyynyllä. Kuitenkin vaatii vähintään 10 km lenkille vielä, kun elohopea on jo kadonnut lämpömittarista ja hengitys jäätyy jo ulos katsoessa. Riistavaisto heikosti kehittynyt - onneksi. Synnynnäinen paimennustaipumus - rohkeimmat yksilöt ajavat karjaa takaa päin, muut "edestä"; jalkoja on mahan alla enemmän kuin neljä, kun takana tömistää toistakymmentä sarvipäätä.

Pää:
Väristä riippuen muistuttaa joko mustakarhua, supikoiraa, mäyrää - tai lapinkoiraa. Kuono-osa jotain bokserin ja borzoin väliltä. Toivottavaa on, että kallon sisällä on jonkinlaista "toimintaa".

Korvat:
Sisäpuolen karvaisuudesta huolimatta toimivat. Harvoin ruusuke-, tulppaani- tai lepakkomalliset. Useilla synnynnäisesti valikoiva kuulo.

Silmät:
Näkevät ja näkyvät.

Kaula:
Runsaan karvan vuoksi vaikea kommentoida. Usein sellainen, että panta pysyy paikallaan.

Raajat:
Vähemmän karvaa kuin muualla ruumiissa kuonoa lukuunottamatta. Liikkumista varten neljä kappaletta: kaksi etu- ja kaksi takaosassa.

Runko:
Karvan alla pään ja hännän välissä olisi hyvä olla jotakin. Usein onkin sopivasta peittämään tv-ruudun.

Häntä:
Heiluva. Karvan pituus jopa toista vaaksaa. Suora tai rullattu (siis itse häntä, ei karva).

Karvapeite:
Näkyvin osa. Irtoaa säkkikaupalla kaksi kertaa vuodessa - onneksi ei kaikki kerralla. Ei trimmata.

Väri:
On varaa valita: kaikkea löytyy - yksivärisestä jopa kymmensävyiseen samassa koirassa. Kieli aina vaaleanpunainen.

Koko:
Ks. kohta yleisvaikutelma. Puoli metriä korkeutta tavallisin.

Kaheksan satunnaista asiata

2011-10-25T17:43:00.001+03:00

Karvahelvetin väki paiskasi A Blog with Substance-tunnustushaasteella. Kiitämme kauniisti ja niiaamme Karvahelvettilän sakemanni Caroa hihnanjatkeineen sekä Caron kisukavereita tästä tunnustuksesta. Myö ollaan tosi otettuja, ihan oikiasti!

Ja tottahan toki näissä tunnustuksissa on aina omat sääntönsä, jotka ovat tässä tapauksessa seuraavanlaiset:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Ja ne kahdeksan blogia voisivat olla vaikkapa seuraavat:
Suklaamuru ja Kermakaramelli + yks salmiakkipastilli
karvamaailma
Röllin sydän
Taika-koiran seikkailut
Jekkula
Musto ja Salli
Lumes - what a mess
Hepuleita

Vähän nyt huijaan, enkä kerro kahdeksaa satunnaista asiaa itsestäni, vaan blogin teeman mukaisesti Saikkulista.

1. Saivasta on kehkeytynyt järkyttävä kyylä rivitaloon muuttamisen jälkeen. Se istuu päivittäin tuntitolkulla makuuhuoneen ikkunan ääressä pihalle tuijottaen.

2. Oravat on meillä to-del-la jees juttu. Koiran elekieli antaa ymmärtää, että tyyppi tahtoisi vain leikkiä oravien kanssa, eikä suinkaan syödä niitä. Saiva ei ole koskaan saanut oravaa kiinni, joten jäänee mysteeriksi kumpi vaihtoehto olisi lähempänä totuutta.

3. Allekirjoittanut on henkeen ja vereen koiraihminen. Herra puolestaan vasta opettelee koiraihmiseksi, mutta edistyminen on ollut huikeaa näiden parin vuoden aikana.

4. Harrastamme edelleen Saivan kanssa painileikkejä, joissa hampaiden käyttäminen on sallittua. Pelisäännöt ovat koiruudellekin selvät, eli kipeästi ei saa käydä.

5. Saivan lempilelu on pallo. Tennispallo, jalkapallo, pehmopallo - you name it.

6. Hihnalenkeillä Saiva saattaa kaatua vauhdista kyljelleen - suorilta jaloilta. Ja se siis on koiran itsensä mielestä tosi hauska juttu, varsinkin jos tyypillä on valjaat päällä eikä emäntä/herra huomaa koiran kellahtamista vaan jatkaa matkaa (sen hetken, kunnes ääni päässä sanoo, että nyt on jotain vialla) ja koira hilautuu selällään perässä nurmikolla.

7. Aamurutiineihimme kuuluu koiran hyppääminen sänkyyn ja ihmisten korvien, leuan ja poskien nuoleminen. Hyvää huomenta à la Saiva.

8. Saiva tykkää nukkua "äärimmäisissä" asennoissa. Eli ei ainakaan normaalisti, vaan mitä enemmän kroppa on mutkalla niin sitä parempi.

Lappalaiskoirien laavuretki

2011-10-15T19:06:00.001+03:00

Saivan kanssa käytiin siis 8.10. Haukiputaalla laavuilemassa muiden lappalaiskoirien kanssa. Menossa mukana olivat seuraavat koirat (kuvien copyright Taru V.):

Basso

Hupi

Havu

Dimmu

Oiva

Jeppe

Musto

Salli

Mosku

Minka

Tytti

Peetu

Jope

Sekä tietysti itse Saiva.

Saiva tutustuu Jeppe-herraan

Musto ja Saiva vetää kieli poskella

Salli ja Saikkuli

Saiva jolkottelee

Saiva ja Mosku poski poskea vasten

Ja kukas nää oot?

Riekkuminen olisi maistunut myös Hupin kanssa

Saivan mielestä kaikki koirat olisi pitänyt päästää vapaaksi keskenään riekkumaan ja riehumaan, mutta tyydyimme riekkuhetkeen Sallin, Muston, Moskun ja Peetun kanssa. Seuraavat kuvat onkin napannut Aija P.

Leikkihetken jälkeen koirat jaksoivatkin odottaa, kun ihmiset paistoivat makkaraa - ja tokihan karvakasat saivat herkkua palkaksi hienosta odottamisesta. Reissussa vierähti mukavat neljä tuntia ja kylläpä olikin meidän duracell loppupäivän tyytyväinen. Kiitos kaikille seurasta, sekä Muston ja Sallin omistajalle kyydistä ja makkarasta, ja Tarulle ja Aijalle kuvalainasta!

Hengailua omalla pihalla

2011-10-09T12:43:00.000+03:00

Meidän piha on nyt tämän näköinen rempan jäljiltä

Eilen käytiin lappalaisten laavuretkellä, mutta siitä teen erillisen päivityksen varmaan ensi viikonloppuna. Tänään suuntaamme nimittäin kohti Kajaania, kun emäntä taas seuraavan viikon ahkerasti opiskelee.

Liikettä

2011-10-02T17:25:00.000+03:00

Viikottaiseen ohjelmistoomme kuuluu pallon nakkelu läheisellä kentällä. Tänään otin ikivanhan Canon Powershot-pokkarini mukaan tarkoituksena kuvata Saivan juoksua pallon perässä sekä vähän muutakin liikettä. Noh, jokaisessa hassutteluvideopätkässä vilahtaa herra, joka haluaisi itsensä blurrattavan, mutta emäntä ei ainakaan toistaiseksi pysty mokomaa operaatiota tekemään, joten hassutteluvideon julkaisu jää hamaan tulevaisuuteen. Tai sitten otan joku muu päivä pokkarin kentälle mukaan ja kuvaan ihan uusiksi.

Mutta julkaisen tässä nyt pari herran kuvaamaa pätkää, kun allekirjoittanut juoksuttaa Saivaa. Pätkien laatu on totaalisen surkea ja Musta Surma oli vähän turhan lennokkaalla tuulella - tosin mitäpä voi odottaa, kun kesken hauskojen leikkien napataan hihnan nokkaan ja käsketään nätisti ravaamaan.

Ekaksi vähän sivuliikettä.

Ja sitten edestä ja takaa. Tässä tyyppi tuppasi vähän hypähtelemään, kuten näkyy.

Se ois nyt sitten lokakuu

2011-10-02T13:19:00.000+03:00

Vuosi lähenee loppuaan. Syksy on jo hyvässä vauhdissa ja sehän tarkoittaa pienen mustan lapinkoiran heräämistä "kesähorroksesta". Pieni musta lapinkoira on talven lapsi, se rakastaa lunta ja pakkasta. Raikkaat syysaamut ja pimeät illat ovat lupaus tulevasta. Kun ihmiset masentuvat syksyisin ja luonto hiljenee, niin pieni musta lapinkoira porhaltaa täysillä eteenpäin hyppien ja loikkien, elämästä nauttien. Pieni musta lapinkoira on mustasta väristään huolimatta syyspäivien piriste, auringonsäde.

Mutta mitäs meille näin lokakuun alkuun kuuluukaan. Juoksuja odotellaan, Saiva on välistä hajujen maailmaan täysillä uppoutuva laama ja välistä sillä on virtaa enemmän kuin laki sallii - tosin myös viilenneet ilmat voivat tähän asiaan vaikuttaa, kuten myös se, että viime viikkoina on koirakaverit olleet vähissä. Käytöksen (ja laskelmieni) perusteella juoksujen pitäisi alkaa hyvinkin pian, mutta mistäs näistä koskaan tietää. Jokuhan saattaa tässä kohtaa miettiä, että miksi en leikkauta koiraa, kun sillä ei kuitenkaan pentuja tehdä. Saikkosen juoksuaika on aika helppo, ei vaan yksinkertaisesti treffata leikkaamattomia uroskoiria. Valeraskaudetkin on iisit, näkyvät lähinnä pienenä masentuneisuutena, joten niistä ei ole vaivaa. Lisäksi steriloitu koira lihoo helposti, eikä ylipaino tee hyvää nivelille. Saiva steriloidaan ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta vielä tässä vaiheessa siihen ei lähdetä.

Ollaan opeteltu Saivan kanssa uutta temppua. En ole kyllä hoksannut kirjoittaa useammasta edellisestä tempustakaan.. Mutta kuitenkin, työn alla on tällä hetkellä liike, jossa koira laittaisi molemmat etutassunsa laatikon päälle ja siirtäisi sitten takajalkojaan laatikon ympäri. Tässä linkki YouTubeen ruotsinlapinkoira Sanin koiratanssitreenipätkään, jossa ko. temppu näkyy kohdassa 0.18. Olemme toistaiseksi vasta siinä vaiheessa, että Saiva nostaisi koipensa laatikon päälle. S on hoksannut, että vaadin siltä tassun liikettä, mutta tassu tuppaa suhahtamaan minua kohti, eikä laatikon päälle. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Ruotsinlapinkoira Sanin videolla näkyy myös jalkojen välistä pujottelu, jota ollaan myös reenailtu. Tosin emäntä keskittyy niin täysillä koiran tekemiseen, että tuppaa unohtamaan omat jalkansa, joten laatikkoharjoittelun ajaksi laitoimme tämän tempun opettelun tauolle. Saiva osaa myös hypätä minun jalkani yli (Hyppää), kulkea jalkojeni välistä (Hop) ja hypätä minua vasten ja kävelläkin siinä asennossa vähän aikaa (Vasten). Saattaapa olla, että muitakin temppuja on, mutta en nyt tähän hätään muista mistä on ollut blogissa puhetta ja mistä ei.

Treffeillä

2011-09-25T19:21:00.000+03:00

Tänään treffattiin pitkästä aikaa Mustoa ja Sallia. Vakkaripeuhukavereilla olikin useamman viikon tauko tässä välissä, joten vauhtia piisasikin sitten roppakaupalla! Kamerankin otin mukaan, kun aamulla näytti tulevan niin aurinkoinen ja selkeä päivä, mutta kun päästiin tästä keskustan tuntumasta tuonne "korpeen" niin heti tuli pilvistä. Seuraavat kuvat on otettu Muston ja Sallin kodin takapihalta, osa auringon paistaessa, osa ei.

Läskiä läjässä

Musto ja Musta Surma

Ota kiinni jos saat!

Ja saihan se

Lapinkoirat ja niiden leikit..

Saikkonen 2v ja 1 kk

Muston nassu

Joku kerjää huomiota

Salli

10 suosikkirotua

2011-09-23T22:19:00.002+03:00

Karvahelvetissä oli kiva haaste eli lyhykäisyydessään olisi tarkoitus listata kymmenen omaa lempparirotua ja vähän kertoilla, että miksi juuri kyseiset rodut. En nyt haasta ketään tähän, mutta vinkatkaa ihmeessä jos joku lukijoista innostuu moisen listauksen tekemään.

Omat suosikkini ovat seuraavat, satunnaisessa järjestyksessä:

1. Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoirassa nyt vain on kaikki mitä koirasta haen. Se miellyttää mun silmää olemalla pystykorvainen, normaalikuonoinen, liioittelematon jne. Plus se nallemainen olemus, lempeä ilme ja monimuotoisuus. Myös luonne miellyttää, ne osaavat rauhoittua, mutta niistä löytyy myös energiaa. Ne ovat melko tottelevaisia, mutta kuitenkin sen verran itsenäisiä ja oman tahdon omaavia, etteivät ole aivan lapasia. Myös kotimaisuus ja laphalaisuus on aika tosi jees juttu.

2. Lapinporokoira

Porkkiksissa pätee melkolailla samat perusteet kuin lapinkoirassakin. Sitä jotain siitä vain puuttui, minkä valkkasin koirakseni ennemmin pörröisen version, mutta porokoira on kuitenkin sellainen kaveri, että voisin joskus tulevaisuudessa itselleni moisen ottaa.

3. Itäsiperianlaika

Kaunis koira ja luonne täysi kymppi. Jos metsästäisin niin itälaikan ottaisin ehdottomasti, mutta koska en metsästä niin en voi laikaa hommata. Onneksi kotosalla on yksi Ninnukkainen - mikä ei toki vaikuta siihen, että rotu on top10:ssäni.

4. Siperianhusky

Kuva

Jälleen yksinkertaisesti kaunis koira. Jos asuisin maalla ja minulla olisi paljon tilaa ja energiaa, niin ottaisin lauman huskeja ja niitä juoksuttaisin päivät pitkät. Siis JOS. Nyt tyydyn ihailemaan kauempaa. Upeita koiria. Alkukantaisuus on näköjään meikäläisen valinnoissa avainasemassa.

5. Japaninpystykorva

Kuva

Japaninpystykorvat on jotenkin hellyjä. Joskus tulevaisuudessa jos/kun pikkukoiran haluan niin japsi olisi varmaan potentiaalisin vaihtoehto. Yhtään en kyllä tunne, mutta luonteesta olen kyllä kuullut hyvää.

6. Beagle

Kuva

Beagle on joskus ollut meillä kotona. Heta-raukasta jouduttiin luopumaan, kun se aiheutti äidilleni niin pahoja allergia- ja astmaoireita. Heta sai uuden kodin tuttavapiiristä, mutta jäi valitettavasti melko nuorella iällä liikenteen uhriksi jänismetällä ollessaan. Baageli on varmaan ainoa luppakorvainen koira, jolla on ikuisesti paikka sydämessäni. Kattokaa ny tota pentukuvaakin! Kävin joku vuosi sitten katsomassa beaglepentuja, ettekä voi uskoa kuinka vaikea oli vastustaa kun peräti neljätoista (14) tuommoista juoksi vastaan! Heta oli muistini mukaan maailman lempein koira, joka syttyi kuitenkin jänisjahdissa.

7. Eurasier

Kuva

Ulkomuotonsa ansiosta tämä rotu kiinnostaa kovasti. Joskus olen tätäkin harkinnut itelleni, mutta jäi sitten siihen, kun en eurasiereita tunne.

8. Basenji

Kuva

Basenji on semmoinen rotu, johon ajatuksissani palaan tasaisin väliajoin. Kuuluu kategoriaan ikuinen haave, mutta ei kovan riistaviettinsä takia varmaan koskaan päädy meidän talouteen saakka asumaan. Joku tässä ruttuotsassa viehättää kovasti.

9. Bretoni

Kuva

Otetaas loppumetreillä vielä yllätysveto. Vilkas ja iloinen bretoni. En koskaan aiemmin ole tämmöisestä edes haaveillut, mutta eräässä työharjoittelupaikassani oli hoidokkina pari tämmöistä ja luonne oli niin loistava, että pääskööt nyt suosikkilistalleni.

10. Saluki

Kuva

Jos vinttareista pitäisi joku valita niin se olisi ehdottomasti saluki. Salukia huokailen myös aika ajoin, mutta toisaalta taas ei ole ihan mun juttu. Kaunis koira silti.

Kävästiin taas Kaenuussa

2011-09-21T21:03:00.000+03:00

Tuossa viikonloppuna siis. Kuvia ei ole eikä tule, koska kamerani linssinsuojus päätti jumiutua totaalisesti objektiiviin kiinni heti alkutekijöikseen ja sain sen vasta eilen irti. Eli saatte tyytyä kuvattomaan reissuraporttiin.

Tavattiin ihmislapsia, allekirjoittaneen ja herran kummityttöä sekä tytön pikkuveljeä. Saiva ei suuremmin noista ihan pienistä vauvoista välitä. Tai no lähinnä ei noteeraa niitä laisinkaan. Saikkuli on muutenkin vieraita ihmisiä kohtaan kohteliaan välinpitämätön ja hyvin pienet ipanat eivät aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia. Kävi Saiva poikavauvan haistelemassa, kun tämä pötkötti lattiantasossa vaipanvaihdon yhteydessä. Tyttö taas kiljahteli ja välistä jahtasikin Saivaa, kun "pieni Saiva-koira" on niin mielenkiintoinen ja ihana. Mukavasti alkaa tyttö kyllä ymmärtää, että silloin kun Saiva menee eteiseen niin koira haluaa levätä ja kunhan koira tulee eteisestä pois, niin sitten voi taas nätisti silittää. Tyttö heitti aivan innoissaan Saivalle palloakin, ja surkuhan siitä sitten tuli, kun pallo hävisi sunnuntaina jonnekin eikä sitä löytynyt enää mistään. Eli mukavasti meni ipanoitten tapaaminen jälleen kerran.

Lauantaina nähtiin Reetu-porkkista mökillä. Harmittaa, kun en niitä kuvia saanut. Saivalla oli siis to-del-la paljon virtaa ja Reetu oli täpinöissään tyttöseurasta. Saikkonen juoksutti Reetua ja poikaparkaa harmitti, kun ei ketteryys yltänyt aivan samalle tasolle pikkumustan kanssa. Reetuhan onkin huomattavasti isompi kuin meirän likka, joten ei voi vaatiakaan yhtä nopeita käännöksiä. Mukava oli Reetua nähdä. Saivallakin oli hauskaa, paitsi silloin kun ReetuRöö tunki nenänsä liian tiiviisti tytön takamukseen. Mutta sellaisia ne on nuo nuoret miehenalut, kyllä ne siitä oppii. Toivottavasti nähdään pian uudelleen!

Patellaluksaatio asiaa

2011-09-15T19:24:00.000+03:00

Jopas tässä ehtikin olla välissä pari iloista postausta. Tänään Saiva kävi siis Oulun Eläinklinikalla syynättävänä ja emäntä sai kysellä paljon tyhmiä ja vähemmän tyhmiä kysymyksiä. Polvet kopeloi henkilö, joka tulevat leikkaukset luultavasti tulee suorittamaan, onhan kyseessä kuulemma eläinlääkäri, joka on mokomia operaatioita paljon tehnyt ja täten tietää mitä tekee ja mistä puhuu.

Aluksi Saiva jännitti pöydällä seistessään niin paljon, että ell ei edes saanut patellaa luksoitumaan. Taisi tokaistakin, että eihän näissä ole mitään vikaa, mutta heti perään totesi, että odotellaanpas että koira vähän rentoutuu. Ja kun Saikkulin sain lopulta rauhoittumaan niin kyllähän ell totesikin sen, mikä jo tiedettiinkin, eli polvet on löysät. Tuomioksi tuli patellaluksaatio aste 1-2, ovat kuulema siinä rajamailla, että paha mennä sanomaan kumpi olisi oikeampi valinta. Virallista lausuntoahan ei nyt otettu, joten jalostustietojärjestelmään tulee näkyviin aiemmin todettu 2/2. Ja syykin tähän nyt varmistui. Eli kyseessä on synnynnäinen vika eli takajalkojen virheasento (jalat kiertyvät ulospäin, mikä näkyy mm. ahtaina takaliikkeinä). Luksaatio ei ole suoraan perinnöllinen, mutta alttius (esim. rakennevirheet, suorat kulmaukset) siihen on.

Edelleenkään patellat (polvilumpiot) eivät luksoidu (mene sijoiltaan) kuin tietyssä asennossa. En nyt muista tarkkaan, mutta jotain kohtaa piti vetää ja toista työntää, jotta luksoituminen tapahtuu. Kuulosti ainakin maallikon korvaan ihan hyvältä, että ei nyt pitäisi ihan joka liikkeestä lumpion muljahdella. Polvet luksoituvat mediaalisesti eli lumpio muljahtaa sisäänpäin. Ell kävi hakemassa varastostaan polven mallinnoksen ja havainnollisti ystävällisesti minulle, että mitä sieltä leikkauksella korjattaisiin.

Kuva

Toivottavasti nyt muistan kaiken oikein. Eli leikkauksessa syvennettäisiin telauraa (ei näy kuvassa) ja kiristettäisiin nivelsiteitä tukemaan paremmin patellaa. Lisäksi, koska kyseessä on jalkojen virheasento, siirrettäisiin vielä polvilumpiojännettä niin, että se kiinnittyisi alhaalla sivummalle, mikä tavallaan väkisin korjaisi virheasentoa. Ilman polvilumpiojänteen siirtämistä koko leikkaus olisi yhtä tyhjän kanssa. Hinta-arvio operaatiolle saatiin myös, kun kysäisin. Eli 600-650e per koipi. En uskaltanut edes kysyä, että sisältyisikö hintaan ihan kaikki. Ja tokihan edessä olisi kaksi leikkausta, koska eihän molempia jalkoja voi yhtä aikaa leikata. Eli edessä olisi myös kaksi toipilasaikaa.

Hoitotoimenpiteitä ei määritelty muuta kuin, että syötetään tuota Arthroflexiä ja seuraillaan noita koipia. Agilityä tai muuta tosi rankkaa ei saa harrastaa, mutta muuten samaan malliin liikutaan. Kontrollikäynti on puolen vuoden päästä, jolloin tsekataan onko tilanne mennyt huonommaksi (luksoituuko patella helpommin), mikäli polvet eivät ala ennen sitä oireilemaan (toivottavasti eivät).

Leikkaustarpeesta vielä sen verran, että ell ei vielä alkaisi leikkaamaan. Eihän operaatiota toki mikään estäisi, mutta kun polvet ei vielä koiraa itseään haittaa eikä näytä kipuilevan lainkaan, niin ell ei vielä lähtisi leikkaamaan. Jos Saikkonen olisi joku pieni ja kevyt seurakoira tyyliin chihuahua, niin luultavasti ei tarvitsisi koskaan edes leikata. Leikkaus on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin edessä näin "suurella" koiralla, koska luksoituminen kuluttaa polvea, mikä aiheuttaa nivelrikkoa. Ja jokainen voi päätellä mitä nivelrikko aiheuttaa loppujen lopuksi. Tästä syystä on tärkeää seurata tilannetta tarkasti ja puuttua siihen leikkauksella heti, kun näyttää että tilanne menee huonommaksi. Leikkaus on helpompi (ja halvempi), kun vahinkoa ei ole vielä ehtinyt paljoa tapahtumaan.

Mutta tässä vaiheessa vielä seuraillaan. Luultavasti vainoharhaisesti. Ja syödään kaurapuuroa, jotta opiskelija pystyy leikkausrahat säästämään pienestä opintotuesta. Eletään päivä kerrallaan, askel kerrallaan.

Pohjois-Karjalassa

2011-09-12T21:19:00.000+03:00

Huh huh, reissuraporttia pukkaa taas. Viime viikkohan tosiaan oltiin Mysslan ja Klepan sekä emäntänsä luona. Meininki oli ihan normaalia, Saiva leikitti ensin Klepan ja kun Kleppa levähti, niin Saiva leikki Mysslan kanssa ja kun Myssla levähti, niin sitten oli taas vuorossa Kepuli.

Perjantaina äitini kävi sitten hakemassa meidät (minut ja Saivan) ja suunnattiin pitkästä aikaa kokka kohti Pohjois-Karjalaa. Kyllähän se vaan on niin, että oli kyseessä sitten Kainuun korpimaat tai Karjalan metsät, niin sydämessä läikähtää lämpimästi. Metsistä kun on kotoisin niin eipä nämä Pohojammaan aakeet laakeet pellot oikein mieltä lämmitä. Mutta asiaan. Pohjois-Karjalassa siis käytiin, mummoni luona majoituttiin pienessä kylässä itärajan kupeessa. Käytiin mökillä ja moikkaamassa tuttuja.

Olin Saikkosesta erittäin ylpeä, kun sen saattoi pissattaa aamusella mummolan takapihalla ilman hihnaa, vaikka naapurissa haukkui koirat. Ilman valvontaa ei saanut vapaana hillua, kun sen verran paljon kulkee kissoja ja S kovasti killeistä tykkää. Ja mummoni, joka siis ei todellakaan ole koiraihmisiä, oli hyvin otettu siitä kuinka kiltti meidän Musta Surma on. Yllätinpä mummusen lepertelemästäkin Saivalle ja mummu muisti aina minua muistuttaa, että koira pitää ruokkia.

Onko nurmi parempaa P-Karjalassa, tuumii Saikku

Onks tää hyvä pose?

Käytiin tosiaan mökilläkin. Saiva päästettiin mökkitielle vapaaksi juoksemaan. Suunnitelma oli, että S juoksisi auton edellä, mutta eihän raukka toki hoksannut, että mistä on kyse. Katseli vain kummissaan, kun emäntä istuikin takaisin nelipyöräiseen. Noh, lähdettiin hissuksiin ajamaan ja siitäkös likka suivaantui, kun hänet meinattiin jättää! Lopputulemaksi Saiva pinkoi auton perässä sen parin kilometrin matkan 40km tuntivauhtia ja mökin pihassa veti vielä loppurallit päälle. Että ei kai tuolla ihan paska kunto ole.

Lisäksi käytiin tapaamassa sukulaisteni koiria. Sunnuntaina nähtiin cairnterrieriuros Aksua, joka on tavattu joskus pentuaikoina kerran aiemminkin. Aksu on jo kuusivuotias eikä ilahtunut Saivasta ollenkaan. Mökillä kuljeskelivat kaksistaan, mutta sisätiloissa Aksu vetäytyi mahdollisimman kauas leikkisästä tyttökoirasta. Tätini luona oli suomenajokoira ja kultainennoutaja, molemmat uroksia. Jimi-kultsilla on ikää jo 14v. Kovin ihana koira, ollut mukana niin monessa. Allekirjoittanuthan vietti lapsuutensa kesät tädin huomassa serkkujen kanssa viipottamassa ja Jimi-koira oli tärkeä meikäläiselle, kun ei meidän perheessä silloin koiraa ollut. Ajokoira Elvis on nuorempi, aikuinen jo sekin, mutta tarkempaa ikää en nyt saa millään päähäni. Jimppa jaksoi kohteliaasti Saivan takamuksen haistella ja häntää heilauttaa, Saiva mielisteli vanhaa pappakoiraa minkä ehti. Kunnioitus oli selvästi suuri. Elvis oli häkissä, mutta olisi selkeästi halunnut tekemään lähempää tuttavuutta.

Elvis

Jimi-pappa, sienimetsällä kastunut

GTI-tyttö

Sellainen reissu tällä kertaa. Ensi viikonloppuna ollaan taas kerran menossa. Kummityttö on pikkuveljensä kera käymässä Kainuun suunnilla, joten tokihan suuntaamme itsekin sinne, kun lapsosia niin harvakseltaan näkee. Sehän on jo viides viikonloppu putkeen, kun ollaan tien päällä.

Pentupulinaa

2011-09-08T17:18:00.000+03:00

Nyt kun Saiva on ylittänyt "täysi-ikäisyyden" rajapyykin, on tullut ajankohtaiseksi pohtia toisen koiran hankkimista. Omassa päässäni olen aina ajatellut, että kaksi koiraa on se ihanne. Minulle. Siitä voi toki kukin tahollaan olla omaa mieltä, että onko tällainen ajatus sitten hyvä vai huono. Kahdelle koiralle riittää kummallekin käsi, kolmannelle ei kättä enää olisikaan. Tietysti kun koiria on vain yksi, niin sille on jopa kaksi kättä.

Pennusta on tietenkin paljon vaivaa. Se pissaa lattioille ja maistelee tavaroita. Se ei osaa käyttäytymissääntöjä sisätiloissa eikä ulkoillessa. Pikkuista ei voi kuljettaa samaa matkaa lenkeillä kuin Saivaa, joka tarvitsee pitkät lenkit toisin kuin pentu. Lisäksi pennulle tekisi hyvää opettaa hihnakäyttäytyminen ilman, että se turvaa aikuiseen koiraan. Plus kaikki muutkin arkielämän kommervenkit, vihreät kompostikehikon pätkät olisivat taas mukana sisustuksessa - paitsi jos kyseessä olisi hyvin hyvin kiltti ja helppo penneli, mutta allekirjoittanut ei varmaan sellaista osaisi pentueesta valita, kun ne astetta vilkkaammat yksilöt tuntuvat omimmalta.

Toinen koira = tuplasti enemmän ruokaa, lääkärikuluja ja -reissuja. Tuplasti enemmän koirankarvaa ja harjausurakkaa. Suurin osa Saivan hoitopaikoista on onneksi sellaisia, että eivätköhän he kaksikin koiraa voisi hoitoon ottaa. Myös suurin osa reissuista, joita teemme, ovat koiraystävällisiä eli määränpäähän kaksikin koiraa olisi tervetullut.

Pentu vaatii paljon aktiviteettia, mutta niin vaati Saivakin. Tokihan Saikkonen on edelleen energinen nuori koira, mutta aktiviteetteja puuhastellessa ei siitä varmaan suurta vaivaa olisi puuhastella niitä kahdelle. Pennun kouluttaminen on myös hauskaa. Olisi taas mukava lähteä nollatilanteesta ja vältellä niitä virheitä, jotka tein Saivan kanssa. Ja pähkäillä, että mikä keino mihinkin asiaan tepsisi juuri tämän koiran kohdalla. Ja suunnitelmia olisi kiva tehdä. Tokihan voin niitä Saivallekin tehdä, mutta likkaraukan kohdalla osa suunnitelmista ei tule koskaan toteutumaan, joten uuden koiran varalle voisi niitä suunnitelmoida.

Puhumattakaan toki siitä, että toisesta koirasta olisi Saivalle seuraa. Saikkonen rakastaa toisia koiria, eikä mikään ihmisen kanssa touhuilu voi täysin korvata toisen koiran seuraa.

Opiskelumuotoni takia pennun ottaminen voisi ajoittua paremminkin. Koska olen pääosan ajasta työharjoittelussa, ja harjoittelupaikat vaihtuvat n. joka viides viikko, niin työajatkin vaihtelevat paljon. Välillä koirat saattaisivat joutua olemaan vain pari tuntia yksin, mutta välillä pidempäänkin. Onneksi herran työaika on sen verran "omituinen", että harvemmin oman alani työt siihen aikaan alkavat. Lähiopiskelujaksoille en varmaan pentua voisi mukaan ottaa. Saiva vielä menee, mutta tässä kaverini yksiössä neljäs koira olisi jo aivan liikaa. Varsinkin epäsisäsiisti pentu. Asuntola on myöskin vähän kyseenalainen paikka pienen pennun kanssa. Mutta tämäkin asia on vain järjestelykysymys. Sitä paitsi valmistun ensi keväänä eikä mikään takaa, etteikö pentu tulisi vasta silloin.

Pennussa siis riittäisi työmaata. Samoin kuin kahdessa aikuisessakin koirassa. Mutta pentu meille silti tulee. Ennemmin tahi myöhemmin.

Syksyinen mökkireissu

2011-09-05T12:37:00.000+03:00

Ehdittiin kuin ehdittiinkin vielä tälle syksyä mökillä käymään, tosin saatetaan ehtiä vielä tämän jälkeenkin. Lauantaina ajeltiin aamupäivästä tänne Kainuun perukoille ja me Saivan kanssa suunnattiin mökille herran jäädessä katsomaan pesäpallofinaalia. Lauantaina käytiin ihan vain mökkitietä pitkin käveleksimässä ja Saiva sai taas olla pihalla pitkälle iltaan asti. Likka nauttii niin kovin ulkoilmasta. Tosin siinä vaiheessa, kun tuli pilkkopimeä ja kaikki muut olivat jo sisällä, niin piti Saivankin tulla kurkkimaan ikkunan taakse, että saisiko hänkin tulla sisälle lauman sekaan.

Sunnuntaina hurruuteltiin veneellä saareen. Kainuun korvessa liikkuu paljon metsäpeuroja ja niiden jälkiä on aina saaressakin. Yleensä ne ehtivät alta pois, kun kuulevat veneen rantautuvan, mutta mikä lie hitaus niihin iskenyt nyt. Saiva löysi heti niiden jäljet ja sai vainun. Vilkaisi meikäläistä siinä vaiheessa ja kun en komentanut luokse niin pinkaisi vauhtiin. Meni muutama minuutti ja alkoi kuulua kimeää haukuntaa. Saivahan se siellä. En kutsunut luokse, kun ei se olisi kuitenkaan kuullut, kun haukku tuntui kuuluvan toiselta puolelta saarta. Sitten läksi Nita Saivan haukun innostamana. Ja Nitallahan toki on metsästyskoirana hieman eri tavoitteet kuin Saivalla. Luultavasti Ninnukka siis pilasi Saivan paimennuksen ja ajoi peurat uimasille viereiselle saarelle. Näitä tapahtumia emme siis nähneet, mutta päättelimme peurojen jälkien ja koirien haukun perusteella. Niin ja kun tokka oli hajalla niin Saiva tuli reippaasti emännän luokse oikein iloinen virne naamallaan. Olihan tyyppi päässyt tekemään sitä, mistä poropaimen eniten nauttii.

Nyt ollaankin sitten Kajaanissa. Eilen illalla tultiin tänne Mysslan ja Klepan kotiin ja vauhtia on riittänyt kiitettävästi. Tänään allekirjoittaneella on vapaapäivä ja sitten käyn opiskelemassa kolme päivää. Katsotaan sitten, että lähdetäänkö vielä käymään Pohjois-Karjalassa mummolassa vai suuntaammeko perjantaina takaisin Ouluun.

Polvitilanteesta sen verran, että Saiva on nyt muutamana päivänä saanut Aptuksen Glyco-Flexiä. Sain pienen näytepussin lähiapteekistamme, kun siellä ei oikein muita nivelvalmisteita hyllyssä ollut. Noissa on se huono puoli, että niissä on paljon turhia ainesosia ja ne on tehty muka nameiksi, mutta näyttävät maistuvan melkoisen pahalle. Nuo "herkut" eivät riitä enää moneksi päiväksi, joten kävin ostamassa Arthroflexiä, joka on laadukkaamman oloista tavaraa kuin Glyco-Flex, mutta halvempaa kuin Cartivet. Harmillisesti noita nivelvalmisteita löytyy todella huonosti, joten Arthroflex on nestemäisessä muodossa ja täten jouduin maksamaan tyhjästä, sillä valmiste sisältää tärkeiden ainesosien lisäksi paljon vettä. Noh, tuo riittää kuitenkin joksikin aikaa ja sen jälkeen syötän Saivalle luultavasti joko Arthroflexiä tai Cartivetia jauheena.

Akuutissa eläintenhoitaja suositteli Saivalle lääkeruokia niveliä tukemaan, eli siis kuivamuonia, joissa on jo valmiiksi kondroitiinisulfaattia ja glukosamiinia, perustellen asiaa lähinnä sillä, ettei minun tarvitse maksaa erikseen laadukkaasta kuivamuonasta ja lisäravinteesta eli nivelvalmisteesta. Hänen antamiaan esitteitä tutkittuani totesin kuitenkin järkevämmäksi syöttää Saivalle hyväksi havaitsemaani Brit Carea liha yms. lisukkeineen kera nivelvalmisteen kuin omasta mielestäni laadultaan heikompaa lääkeruokaa. Kondroitiinisulfaatin ja glukosamiinin lisäksi nivelten hyvinvoinnille on hyväksi metioniini, jota on jo valmiiksi ainakin osassa kuivamuonista. Lisäksi omega-3 ja -6 ovat hyväksi, ja niitä saa erinäisistä öljyistä.

Yritän tänään varata Saivalle ajan toiselle eläinlääkärille. En ollenkaan epäile terveystarkastuksen tehneen eläinlääkärin ammattitaitoa, mutta haluan kuitenkin, että polvet tutkii myös lääkäri, joka on Oulun seudulla pätevin tilannetta arvioimaan. Katsotaan sitten, että minkä tuomion hän antaa leikkaustarpeen suhteen. Joka tapauksessahan tässä alkaa säästöurakka, kun polvileikkaukset eivät ole halvimmasta päästä eikä sitä koskaan tiedä, lasahtaako polvet viiden vuoden päästä vai vaikkapa ensi kuussa. Samalla kysäisen ell:ltä, että mikä olisi paras nivelvalmiste, Cartivet, Arthroflex vai kenties MSM-jauhe vai jokin muu.

Edelleenkään Saiva ei oireile polviaan mitenkään, kuten ei ole oireillut näinä kahtena elinvuotenaankaan. Pitäisikin kuvata videolle, että hekin, jotka eivät ole Saivaa livenä nähneet, näkisivät tuon liikettä, vauhtia ja ketteryyttä.

Lisää terveystuloksia

2011-08-31T20:50:00.004+03:00

Tänään käytiin sitten silmä-, polvi- ja sydäntarkeissa. Piti täytellä jokaisesta tarkattavasta asiasta lappu erikseen ja muistaa laittaa kolme kertaa viiden minuutin välein tippoja silmiin. Saiva sieti tippojen laittamisen hienosti, ehkä se huomasi että eläintenhoitajaksi opiskeleva emäntä ei ole ensimmäistä kertaa silmätippapullo kädessä. Suuremmitta pulinoitta menen suoraan tuloksiin, koska allekirjoittanutta ei tällä hetkellä huvita turista liirumlaarumia.

Ensin todettiin sydän terveeksi. Yllättävän pitkään joutui kuuntelemaan sydäntä, kun Saivaa vähän jänskätti pöydällä ja läähättikin. Minulla jo jätti oma sydän yhden sykäyksen väliin, kun mielessäni kävi, että entä jos siellä joku sivuääni kuuluukin. Mutta ei sentäs. Sydämessä siis ei sivuääniä.

Seuraavaksi sitten kopeloitiinkin polvet. Eli eläinlääkäri taivutteli takajalkoja ja tunnusteli samalla polvilumpioita. Lääkäri kysäisi minulta, että olenko huomannut Saivan liikkeissä mitään omituista. Vastasin että en, paitsi sillä on ahtaat takaliikkeet. Pidin kysymystä rutiinikysymyksenä, mutta sitten ell täräyttikin, että polvilumpio ei täällä kyllä pysy paikoillaan. Mulla taisi loksahtaa suu auki. Ell selitti, että kun jalan taittaa ääriasentoon niin lumpio muljahtaa pois telauristaan eli siis pois paikoiltaan. Sitten kun lumpion laittaa takaisin paikoilleen niin se taas hetken siinä pysyy, mutta lupsahtaa lopulta taas pois. Eläinlääkäri pyysi minua laittamaan käteni lumpion kohdalle ja havainnollisti miltä se tuntuu, kun lumpio menee pois sijoiltaan. Tämän jälkeen minun oli pakko vetäistä tuoli alleni, kun tuntui että taju lähtee. Ell katsoi minua vähän ihmeissään ja sopersin jotain, en enää muista mitä. Hän sitten kokeili toisenkin polven ja totesi, että myös toisessa jalassa on sama tilanne. Polvet ovat siis kakkosen polvet.

Silmät tutkittiin seuraavaksi. Valot laitettiin pois ja eläinlääkäri tiiraili Saivan simmuihin laitteillaan. Niissä ei näkynyt mitään ylimääräistä eli silmät ovat terveet ja kirkkaat.

Olen aika yllättynyt, että pystyin pidättämään itkuni eläinlääkärin edessä ja älysin jopa kysäistä pari kysymystä polvien tiimoilta. Pidätin suurimman osan itkusta vielä odotushuoneessakin laskun maksamista odotellessa, mutta heti kun päästiin ulos niin purskahdin parkumaan. Onneksi Saiva ei ole oireillut polvia mitenkään, eikä näytä vauhtia hidastavan. Polvia tutkitaan jatkossa aika ajoin, jotta tiedetään missä mennään. Lihaskunto pidetään hyvänä, tietenkin, eikä nivelvalmisteiden syöttämisestä mitään haittaakaan ole. Agilityhaaveet joutanee romukoppaan, keskitymme liikkumaan koiran ehdoilla. Saivallehan olin myös haaveillut jälkikasvua, paljastettakoon se tässä vaiheessa, mutta vanhana piikana saa pikkutytsy pysyä. Pääasiahan nyt on se, ettei polviin tulisi nivelrikkoa eikä mokomat lumpiot haittaisi koiran elämää yhtään.

Toivoisin, että Saivan sukulaiskoirien polvia tarkattaisiin Saivan tulosten valossa. Ihan vain siksi, etten toivo tätä kohtaloa yhdellekään koiralle ja jotta ihana kotimainen työkäyttöön jalostettu rotumme pysyisi terveenä.

Edit: Hintaa tuli käyntimaksuineen kaikkineen 117,20e.

Vantaan visiitti

2011-08-30T17:41:00.001+03:00

Tehtiinpä sitten astetta rankempi reissu eteläisempään Suomeen. Perjantaina lähdettiin töiden jälkeen ajelemmaan kohti Vantaata, perillä oltiin joskus hieman yhden jälkeen yöllä. Saiva-rukka joutui kököttämään autossa melkoisen tovin. Sitten kun ilta pimeni niin likkaa alkoi pelottamaan välähtelevät valot ja se ryykäsi etupenkille minun syliini. Koiruus siis oli takapenkillä kiinni turvavyövaljaissaan ja sen jatkokappaleessa, mutta jatkokappale oli melko pitkällä, koska Saiva tykkää matkustaa takapenkin jalkotilassa. Eli S pääsi änkeytymään etupenkkien väliin ja minä tietysti helläsydämisenä päästin onnettoman pinteestä ja otin sen syliini. Autoilu ei muuten enää ole paha nakki, pitkät matkat tietysti puuduttavia, mutta nuo pimeät yöt yhdistettynä välähteleviin valoihin ylittävät sietokyvyn.

Vantaalla oli siis tiedossa minun ja herran kummitytön pikkuveljen ristiäiset. Pojan pallerohan ei vielä Saivan päälle tajunnut, kun oli niin pieni, mutta päälle kaksivuotias tyttö oli aivan pähkinöinä. Mielestäni oli hellyyttävää miten tyttö unenpöpperöisenäkin muisti Saivan nimen ja hihkaisi koiran nähtyään "Saiva-koira!". Saiva ei edelleenkään ole aivan varma miten tuollaisen pikkuihmisen kanssa pitäisi olla, joten se aikansa ottaa paijaukset vastaan ja siirtyy sitten toisaalle. Keksin sitten (hidasälyisesti), että voisin antaa tytölle nameja, jotta hän voisi antaa niitä Saivalle ja näin Saivakin näkisi lapsen paljon mieluisempana asiana.

Yhteisen sävelen luomista

Tyttölapsonen kovasti koitti keskustellakin Saivan kanssa. Kertoili, että junaa ei tarvitse pelätä (ihan kuin Saiva olisi edes noteeraanut koko junaa) ja muutenkin jutteli kovasti pikkumustalle. Monesti piti taas tyttöä muistuttaa, että muistapa välillä antaa Saivan levähtää. Mutta minkäs toinen sille mahtaa, kun koira niin kovasti kiinnostaa. Saiva välillä aina nuoli tytön naamaa ja tyttö sitä aina vähän säikähti. Keksin sitten sanoa, että Saiva tykkää niin kovasti että se sen takia pussaa. Tämän jälkeen tyttö ylpeänä kertoili, että Saiva-koira taas pussasi. Ja halasi Saivaa. Hienosti Saikkonenkin antoi tytön itseään käsitellä, kiltti kuin mikä, hieno pieni koira.

Sunnuntaina lähdettiin aikaisin ajamaan, jotta ehditään järkevään aikaan takaisin Ouluun, joten visiitti jäi lyhkäiseksi. Mukavaa oli. Kunhan poika tuosta kasvaa niin siinäpä onkin Saivalla taas kestämistä, heh.

2-vuotias!

2011-08-23T17:09:00.001+03:00

Musta Surma also known as Saiva otti ja täytti kaksi vee eilen 22. päivä. Nyt se on muka täysi-ikäinen, paino sanalla 'muka'. Penska se on edelleen, mutta meitä ei haittaa kyllä pätkääkään. Mikäs sen mukavampaa kuin leikkisä ja energinen koiruus. Edellisessä postauksessa olikin "virallinen" synttäriposetus, mutta tässä nyt kuva "kakusta" ja koirasta kakun äärellä.

Cesar-annos, piimää ja nappuloita

Joko saan?

Saiva sai kakun lisäksi herralta lahjaksi herkkuja ja emännältä uuden lelun: vedettävän hiiren, joka on oikeasti kissanlelu. Sekä herkut että lelu olivat ja ovat erittäin mieluisia.

Sain kennelliitolta vastauksen lonkkakyselyihini, eli miksi siis tulos oli C. Laitan suoran lainauksen sähköpostista.
"Sillä on matalat lonkkamaljakot ja hieman löysyyttä. Tästä johdosta liian pieni osa reisiluun päästä on lonkkamaljakon sisällä."

Möksällä

2011-08-23T17:02:00.000+03:00

Käytiinpäs tuossa mökillä viikonloppuna. Onneksi sattui hyvät ilmat ja sadetta tuli vain perjantaina, illat oli jo pimeitä. Käytiin sekä lauantaina että sunnuntaina juoksuttamassa koiria saaressa ja nyt Nitakin sai juosta mielin määrin kun metsästysajat ovat alkaneet. Isäpuoleni ottikin lauantaina saareen aseen mukaan jos koirat sattuisivat ajamaan sorsia rannasta lentoon. Eipä ole Nitasta eikä Saivasta lintukoiraksi, kun mokomat ryykäsivät sorsat lentoon jo kaukaa asemiehen edeltä. Noh, Nita pääsennee hirvimetälle kunhan hirvenmehtuu alkaa ja Saivan nyt ei tarvitse intoutuakaan tämän enempää riistasta. Mukavaa oli mökkeillä, toivottavasti vielä tälle syksyä ehdittäisiin käymään vielä kertaalleen.

Verijäljenhän aioin vetää Saivalle, mutta oli niin mahottomasti hirvikärpäsiä syvemmällä metsässä ja asianmukaiset suojavarusteet uupui, joten jälki jäi vetämättä. Hirvikärpäsinho vei voiton.

Kanervikossa

Virallinen kaksi vee räpsy

Saaressa

Biegga-tyttönen

2011-08-18T17:02:00.000+03:00

Eilettäin tavattiin aivan uusi tuttavuus, nimittäin lapinkoiraneiti Biegga (Dagolas Violetta). Ikää pikkuisella on vasta nelisen kuukautta, mutta ei korkeudessa kovin montaa senttiä häviä meidän Saikkoselle. Ai miten niin Saiva on hyväksytyn koon alarajalla.

Biegga eli Dagolas Violetta painimatsin jälkeen

Allekirjoittanutta vähän huoletti, että miten tämä oma turjake tuollaiseen vauvakoiraan suhtautuu, kun ei olla pitkään aikaan tuollaisia nähty ja joskus aikoinaan Saiva leikki hieman turhan rajusti pienen Tatu-corgin kanssa. Mutta huoleni oli aivan aiheeton! Saivahan osoittautui vallan mainioksi leikkitätiksi, nuuskuttelujen jälkeen olisi heti pitänyt pistää painiksi (vaikka molemmat olivat vielä hihnoissa) ja kun lopulta päästiin metsään asti ja koirat irti, niin samantien kaksikko spurttasi vauhtiin. Saiva antoi Bieggan kiipeillä päällään ja roikkua karvoissa, juoksuttikin pienempäänsä urakalla. Ei ihan Biegga vielä pysynyt Mustan Salaman perässä ja ilmoittikin harmituksensa haukkumalla. Oikein reipas pennelihän tuo oli. Kovasti jo uikin ja otti kontaktia emäntäänsä. Ja rohkea penska. Saivalle luovutti kaikki kepit helposti, mutta hienosti nujusivat muuten keskenään.

Ja niitä kuvia. Oli pilvinen päivä, joten kamerani ei suostunt ottamaan vauhtikuvia. Tässä siis muutama kuva, joissa koirat oli peräti suht paikoillaan - ja salamaa oli pakko käyttää. Valtaosan ajasta vauhtia oli huomattavasti enemmän kuin kuvat antavat ymmärtää.

Biegga tuumii, että mikäs tämä itseäni mustempi olento on

"Annas mää tutkin sua tarkemmasti"

Molemmin puolista "maistelua"

Musta olento paljastui lapinkoiraksi!

Sen nimi on Saiva ja sen kanssa on kiva hammastella

Iso kiitos Bieggalle ja emännälleen seurasta! Tapaamme varmasti uudemmankin kerran, kun tytöt noin hyvin toistensa kanssa viihtyivät.

Lonkka- ja kyynärlausunto

2011-08-17T16:11:00.000+03:00

Tänään tulla tupsahti Saivan lonkka- ja kyynärlausunnot. Eläinlääkärihän varoitteli, ettei lonkat ole priimaa eikä välttämättä toinen kyynärkään. Verratessani Saivan lonkkakuvia sen sisarusten kuviin ehdin jo toivoa, että lonkat olisivat B, mutta ne nyt ovat sitten C/C. Huippujuttu kuitenkin on, että eläinlääkärin mukaan ei lonkissa tosiaan muuta vikaa ole, kuin että reisiluiden päät ei aivan täydellisesti maljoihin istu. Kyynärtuloksista olen erittäin hyvilläni, 0/0!

Röntgenkuviahan voi halutessaan vilkaista erillisestä postauksesta. Sieltä näkyy siis myös tuo pienen pieni muutos toisessa kyynärässä, jota niin kovasti jännitin. Kiva kun siitäkin tuli nolla.

Silmät, polvet ja sydän tarkataankin parin viikon päästä. Jännitystä siis piisaa.

Musto, Salli sekä Onni-poika

2011-08-13T17:01:00.000+03:00

Tänään käytiin tapaamassa Mustoa ja Sallia ja tällä kertaa joukon jatkoksi liittyi myös Onni kera emäntänsä. Eipä ollakaan pitkään aikaan Onnia nähty, pojanpallerolla oli kesälook päällä ja kesäisen iloinen olo taisi olla myös sisäistä, kun niin mahottomasti Saivasta ilostui. Musto ja Onni tulevat yleensä keskenään toimeen, mutta nyt Saiva ilmeisesti sekoitti sen verran pakkaa, että poikia sai välillä komentaa eroon toisistaan. Musto taitaa salaa tykätä Saivan liehittelyistä, taisi nyt ottaa tunnon päälle kun nuorempi poika tuli mustaa salamaa liehittelemään.
Kiitos kovasti seurasta!

Harjoittelua kaipaavat poseeraajat harjoittelua kaipaavan kuvaajan kuvaamana

Salli kanervikossa

Musto-poika

Salli komentaa Onnia

Onkkis ja Saikkonen

Onni

Mökkielämää ja verijälkeäkin

2011-08-10T21:56:00.000+03:00

Männä viikonloppuna käytiin mökkeilemässä Kainuun suunnilla - missäs muuallakaan. Ei oltu kuin yksi yö möksällä ja loppuaika oltiin emännän kotikotona. Sattui valitettavasti huonot kelit, vettä satoi melkein jatkuvasti. Tästäpä syystä ei kameraan tarttunut yhden yhtä kuvaa. Jostain syystä kuvien räpsiminen harmaassa säässä sateen ropistessa niskaan ei houkuttele.

Säästä huolimatta päästiin käymään saaressa. Saiva, Nita ja Pilvi olivat koko konkkaronkka irti ja kylläpäs taas piisasikin vauhtia. Saiva-raasu on tosi reipas, kun pysyy niinkin hyvin pitkäkoipisen Nitan perässä. Nita kun pääsee vetelemään todella suuria loikkia vaikeassakin maastossa, Saivalta moinen ei onnistu ihan niin kätevän näköisesti, kun jalat on monta kertaa lyhyemmät. Saaressa on toisinaan metsäpeuroja, yleensä niitä ei pääse näkemään, kun hoksaavat meidän rantautumisen niin aikaisin, että ehtivät hyvissä ajoin uida viereiselle saarelle. Tällä kertaa melkein törmättiin yhteen peuraan. Liekö jäänyt muista jälkeen? Koirat olivat onneksi aivan eri suunnassa eivätkä peuraa hoksanneet. Peura hoksasi, että nyt on muuten väärä suunta ja lähti kohti rantaa. Heti peuran kadottua metsän siimekseen Nita jolkotteli paikalle, sai vainun ja lähti tuhatta ja sataa rantaa kohti. Saiva tuli hetken päästä perästä, nuuski maata ja pääsi joko Nitan tai peuran jäljille ja lähti myös rantaan. Missään vaiheessa ei kuulunut haukkua ja tovin huudeltuamme koiratkin tulivat takaisin. Taisi peura vetää pidemmän korren. Säikäytti kyllä. Pitää jatkossa muistaa meluta kovempaa, että metsän eläimet ehtivät ajoissa pois alta.

Verijäljenkin vetäisin. Lyhyen taasen, kun edellinen meni plörinäksi, pituutta vain n. 300 m. Kaksi makausta, joista toinen 90-asteen ja toinen loivempi. Vaikeutin roimasti valitsemalla reitin, jonka varrella on montaa erilaista maastoa, mutta Saikkonenhan meni tosi hienosti. Intoa löytyi, 90-asteen makauksen olisi voinut nuuskia tarkemmin, nyt sujahti vauhdikkaasti "sinnepäin". Puolessa välissä harhautui jäljeltä, mutta palasi itse takaisin. Juuri ennen kaatoa Nita alkoi haukkua kaukana mökin pihassa ja sekös suisti meidän likan pois raiteiltaan. Eli heti unohtui jäljen nuuskiminen eikä odottelustani huolimatta palannut itse jäljelle vaan katseli vain mökille päin. Palautin tytön sitten itse jäljelle, mutta jäljellä ei ollut kuin enää about metri, joten jäi vähän paha maku itselle, kun ei päästy enää uudelleen vauhtiin.

Pitäisi päästä useammin jäljelle, josko harjoituksen kautta tulisi varmuutta ja keskittymiskykyä. Sen nyt ainakin teen, että en ainakaan yhtään vähennä veren määrää, enkä tiputa makauksien määriä liian vähiin, jotta mielenkiinto pysyisi ajossa yllä. Ensi viikolla käydään taas Kainuussa, jolloin ainakin vedän Saivalle taas verijäljen. Tähän meidän lähimetsään en ole viitsinyt edes kokeilla jäljen tekemistä, sillä tuossa liikkuu niin paljon koiria, että hajut menisi ihan sekaisin. Pitäisi keksiä joku parempi paikka.

Pitääpä vielä tähän loppuun mainita, että sain taas tuosta eläimestä olla niin ylpeä. Äitini epäili, ettei Saiva pysy vapaana kotikodin pihassa, joka siis on ok-talo suht tiheästi asutulla taajama-alueella, naapurit heti vieressä. Lähdettiin virittämään rastasverkkoja ja päästin Saivan takapihalle vapaaksi siksi aikaa. Eikä likkaa tarvinnut käskyttää kuin kerran, kun meinasi mennä ojan yli naapurin puolelle, muuten pysyi nätisti omalla puolella, vaikkei ole koskaan ennen ollut takapihalla ilman hihnaa.

Röntgenkuvia

2011-08-02T15:18:00.004+03:00

Saivan luusto kuvattiin tänään läpikotaisin ja kirjoittelen kokemuksesta tähän, jotta jäisi itselle muistoksi, mutta myös niille mahdollisille lukijoille, jotka eivät ole koskaan koiraansa käyttäneet röntgenkuvattavana.

Eläinlääkäri pisti kankkuun rauhoittavaa ainetta, mikä muuten kirpaisi enemmän kuin rokotukset, mutta Saiva kesti sen kuin pienen reippaan koiran kuuluukin. Sitten jäätiin "luovalle tauolle" kymmeneksi minuutiksi, mutta likkahan kuukahti jo alta viiden minuutin odottelun jälkeen. Oli jännittävää nähdä normaalisti niin valppaan eläimen vaipuvan niin syvään uneen, että sitä sai ihan rauhassa nostella ja räpeltää ilman minkäänlaista reaktiota. Nostin eläinlääkärin kanssa Saikkosen pöydälle kuvattavaksi ja sitten jätimme herran kanssa eläinlääkärin ja hoitajan työskentelemään rauhassa. Minun oli tarkoitus kysyä, että saisinko jäädä huoneeseen seuraamaan toimenpidettä, mutta jännitykseltäni unohdin, enkä sitten uskaltanut enää mennä koputtelemaan. Ehkä seuraavan koiran kohdalla jännittäisin vähemmän ja muistaisin tiedustella asiaa.

Aikamme odoteltuamme meidät kutsuttiin takaisin. Saiva retkotti reporankana lattialla alustan päällä. Se oli tässä vaiheessa jo saanut herätyspiikin, mutta nukkui kuin tukki edelleen. Katsottiin koneelta röntgenkuvat, jotka siis räpsäistiin lonkasta, kyynäristä sekä kaula- ja selkärangasta. Suomenlapinkoiran PEVISAan kuuluu lonkkien kuvaaminen, mutta nykyään kuvataan yhä enemmän myös kyynäriä. Selkärankaa kuvataan harvemmin tässä yhteydessä, eikä Saivankaan rangan kuvaamiselle ollut mitään erityistä syytä. Emäntää nyt vain sattui kiinnostamaan, jotta miltä siellä näyttää.

Laitetaanpas ensiksi kuvat kaula- ja selkärangasta. Eläinlääkäri nähnyt Saivan rangassa mitään häikkää eli terve selkä on typykällä. Selkäranka ei kuulu lapinkoiralla virallisiin tutkimuksiin, joten tulokset eivät tule KoiraNettiin näkyviin. Lonkka- ja kyynärkuvia en uskalla mennä arvioimaan kovin tarkasti, sillä ne käyvät Kennelliitossa arvioitavina.

Seuraavaksi kuva lonkasta. Lonkat eivät ole priimaa: lonkkaluiden päät eivät istu lonkkamaljoihin niin hyvin kuin voisi, mutta muuten lonkka on eläinlääkärin mukaan siistin näköinen. Sen enempää en lähde spekuloimaan, kerron tietysti tulokset kunhan ne itse saan.

Ja lopuksi kyynärät, joita jännään itse eniten. Ensin terve kyynär, jossa eläinlääkäri siis ei nähnyt mitään normaalista poikkeavaa.

Ja viimoisimpana toinen kyynär, jossa näkyy pieni muutos, jonka olen ympäröinyt punaisella. Eli siis haaleasti näkyvä "kohouma", jonka ei kuuluisi olla tuossa.

Herätyspiikistä huolimatta Saiva olisi tahtonut vain jatkaa uinumista ja hoitaja kävikin sitten herättelemässä laiskiaista viheltelyllä ja käsien taputtelulla. Siinä vaiheessa tyyppi jaksoi jopa kohottaa päätään, vaikkakin oli selvästi aivan tokkurassa ja kun allekirjoittanut lähti kohti ovea ja huutelin mennessäni "lähdetään", niin sitten se nousi ja otti jo haparoivia askeleitakin. Hetken rapsuttelujen jälkeen lähdettiin sitten hissuksiin köpöttelemään autoa kohti. Tyttörukka oli aivan pöhnässä, kielikin meni suuhun vasta kotiin päästyä ja edelleen se nukkuu. Välillä katselee ja piippailee hassua oloa.

Koko homma käyntimaksuineen tuli maksamaan 240e, plus lisäksi Kennelliitto lähettää laskun ennen tulosten saamista. Nyt jäämme siis vain odottelemaan Kennelliiton eläinlääkärin arvioita. Eläinlääkärin mukaan Saiva kyllä pötkii näillä koivilla pitkälle, eikä pieni muutos kyynärässä estä agilityn harrastamistakaan.

Kesäisiä kuvia

2011-08-01T19:10:00.000+03:00

Eilen räppäsin muutaman kuvan Saivasta. Likka napottaa "ankkalammen" rannalla (liekö oikeasti Kuivasjärveä), yksi lempparilenkkipaikoista. Kun Saiva huomaa, että käännytään lammelle niin haluaisi pistää juoksuksi. Ja syykin tähän innokkuuteen on selvä.

Sorsat nimittäin. Saiva rakastaa sorsia ja niiden kyttäämistä. Se ei hätyytä niitä, paitsi mikäli ne eksyvät rannalle.. Ainakaan likka ei hauku niitä, toisin kuin silkkiuikkupariskuntaa, joka myös asuu tuolla vesiläntillä. Silkkiuikuista en saanut kuvaa, kun tykkäävät pulikoida kauempana. Hauskinta on, että varsinkin yksi näistä sorsista seuraa Saivaa kuin hai laivaa ja vaakkuu niin maan mahottomasti. Se tuleekin todella lähelle Saivaa ja Saiva vain katselee takaisin. Harmi, kun kyseistä sorsaa ei tämän lenkin yhteydessä näkynyt niin en saanut ikuistettua tilannetta.

Kyttäystä

Tänään Saivan kaveri Salli täytti kolme vuotta! Synttärien kunniaksi lähdettiin mustikkaretkelle, missä vierähtikin melkein viisi tuntia. Emännällä oli kova tavoite kerätä sankko täyteen, joten kamera ei päässyt mukaan ulkoilemaan. Saivalla, Sallilla ja Mustolla oli toki hauskaa, kuten aina. Kävivät pahalta haisevissa lammikoissa pulikoimassa, keräsivät itseensä pikkuruisia takiaisia ja juoksivat sydämensä kyllyydestä. Niin, mainittakoon sekin että emännän tavoite ei täyttynyt, vaan sankko jäi puolilleen.

Pitää vielä mainita sekin huomionarvoinen seikka, että erään toisen retken yhteydessä Saiva ui ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti! Saiva ui viime kesänä ensimmäisen kerran, mutta se oli putoamisen seurausta. Nyt Saiva ui damin perään, itkun kera tosin, eikä toista kertaa uinut. Mutta uipahan kuitenkin! Ja hienosti vetelikin menemään, ei mitään turhia pärskimisiä.

Huomenna onkin sitten jännät paikat, kun käydään eläinlääkärissä. Saivalta tutkitaan lonkat, kyynärät ja selkäranka. Samalla reissulla varaan ajan silmäpeilaukseen + polvien ja sydämen tutkimiseen. Lapinkoiran PEVISAan kuuluu vain lonkat ja silmät, mutta ajattelin asian niin, että kerta jotain tutkitaan niin tutkitaanpa sitten kunnolla.

Loppuviikosta lähdetäänkin sitten Kainuuseen, josko vähän mökkeiltäisiin ja huilattaisiin.

Toukon tohinoita ja muita kuulumisia

2011-07-16T12:22:00.000+03:00

Erinäisten mutkien kautta sain selville, että tuttavallani, jota en ole nähnyt moneen vuoteen, on lapinporokoira uros. Tämä poitsuhan piti toki päästä tapaamaan, kun samalla paikkakunnallakin sattuvat asumaan. Treffit sovittiin koirapuistoon ja jotta saisimme olla rauhassa omalla poppoolla niin ajankohdaksi sovimme keskiyön. Eilen iltavuoron jälkeen kävin siis nappaamassa Saikkosen matkaan ja hurautimme Touko-poikaa tapaamaan.

Touko (Kielapihkan Manasse) on väriltään riistaparkki ja ikää poitsulla on vuosi ja pari kuukautta päälle. Kuvia emme tapaamisesta saaneet, kun en edes ottanut kameraa mukaan yön hämäryyden takia, mutta Toukoon voi käydä tutustumassa tarkemmin omilla sivuillaan Toukon tohinoissa. Saiva ja Toke olivat mainio parivaljakko, vauhtia riitti ja painia vedettiin tunteella. Teki Saivallekin hyvää päästä rallaamaan kunnolla pitkästä aikaa. Valitettavasti poropojalle sattui pieni haveri sen hypätessä ojan yli. Ilmeisesti laskeutuminen ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaan ja poikaparka lensi mukkelismakkelis ulinan kera. Kaatuminen näytti pahalta, mutta ei siinä tainnut sen suurempaa sattua. Toukolla on tänään näytelmöinnit, toivottavasti ovat päässeet sinne mukaan eikä koiralle sattunut mitään säikähdystä vakavampaa! Tarkoitus olisi tavata Toke uudemmankin kerran, sen verran hyvä yhteinen sävel löytyi.

Sitten vähän muista asioista turinaa. Kotiutuminen tänne uuteen asuntoon on sujunut hienosti. Saiva ei lähde naapurin koirien haukkuun mukaan ja siitä olen hyvin ylpeä! Ei se pihalla ollessa muitakaan asioita hauku, paitsi oravaa mikäli sellainen julkeaa istua neitikoiran omassa pihamännyssä. Tässä meidän naapurustossa ja pihallakin asti pörrää myös työmiehiä, jotka saavat pörrätä niin paljon kuin haluavat Saivan mielestä. Häntä heiluen se on pihallakin mennyt vastaan, kun joku on tulossa portista sisälle. On siinä meillä vahtikoira.

Nyt on tosin pihan iloista tullut taukoa. Muutama päivä sitten työmiehet kävivät repimässä aidan pois ja ehtivät ennen viikonloppua aloittaa puiden kaatamisen. Käsittääkseni piha myllätään ympäri (tehdään salaojitus ja tasoitetaan pihat) ja sitten laitetaan uudet aidat, jotka eivät tosin ole koko pihan ympäri kuten edelliset. Toivottavasti tässä hommassa ei kestäisi kovin kauaa, että ehdittäisiin ennen maan routimista värkkäillä verkkoaitaa pihan ympärille ja nurmikko pääsisi kasvuun ennen talven tuloa. Voihan tässä niin käydä, ettei Saiva-raukka pääse omalle pihalle kuin vasta lumen tultua, ettei nurmikon kasvu kärsi.

Yksinoloista murehdin ihan turhaan. Ne huolet näyttää olevan historiaa. Herran reissun ajan yksinolot venyivät melkein 10 tuntiin, mutta hienosti likka jaksoi olla koko sen ajan hipihiljaa ja mitään tuhoamatta. Kymmentuntiset päivät olivat tosiaan pakon sanelema juttu, eikä sellaisia päiviä toivottavasti tule enää toiste. Normaalisti yksinolot on parista tunnista seitsemään tuntiin.

Lähimetsässä lenkkeillään vielä toistaiseksi pitkässä liinassa. Kunhan tullaan tutuiksi noiden tsiljoonien polkujen ja muiden lenkkeilijöiden aikataulujen kanssa, niin Saikun uskaltaa päästää vapaaksikin. Luoksetulovarma kun tuo ei ole edelleenkään, vaan toiset koirat ovat se heikko kohta. Allekirjoittaneen pitäisi havaita koirat ennen Saivaa, mikä tiheässä metsässä on hiukkasen haastavaa.

Kovasti olisi suunnitelmissa viedä Saiva elokuun alussa terveystarkkeihin. Nyt peukut pystyssä, ettei tulisi jälleen mitään yllättävää mikä vaatisi säästämieni rahojen käyttöä taas aivan muihin seikkoihin.

Mosku, Salli sekä yllätysvieras Siru

2011-07-10T16:11:00.001+03:00

6.7. suuntasimme koirapuistoon tapaamaan Sallia ja Moskua (Dagolas Rakkaani Mun). Moskun tapaamisesta onkin pitkä tovi, vaikka näyttelyissä ollaan poikaa ohimennen nähtykin. Saiva tervehti Sallin iloisesti, mikä ei yllätä kyllä ketään. Myös Mosku sai lämpimän tervehdyksen, mutta myös tiukkaa palautetta mikäli ei osannut Saivan mielestä käyttäytyä tarpeeksi herrasmiesmäisesti.

Puistossa oli myös toinen Dagolas-kasvatti, nimittäin hienoon kesäkarvaan ajeltu Siru (D. Onnetar). Siru on Jekun hyvä kaveri, mutta ylimpiä ystävyksiä Saivasta ja Sirusta on turha odottaa. Samanikäiset Siru ja Saiva eivät selvästikään tulleet mutkattomasti keskenään toimeen. Saiva otti tilanteen suorastaan haasteena ja seurasi Sirua kuin hai laivaa, mistä hiukkasen vanhempi neitikoira tietenkin suivaantui. Molemmat tytöt saivatkin sitten luvan olla välillä jäähyllä tunteiden kuumennuttua. Loppua kohden neidit suvaitsivatkin sitten rauhoittua ja sietivät toisiaan. Mainittakoon vielä, ettei Saiva missään vaiheessa aloittanut pörinää tai muuta, mutta ihan yhtä syyllinen se kärhämiin oli kuin Sirukin.

Muuten puistoreissu oli oikein mukava, vaikkakin turhan lämmin. Ei tyypit kauheasti jaksaneet peuhata, kun hellettä piisasi. Pitäisi järjestää tapaaminen uudemman kerran kunhan säät vähän viilenevät. Tässä vielä kuvasia reissusta. Ensin Sallin emännän ottamia.

Saiva, Mosku ja Salli

Saiva, Mosku, Siru ja Salli

Saivan pönötys

Tytöt selättivät, mutta Mosku ei pistä lainkaan pahakseen

Sitten vielä Moskun emännän ottamia kuvia. Kiitos molemmille kuvalainasta!

Sallin pönötys (ja haukotus)

Sirun pönötys

Keskustelua

Mosku ja Salli

Saivan mielipide Moskun lähentelyistä

Moskun pönötys

Saivanteri jäähyllä

Moskulla piti kiirettä haaremin koossa pitämisessä

Citykoira muuttaa maalle

2011-07-05T20:41:00.000+03:00

Hieman kärjistetty otsikko. Saikku muutti siis kerrostalosta keskustan välittömästä läheisyydestä rivitaloon hieman lähemmäs luonnonhelmaa. 28. päivä kesäkuuta Muston ja Sallin emäntä ystävällisesti haki Saivan yökylään luokseen, sillä seuraavana päivänä oli tiedossa ankara muuttorumba, kun herran kanssa kahdestaan roudasimme kaikki tavarat kerrostaloasunnostamme uuteen kämppään. Olisi ollut ikävää jättää Saiva tyhjentyvään asuntoon, puhumattakaan siitä, että olisimme tuoneet likan tänne uuteen ja outoon paikkaan. Oli kaikilla helpompaa, että S sai olla evakossa muuton ajan, eikä meidän tarvinnut huolehtia miten se pärjää. Saivalla kuuluikin olleen oikein rattoisaa Muston ja Sallin kaverina.

Uuteen asuntoon Saiva sopeutui nopeasti, vaikka banaanilaatikot olivatkin ensimmäisinä päivinä hallitseva sisustuselementti. Ollaan sen verran paljon vietetty aikaa ja yövytty erilaisissa paikoissa, että tuo tyyppi kyllä tuntee olonsa melkoisen kotoisaksi missä vain sen oma lauma on. Yksinoloja ei ole vielä ollut kuin roskanvientien verran, saa nähdä miten ne luonnistuu. Torstaina pitäisi homman olla hanskassa, kun lomalla ollut herra lähtee reissuun ja jäämme Saivan kanssa kaksistaan loppuviikoksi minun käydessä töissä. Entisessä asunnossa yksinolojen suhteen ei ollut enää minkäänlaista ongelmaa piiiiitkään aikaan, toivottavasti sama linja jatkuisi ennallaan.

Eniten Saikku on varmasti tykännyt takapihasta, joka on aidattu ja yllättävän suuri rivarin takapihaksi. Asunto oli ehtinyt olla kuukauden tyhjillään ennen kuin muutettiin tähän, joten nurmikko oli venähtänyt "hieman" pitkäksi. Takapihalla kävi työmiehiä maalaamassa ikkunanpuitteet, joten tietenkin nurtsi lakosi pitkin maata ja meille tuli kiire nyrhiä se lyhkäiseksi ennen kuin koko nurmikko on pilalla. Nyt on nurmikko lyhkäinen, mutta ei kovin sievä, kun ei viherrä kauniisti kuten naapureilla, mutta ehkä se tuosta vielä piristyisi. Alla vielä kuvasia Saivasta pihalla, kun nurmikko vielä rehotti valtoimenaan.

Reetu Röö

2011-07-05T19:48:00.000+03:00

Lapinporokoira Reetu (virallisesti Röyhyvihvilä) kävi juhannuksena kyläilemässä. Reetu on aina kovasti tykännyt Saivasta ja niin Saikkulikin Reetusta - ainakin siihen saakka, että R on keksinyt Saivan tuoksut ja hullaantunut. Nytkin parivaljakko veti hienot leikit ensi alkuun, mutta sitten Reetu pääsi nuuskuttamaan peffan ja sehän oli taas menoa se. Saiva sieti miekkosen touhuja aikansa, mutta kiukustui lopulta ja antoi äkäistä palautetta Reetu-raukalle. Reetunen on saanut jo sen verran ikää, että sehän osasi jo rauhoittui välillä. Jatkamme siis treffailuja aina kun voimme, eiköhän poitsu opi, ettei selkään ole asiaa silloin kun tyttö sanoo nou nou.

Mutta niitä kuvia nyt, nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kaksikko

Mää näin tuolla jottae. - No niin määki muute!

Sadettakin saatiin

Kaverikuva, kontakti kameraan vain uupuu

Röhvelö on kovasti miehistynyt, upee äijä

Tässä sitä palautteen antamista

Kiitos Reetulle ja emännälle visiitistä, meillä oli lystiä!

Kesän eka verijälki

2011-07-05T19:37:00.001+03:00

Juhannuksen aikaan emäntä otti vihdoin ja viimein itseään niskasta ja veti Saivanterille tämän vuoden ensimmäisen verijäljen. Pituutta ei ollut hääppöisesti, koska tämä nyt oli lähinnä kokeilu, että vieläkö koira muistaa asiat ja mikä tärkeintä - muistaako emäntä. Kaartuva jälki ja yksi makaus. Vedin jäljen illalla tyynellä säällä, nukuttiin yön yli ja käytiin heti aamulla muiden vielä uinuessa ajamassa.

Saiva nuuskutteli hienosti alkumakauksen ja eteni hienosti nenä mättäikössä. Allekirjoittanut teki ennen makausta mokan. Olin tehnyt paikoitellen huonosti itselleni merkit ja osa merkeistä oli päässyt tippumaan. Luotin liikaa omaan muistiini ja jarruttelin Saivan menoa, kun se oli mielestäni menossa väärään suuntaan. Saiva yritti pari kertaa jatkaa etenemistä "väärään" suuntaan ja lopulta istui minua tuijottamaan, kun en päästänyt. Aikani katseltuani ympärilleni huomasin seuraavat merkit ja niinhän siinä kävi, että Saiva oli menossa juuri oikeaan suuntaan, mutta tyhmä tyhmä emäntä esti! Onneksi likan mielenkiinto jälkeen palautui nopeasti ja se löysi hienosti tiensä makaukselle.

Makauksen jälkeen muuttuneet sääolot pääsivät vaikuttamaan negatiivisesti Saivan työskentelyyn. Illalla jäljen vetäessäni oli ollut täysin tyyntä, mutta aamuksi tuuli oli yltynyt. Alkujäljelle tuuli ei päässyt vaikuttamaan, mutta jäljen kaarevuudesta johtuen loppupätkä meni häneksi, kun tuuli pääsi tuulemaan kaadolta suoraan nenään. Saiva siirtyi ilmavainuun ja siihenpä se homma sitten kaatuikin, kun en osannut sitä siitä palauttaa oikeaan työskentelyyn.

Eli hyvä alku ja surkea loppu. Kunhan löydämme tästä lähistöltä hyvän jälkipaikan niin päästäisiin taas kokeilemaan hommaa.

Juhannus

2011-07-05T19:26:00.000+03:00

Useampi päivitys on nyt jäänyt roikkumaan ja tekisi jo mieleni kertoa suurimmasta asiasta eli muutosta, mutta hillitsen itseni ja etenen aikajärjestyksessä. Eli luvassa katsaus juhannukseen.

Koko jussi oltiin mökillä ja Saiva sai olla koko päivän pihalla vapaana. Olen erittäin tyytyväinen meidän pikkuiseen, joka pysyy pihassa ilman ongelmia. Hyvin voi itse olla grillikatoksessa tai mökissä ja vilkaista vain välillä ikkunasta, jossa missä päin tonttia musta häntä heilahtelee. Muutaman kerran piti käydä komentamassa koira hiljaiseksi, kun mokoma äkkäsi naapurissa liikettä ja asiasta piti toki ilmoittaa kovaan ääneen.

Puunlehden kalastusta

.. saalis napattu

Käytiin myös saaressa juoksuttamassa koiria. Nitakin uskallettiin päästää nauttimaan vapaudesta, kun todettiin ettei eläinten ja lintujen lapsosia ole näkyvillä. Lintuja ehtivät hätyyttelemään sen verran, että kävivät ajamassa korpit pois haaskalta, muuta häiriötä koiruudet eivät luontokappaleille aiheuttaneet.

Pilvi

Nitan jäljet

Meidän "vanha rouva" Nita

Pikakuulumiset

2011-06-27T12:07:00.001+03:00

Löysin pienen pienen raon blogin päivittelyyn, joten tulin ilmoittamaan, että hengissä ollaan. Kiirettä piisaa; työharjoittelun ohessa on pakkailtu kamoja kasaan, opiskeltu ja tehty tehtäviä, sairastettukin (ihmiset siis). Juhannus vietettiin mökillä ja siellä oli jos jonkinmoista actionia Saivalle. Luvassa siis mökkipäivitystä, Reetu-porkkiksen kyläilypäivitystä sekä verijälkipulinaa. Kirjoitukset kuvineen seuraavat perästä, kunhan saadaan nämä kiireellisemmät asiat pois alta eli palataan ensi kuussa astioille!

Lauman verran issikoita

2011-06-05T18:59:00.000+03:00

Emännän Ruotsin reissu viivästyikin päivällä, joten ehdittiin vielä tänään treffeille. Käytiin moikkaamassa islanninlammaskoiria Mysslaa, Kleppaa ja Veilaa koirapuistossa. Muuten meni oikein kivasti, mutta loppupuolella piti toimia erotuomarina Veilalle ja Saivalle. Myssla ja Veila nujusivat ja S meni tietysti kolmanneksi pyöräksi katsomaan, jotta mitäs tapahtuu "miekkii tahon!". Saiva ja Veila tulee muuten ihan kivasti juttuun, mutta tässä tilanteessa Veila oli maassa ja siitä se äkkiä vetää herneen nenuun, jos Saiva tulee yläpuolelle. Kähinähän siitä syntyi, mutta onneksi ei tullut vahinkoja ja Saiva meni hieromaan sopua heti, kun päästin sen uudestaan irti.

Saiva itse

Veila

Myssla

Kleppa ja Klepan keppi

Normaalisti niin ketterä Saikkunen sai aikaan naurunpyrskähdyksiä kömpelyydellään.

Vaanimista

sitten syöksähdys!

.. ja Klepan harhautus onnistui 100%

Jatkotilanteessa Saiva kompastui

.. ja tuuskahti!

Koko sakki kyttää aidalla

Myssla, Saiva ja keppi

Lopuksi vielä nätti Myssla

Saiva sai myös ihailijan (taas vaihteeksi..) sakemanniuroosta. Jo se on kumma, kun pojat eivät jätä tyttöraukkaa rauhaan. Likka sai taas olla kipakkana.

Letonniemessä

2011-06-02T17:46:00.000+03:00

Pitkästä aikaa meillä molemmilla oli vapaapäivä yhtä aikaa ja sääkin oli ihan siedettävä - ei siis satanut vettä, joten pakkasimme reppuun retkikampetta ja suuntasimme luontopolulle. Viime vuonna kävimme talsimassa Pilpasuon 7 kilometrin pituisen polun ja tänä vuonna olisi tarkoitus ehtiä katsastamaan useampi lähiseudun luontopoluista. Starttasimme Letonniemellä (luontopolun pituus 2,7 km), joka houkutteli merenrantaniityillään. Tiesimme, että polku alkaa venesatamasta, mutta venesataman parkkipaikalta ei ollut minkäänlaista opastetta suojelualueelle. Aikamme siinä sitten kuljeskelimme ennen kuin hoksasimme kävellä koko sataman läpi ja sieltähän se opaste lopulta löytyi.

Valitettavasti koko alueella on hyvin selkeästi nähtävissä ihmisen jäljet. Pitkospolut olivat paikoin huonot tai jopa olemattomat. Kengät siis kastuivat, koska alue on paikoin soista ja kosteaa. Nuotiopaikka oli merenrannassa ja sen ympäristö olikin kaikista mukavinta katsella. Nuotiopaikalla oli sen verran ruuhkaista, että emme jaksaneet jäädä enää kuvaussession jälkeen odottelemaan, että tilaa vapautuisi makkaranpaistopuuhiin, joten eväät jäivät syömättä. Roskia oli muuten todella paljon!

Näkymä lintutornista, nuotiopaikan vierestä

Saiva kyllä nautti olostaan täysin rinnoin, vaikka hihnassa jouduinkin sen pitämään. Sen mielestä vapailulenkin jälkeen toiseksi parhain vaihtoehto on käydä hihnalenkillä metsässä. Ja mitä ennestään tuntemattomampi ympäristö, sen parempi.

Lintubongari

Ensin poseerausta, mutta sitten..

HIIRI! MYYRÄ! JOTAIN!

Leikkituokio emännän kanssa, herra nappasi kuvan

Akka kiipesi lintutorniin, eikä pikkukoira päässyt mukaan

Lauantaina käydään Muston ja Sallin kanssa lenkillä ja iltapäivästä saamme allekirjoittaneen porukat kylään. Emäntä lähtee sunnuntaina sitten Ruotsiin muutamaksi päiväksi ja Saikkunen jää herran kanssa kotimiehiksi.

Karvaisia vieraita

2011-06-01T11:43:00.001+03:00

Saatiin eilen kylään mieluisia vieraita, nimittäin Lumeksen ja Allun! Lumes eli Tulettaren Benji on Saivan serkkupoika (Lumeksen emä ja Saivan emä siskoksia) ja Allu eli Aladin on Lumeksen "isoveli". Kyseessä oli ensitapaaminen, joten mentiin Saivan kanssa poikia pihalle vastaan. Odotettiin tyyppejä samassa kohdassa, missä yleensä odotellaan kaikkia muitakin kylään tulevia kavereita, joten S oli heti odottavalla mielellä liikenteessä: istui tiukasti aloillaan ja silmä tarkkana tarkkaili ympäristöä heiluttaen aina häntää, kun auto hiljensi kohdalla. Lopulta, kun pojat tulivat näkösälle, alkoi hännän heilutus ja innokas paikoillaan astelu.

Allu oli oikeinkin kohtelias, onhan kyseessä jo vanhempi herrasmies. Lumes oli hiukan innokkaampi tapaus. Ajateltiin ensi alkuun poikien omistajan kanssa, että Saivalla ja Lumeksella menee varmasti leikit hyvin yksiin, kun ovat niin samankuuloisia tapauksia, mutta niinhän siinä sitten kävi, että likka mielisteli Allua innokkaasti ja olisi ollut oikein kaveria. Lumes taas keksi, että Saiva on tyttö ja innostui oikein nuolemaankin.. sieltä nimittäin. Ja vaikka Saiva pitää koirista, niin tällaiset yli-innokkaat nuoret koirapojat saavat likan suivaantumaan. Eipä siitä leikkimisestä tullut sitten oikein mitään, kun Lumes nuuhki ja lipsutteli pyllyä ja Saiva antoi kiukkuiset lähdöt pojalle. Ja Lumeshan ei antanut periksi! Meitä nauratti, kun poitsu kävi kuonolla tökkäämässä Saivaa korvaan ja pinkaisi saman tien aina pakoon. Ja tätä samaa se toisti ja toisti kerta toisensa jälkeen. Toivotamme kuitenkin poijjaat tervetulleiksi uudemmankin kerran! Jospa Lumes rauhoittuisi seuraavalla kerralla nopeammin kuin viidessä tunnissa.

Sain otettua vain muutaman julkaisukelpoisen kuvan, kun oli sen verran hämärä päivä ja sisätiloissa piti kuvailla. Poikien emäntä otti poseerauskuvan kolmikosta, löytyy postauksen lopusta.

Lumes

Allu

Saiva (geelikampaus ala Lumes) ja Allu


Lumes rakastaa! Kuva: Lumeksen ja Allun emäntä

Mutta onnistuihan se yhteisposetus. Kuva: L&A:n emäntä

Hierojalla jumit pois!

2011-05-29T14:52:00.001+03:00

Olen parisen viikkoa katsellut tuota Saivan etenemistä ja tulin viime viikon loppupuolella siihen tulokseen, että tyypin tartteis päästä hierojalle. Ongelmaksi meinasi muodostua rahanpuute. Olen itse aina välillä hieroskellut Saivaa, mutta koska en ole käynyt kunnon kursseja aiheesta, niin en uskaltanut luottaa omiin taitoihini, jotta olisin aktiivisesti lähtenyt jumeja aukomaan. Onneksi satuin valittamaan aiheesta foorumilla ja siellä melkein valmis koirahieroja tarttui jurputukseeni ja ehdotti, josko hän tulisi Saivan hieromaan - sopuhintaan. Ja sehän sopi enemmän kuin hyvin! Tänään hieroja sitten tuli käymään. Kirjoitan tämän nyt tänne blogiin lähinnä itselleni muistiinpanoksi, mutta jos joku tästä jotain kiinnostavaa tai höydyllistä löytää, niin sehän on toki plussaa.

Aluksi keskusteltiin siitä, miten Saiva oirehti. Tyttö ei liikkunut niin sujuvasti kuin aiemmin, laahasi yhdessä vaiheessa jalkaansa ja värisi selästä, kun kosketin tiettyyn kohtaan. Ravaaminenkaan ei maistunut. Mietittiin myös hierojan kanssa, mistä moinen voisi johtua. Saivalla on vasta ollut juoksut, mikä voi vaikuttaa. Samoin se, että talvikauden jälkeen S on aloittanut rullaluistelun herran kanssa, mikä väärin toteutettuna saattaa johtaa jumiin. Herraa en halua mustamaalata, mutta hän ei ole kärsivällisimmästä päästä kouluttaessaan Saivaa, eikä hänelle ole vielä kehittynyt samanlaista koirasilmää kuin ehkä emännälle. Eli lämmittelyt ja askellajin tarkkailut ovat voineet unohtua.

Hieroja tutustui Saivaan ja sai tytöltä ohimennen korvapesun. Hän katsoi myös Saivan liikkumista, käskytti aloilleen ja kutsui luokse. Sanoi, että ainakin sisällä on lyhyt askel, minkä kyllä allekirjoitan. Ulkona liikkuu omasta mielestäni pidemmällä askeleella. Sitten alkoi itse hieronta. Tätä oli kiva seurata, kun ammattilaisen ottein käsitteli Saivaa, enkä ole aiemmin nähnyt oikeaa koirahierontaa. Aloitti päästä Saivan istuessa ja nopsaan tyttö sitten itse menikin makuulle. Poskilihaksista kuulema huomaa, ettei S ole BARF-ruokinnalla. Asia ihan vain näin mainintana, ei tarvitse siirtyä BARFiin poskilihasten takia. Hieroja kävi koko kropan tarkasti läpi, varpaista hännänpäähän ja kaiken siltä väliltä. Koirasta huomasi helposti milloin kohdalle sattui jumi: pää nousi maasta ja toisinaan koitti potkaistakin. Eli on helppo itsekin huomata jumit koiraa silittäessä.

Jumeja löytyi muutamia, onneksi eivät olleet pahoja ja hieroja sanoikin, ettei ne ole pitkään olleet, kun ei ole kerääntynyt nestettä eikä lihaksissa ole toispuoleisuutta. Jumit olivat toispuoleisesti eli mitä luultavimmin koira on liikkunut vinossa. Eli toiselta puolelta oli pakarat jumissa ja toiselta puolelta lavan seutu. Selältä löytyi myös jumi, kuten itsekin olin vähän epäillyt. Nämä siis onneksi aukesivat helposti.

Perushieronnan lisäksi Saivalle tehtiin rankempi käsittely eli kraniosakraalikäsittely. Kyseessä siis oli selkärangan mobilisointi, minkä tarkoituksena on parantaa selän liikkuvuutta, antaa lisätilaa välilevyille ja vilkastuttaa niiden verenkiertoa. Kyseessä on sen verran rankempi käsittely, ettei sitä kannata itse tehdä. Käsittelyä tehtäessä tuli selväksi, että siellä selässä on jumi. Saiva koitti oikein ponnekkaasti potkaista hierojan pois. Hierojan mielestä Saivan selkäranka on kuitenkin hyvin joustava, joten mitään rakenteellista vikaa nikamissa ei ole, vaan jumi on johtunut liikunnasta. Ravaajatyypillä selkärangan tietty kohta (jonka nimeä en muista, mutta nikamien okahaarakkeet vaihtoivat tässä kohdassa suuntaa, muistaakseni..) menee helposti jumiin, mikäli koira laukkaa paljon.

Saiva sai kehujakin. Ihon alla ei ollut rasvaa eikä tyttö myöskään ole liian laiha, oikein passeli siis! Jumit ei johdu hierojan mielestä rakenteesta. Tyttö tunnusti oikein terveeltä rakenteeltaan ja jumit aukesivat helposti, mikä on aina positiivista. Lihakset olivat muuten tasapainoiset, mutta takaa hieman heikommat kuin edestä, joten ylämäkijuoksua olisi hyvä harrastaa ja talvella umpihankikävelyä, jotta takapää vahvistuisi. Isoa eroa etu- ja takapäällä ei ollut, mutta otamme suosituksista vaarin ja yritämme löytää aakeelta laakeelta Pohojammaalta mäkiä.. Hiekkakuopille siis! Toisekseen saimme suosituksen lisätä ruokaan öljyä, ihan rypsiöljykin riittää. Saivalla on nimittäin kuivat anturanpohjat, joudummehan liikkumaan paljon asvaltilla. Yleensä meillä on öljyä syötykin, mutta karvanlähdön aikaan jätin sen pois. Nyt kun ulkopuolinen asiasta mainitsi niin huomasin tämän kuivuuden itsekin, joten lisäämme tästä lähtien taas öljyä nappuloiden sekaan.

Näiden asioiden lisäksi kiinnitämme huomiota siihen, että Saiva ei liikkuisi vinossa juoksulenkeillä ja herra saa nyt luvan oppia katselemaan askellajia luistellessaan Saivan kanssa, jotta tyttö liikkuisi sitä ravia. Jarrutellahan tyyppiä sitten saa, mutta se on sen omaksi parhaaksi. Uudet valjaat ovat myös ajankohtaiset, olenkin niitä jo tovin katsellut kaihoten. Vanhat Hurtta-valjaat eivät täydellisesti istu, mikä voi osaltaan johtaa tuohon toispuoleiseen jumiutumiseen, kun veto kohdistuu väärin. Kovin paljoa S ei vedä, mutta äkkiäkös se juntturaan johtaa vähäinenkin vedättäminen. Kovan liikunnan jälkeen venytellään raajoja ja selkää ja muistetaan ne alkulämmittelyt. Hierojalla kannattaa rankemman liikunnan kaudella käyttää arviolta noin joka toinen kuukausi, koiraa pitää toki tarkkailla. Joillekin riittää harvemmin, joillekin useammin.

Näillä eväillä tytön pitäisi pysyä hyvässä kunnossa. Sain paljon hyviä ohjeita ja kannustusta siihen, että hieron välillä itsekin tytsyä. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä mieli hierojan käynnistä ja kokemus oli oikein avartava ja mukava.

Tulipas maratonpäivitys kerrassaan!

Raiku-poika

2011-05-27T21:24:00.000+03:00

Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa tapaamassa Raikua, riistanväristä lapinkoirapoikaa. Saiva ja Raiku pitävät toistensa seurasta ja yleensä vetävät rallia pitkin koirapuistoa, mutta nyt meno oli kovin ankeaa. Päivä oli lämpimähkö, joten liekö sillä ollut vaikutusta, kun leikki ei maistunut oikein kummallekaan. Kuvia sain kuitenkin otettua Raikusta - kerrankin! Ei sillä, että poitsua olisi huvittanut poseerata.

Hei! Olen Raiku ja minulla on KUUMA

Viilentävä hiekkakylpy

ja toki Saivastakin kuva

Huomenna sitten tuleekin meille kotiin käymään hieroja, joka käy Saivan kropan läpi. Tytön liikkeet on pistäny allekirjoittaneen silmään, normaalisti hyvä ravaaja on yrittänyt jatkuvasti vetää laukkaa tai käyntiä ja lihasvärinääkin on ollut. Tarkoituksena olisi käydä koirahierontakurssi, mutta en ole vielä ehtinyt, joten kiva saada Saiva kokeneemman hierojan käsittelyyn. Selvinnee onko niitä jumeja jossain.

Nujuvideo

2011-05-21T15:26:00.002+03:00

Muistin ihan yllättäen vanhan pokkarini olemassa olon, joten nappasin sen mukaan tämän päivän lenkille. Kamera yllättäen vielä toimikin, joten sain otettua Muston, Sallin ja Saivan riekkumisista videokuvaa - mikä ei nykyisellä järkkärillä ole mahdollista. Blogger näköjään entisestään huonontaa laatua, koittakaa kestää.

Eli kuinka saada pikkumusta lopettamaan kaivaminen.

Muutos

2011-05-17T17:20:00.000+03:00

Nyt voin paljastaa, että mikä on se suurehko muutos mikä Saivan elämässä tulee tapahtumaan - asiaan viittasin edellisessä postauksessa. Tänään lyötiin allekirjoituksilla asia lukkoon. Eli tattadaa! Pääsemme muuttamaan rivitaloon! Kesäkuun lopussa hyvästelemme kerrostalolähiön ja siirrämme kimpsumme ja kampsumme rivitaloon metsän reunaan. Uusi asunto tulee olemaan tilavampi ja Saiva saa käyttöönsä aidatun takapihan, unohtamatta niitä metsäisiä lenkkimaastoja.

Eiköhän Saikkunen tule pitämään muutoksesta, toivottavasti itse muutto ja sopeutuminen sujuvat myös hyvin. Mutta siitä lisää myöhemmin, kun on muuton aika.

Toukokuinen reissu Kajaaniin

2011-05-15T16:39:00.001+03:00

9.-13.5. oli taas aika Kajaanin reissun. Allekirjoittanut siis opiskeli ja Saiva vietti leppoisia päiviä Mysslan ja Klepan kanssa. Päivät todellakin oli yllättävän leppoisia, tyypit nukkuivat todella paljon kaikkiin edellisiin vierailukertoihin verrattuna.

Saiva aloitti mukavasti tärppipäivätkin tiistaina, mikä varsinkin Mysslassa kirvoitti lisääntymishaluja. Tyttörakkautta oli ilmassa melkoinen määrä.. Erityisesti illalla, kun emännät olivat jo punkan pohjalla odottelemassa unta, niin tyttäret rakkaat intoutuivat huseltamaan. Miellyttävää.

Siinäpä ne päivät sitten vierähtikin. Koirapuistoonkaan ei päästy juoksujen takia, puhumattakaan että olisi päästy tapaamaan muita kainuulaisia koirakavereita.

Myssla ja Kleppa

Kleppa tiiraa

Heippa taas ensikertaan!

Älä koskaan yritä ottaa nenäkuvaa koirasta, joka ei nuku

Saivalla alkaa olla nyt sitten juoksut pikkuhiljaa loppumaan päin. Kunhan tuo merkkailu ja poikakoirien pissojen haistelu tuosta laantuu, niin päästään vihdoin ja viimein aloittamaan tämän vuoden jälkikausi!
Tiedossa on myös suhteellisen suuri muutos pikkukoiran elämään, mutta siitä lisää ensi viikolla, kun asiat lopullisesti varmistuvat.

Iisakki

2011-05-06T13:44:00.001+03:00

Meille muutti pääsiäisen jälkeen tällainen pieni otus evakkoon oman perheensä muuttopuuhia. Kyseessä on siis Muston ja Sallin lauman hamsteri, Iisakki. Kuten Muston ja Sallin blogista voi lukea, majailee heidän laumansa väliaikaisesti anoppilassa, joten Iisakki muutti meille stressiä pakoon. Iisakki häkkeineen asustaa saunamme lauteilla, rauhallisimmassa paikassa. Kesäkuun alussa pikkuinen pääsee taas oman laumansa pariin. Ei se tosin näytä suuremmin ikävöivän tuttuja nurkkia, tosin mikäpä minä olen tulkitsemaan hamsterin tunnetiloja.

Saivaa tietysti kovasti kiinnostaisi mokoma pieni eläin. Iisakki pääsee joka ilta juoksemaan kylpyhuoneeseen vapaana ja kolistelee menemään, mikä saa Saivan kuulostelemaan kovin tarkasti. S on päässyt haistelemaan Iisakkia häkin läpi ja kun hetkeksi katseeni herpaantui, niin likka nuoli hamsteriraukkaa! Mysteeriksi on tosin jäänyt, että haluaisiko Saikkuli maistella Iisakkia vai vain leikkiä - jälkimmäinenkin vaihtoehto voisi tosin olla kohtalokas. Emme ota siitä selvää, vaan Iisakki juoksennelkoon turvallisesti kylppärissä.

Lisäsin Ristijärven näyttelystä uuden kuvan, klik.

Tallitunnelmia

2011-05-04T16:01:00.000+03:00

Palataksemme vielä huhtikuuhun ja Saivan tallielämään julkaisen vielä kuvapaketin. Emännän harjoittelu tallilla tuli päätökseen ennen vappua, joten Saivan täytyy taas tyytyä tylsään kotielämään. Ilokseni voin kertoa, että Saiva osoitti taas hienoja paimennustaipumuksia karanneen ponin kanssa, hienosti haukkui ja kiersi eteen. Valitettavasti poni oli niin jästipäinen, ettei liikahtanut haluttuun suuntaan. Mutta niitä kuvia. Olkaatten hyvät.

Mitä sullon?

Anna määkin!

Äly ja Väläys!

Musto leijona-lookissaan

Äly ja väläys osa 2

Tämän hetkinen lempikuva Saivasta, kiitos kuvaajalle!

Mustat taistelee ja Salli ottaa iisisti


	Tyttöset

Käytiin katsomassa joutsenia

Saivanteri kahlailemassa

Salli sieväilee

Kaikki kuvat: Emma P.
Kiitos, kun saatiin Saivan kanssa häiritä teitä kuukauden ajan!

Toinenkin kehunappi!

2011-05-02T14:01:00.000+03:00

Usmalta (Suklaamuru), Seidalta (Kermakaramelli) ja Ainulta (Salmiakkipastilli) tuli toinenkin tunnustus. Saiva ihan punastuisi, jos punastuminen vain näkyisi mustilta poskilta.

Kehunappi kuuluu antaa eteenpäin kolmelle muulle nätille bloggaajalle ja lisäksi laittaa esille 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästä ja kertoa niistä vähän. Aloitetaanpa niistä kuvista sitten.

Ensin kuva vuodelta 2009, kun Saiva oli ihan pikkuruinen ja aamulla oli tullut talven ensimmäiset lumet.

Saivan ja Mysslan ensitapaamiselta kuva.

Pentukuvia on niin vähän, että vaalin niitä kuin kalleinta aarretta. Mutta pistetääs kolmanneksi ja viimeiseksi kuva tältä päivää. Meille nimittäin tuli iiiiiso paketti; emäntä sijoitti tulevaisuuteen ja hommasi vihdoin ja viimein kevythäkin. Reilun kokoinen niin mahtuu mukavasti vaikka kaksikin koiraa olemaan. Saiva tutustumassa häkkiin.

Nättinappi lähtisi eteenpäin nätille Niuniulle, komeille pojille Eetulle ja Moskulle sekä komealle sakemannipoitsulle Carolle. Me haluttaisiin antaa useammallekin, mutta kolmelle sai antaa. Voidaan kai nyt vähän sen verran rikkoa sääntöjä, että jokainen joka haluaa esitellä ennen julkaisemattomia kuvia näteistä koiristaan, niin saa napata napin.

Kehuja

2011-05-02T13:32:00.000+03:00

Blogimaailmassa on kuulema tapana jaella tunnustuksia toisten blogeille. Saiva sai tämmöisen tunnustusnapin Suklaamurulta ja Kermakaramellilta + yhdeltä salmiakkipastillilta. Kiitosta!

Jotta tämmösen napin voi hyvällä omallatunnolla ottaa vastaan, niin pitää vastata muutamaan kysymykseen. Kokeillaanpa siis.

1. Milloin aloitit blogisi?
- Emäntä pykäsi blogin pystyyn lokakuussa 2009, kun pennun kotiutumista piti odotella vielä noin viikon verran.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
- Täältä löytyy kaikenlaista juttua Saivan elämästä. Varsinkin alussa emäntä oli niin innoissaan kaikesta mitä pentu teki, että juttua riitti pienimmistäkin asioista! Nyt kun Saiva on kasvanut niin postailujakaan ei tule enää niin paljoa, mutta edelleen pyritään kirjoittelemaan kuulumisia, harrastusjuttuja ja treffailuraportteja.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
- Saivan blogi on erityinen, koska se on meidän rakkaan pikkuisen erityislaatuisen koiran blogi.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Emäntä on aina ollut kova kirjoittamaan, joten oli jokseenkin luonnollista aloittaa kirjoittelemaan oman koiran kuulumisia. Ja samalla voi tarkistaa blogista asioita, joita ei meinaa muistaa. Blogien kautta saa myös kavereita, joten ratkaisu oli parempi kuin perinteisen päiväkirjan kirjoittaminen.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
- En oikeastaan mitään. Olisi kiva jos otsikko kuuluisi "Saiva ja ---", mutta toistaiseksi hyvä näin. Aika vastottain lisäsin nuo välilehdet yläreunaan, mikä oli mielestäni ihan mukava uudistus.

Kehumisen henkeen kuuluu, että kehutaan myös muita. Saivan kanssa tykätään kaikista sivupalkissa esiintyvistä blogeista, mutta erityisesti tahdotaan kehua Saivan hyviä kavereita Mustoa ja Sallia, jotka on niin mahtavia kamuja, samasta syystä myös Mysslalle ja Klepalle. Onnille, Ilonalle ja Myylle myös nappi, toivottavasti päästäisiin teitä tapaamaan taas joskus.

Vappu ja Ristijärven ryhmis

2011-05-02T12:01:00.002+03:00

Vapun vietimme Kainuussa, Saiva sai leikkiä Nitan kanssa ja kiusata Pilveä. Sää ei suosinut, oli harmaata ja kylmää, joten kuviakaan ei kameraan tarttunut tällä kertaa. Mökilläkin käytiin, mutta vain lenkin verran ja jouduin pitämään Saivan kiinni, koska lauma metsäpeuroja "terrorisoi" seudulla. Eli toisin sanoen ei kiinnostanut kokeilla, pysyykö likka kuulolla jos tien yli kirmaa peuralauma. Ja hyvä kun pidin kiinni, tuoreita jälkiä näkyi vaikka kuinka ja monta kertaa koirat katselivat metsään päin siihen malliin, että siellä taisi peuroja olla.

Saiva aloitti juoksutkin perjantaina, vihdoin ja viimein, merkkailun kun aloitti jo parisen kuukautta sitten. Edellisiin juoksuihin tuli väliä melkein kuusi kuukautta, toivottavasti ei enää lyhenekään siihen viiteen kuukauteen. Juoksuista huolimatta kävimme lauantaina Ristijärvellä ryhmänäyttelyssä. Saiva monesti temppuilee juoksuisena, eikä ole aina yhteistyöhaluinen, mutta onneksi nyt oli toisin.

Tuomarina oli Mari Lackman, lapinporokoirakasvattaja, joten arvostan hänen arvosteluaan paljon. Käsitteli koiria hyvin ja kävi vielä jokaiselle kertomassa sanallisestikin mielipiteensä koirasta. Harmitteli Saivan liikkeitä, sanoi, että tarvitsee vielä aikaa, mutta piti kovasti tytön turkin laadusta.

Tuloksena siis NUO H.

"20 kk. Kauttaaltaan vielä kevyt narttu. Pitkähkö pää. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja. Hieman niukasti, mutta tasapainoisesti kulmautunut. Kokoon sopiva raajaluuston vahvuus. Erinomainen karvanlaatu. Ahtaat takaliikkeet, etuliikkeissä vielä löysyyttä. Hyvä häntä. Esiintyy ja esitetään hyvin."
[Rodunomainen lähestyttäessä]

Muoks. Lisätty kuvia

Huomasin vasta näistä kuvista, että eipä tuo ole kovin edustavasti seisonut. Kun takajalkoja katsoo..
Kiitos kuvista, Pirjo ja Paula!

Pääsiäinen

2011-04-27T17:12:00.001+03:00

Meidän pääsiäinen vierähti reissun päällä. Kummitettavan synttäripippalot kutsuivat, joten suuntasimme pitkäperjantaina auton keulan kohti Vantaata ja tällä kertaa Saivakin pääsi sitten mukaan. Automatkat sujuivat ihan mukavasti, hellepäivistä huolimatta. Pysähdyttiin jaloittelemaan ja juomaan, jotta matkanteko pysyisi suht siedettävänä. Saiva ei onneksi enää voi pahoin autossa, se ongelma ei ole vaivannut enää pitkään aikaan, mutta edelleenkään matkustaminen ei ole kaikista mukavinta. Stressaa sen verran, ettei esimerkiksi suostu juomaan auton lähettyvillä vaan vesikipon joutuu kiikuttamaan kiitettävän matkan päähän, ennen kuin pystyy juomaan.

Perillä oli vastassa iloinen kaksivuotias ihmislapsi, joka riemastui vallan mahdottomasti koirasta. Reippaan lapsen kiljahdukset ja jatkuva lääppiminen vähän ahdistivat. Saiva pitää lapsista, mutta noin pieni lapsi on vähän kummallinen, varsinkin kun sitä ääntä piisaa. Lapsi sai aina aikansa silitellä ja hoivata Saivaa, kunnes likka sai tarpeekseen ja vetäytyi vilpoisalle parvekkeelle.

Haukottelua

Ruokinta-aikaan tyttölapsi sai lapioida Saivalle nappulat kippoon ja kävipä lapsonen välillä kastamassa kätensä vesikuppiin, meni koiran luo ja sanoi "koira maistaa". Ja Saivahan lipaisi vedet pois kätösestä ja sekös lasta riemastutti. Palloakin heitti Saivalle monet, monet kerrat ja aina päikkäreitten/yöunien jälkeen kuului kysymys "Missä Saiva-koira?" Tyttösestä kasvaa selvästi oikein pätevä koiranhoitaja!

Saiva ja käpy

Leikkipuiston reunamilla lauman tarkkailua

Vihtorilan Siru 8.2.2005-12.4.2011

2011-04-20T18:13:00.001+03:00

Saivan kaunis äiti Vihtorilan Siru eli Neve on matkustanut yli sateenkaarisillan autuaammille paimennusmaille vain pari kuukautta päälle kuuden vuoden ikäisenä. Neven Pra meni nopeasti pahempaan suuntaan. Sopeutuminen huonontuneeseen näköön ei onnistunut, ja vaikka luonto ei olisi antanut periksi, oli aika päästää Neve pois.
Onneksi Neven ihanan elämäniloinen ja positiivinen luonne jatkuu sen jälkeläisissä. Kiitos Neve ihanaakin ihanammasta tyttärestäsi! Lupaan pitää Saivasta aina hyvää huolta.

Nevestä löytyy kuva täältä.

Talliriekkujaiset

2011-04-18T18:05:00.000+03:00

Tässäpä tulee kuvia tallilta, otettu viime viikolla, tälle päivää oli jo kuvissa näkyvä lumi sulanut pois. Heposia ei näy, mutta eiköhän näistä saa hyvän kuvan, että millaista vilskettä tuolla riittää päivästä toiseen. Kaksi mustaa riekkasee, Salli oli liian kiireinen omissa puuhissaan.

Kaikki kuvat: Emma P. Iso kiitos kuvaajalle!

Keväinen päivä

2011-04-09T14:41:00.002+03:00

Tänään oli siivouspäivä ja Saiva oli evakossa parvekkeella. Yritin avata oven varovasti huomattuani, että likka nukkuu hassulla kippuralla. Kuvan ottaminen oli emännällä mielessä, mutta ei tuota niin vain yllätetäkään.

tassut

Saiva änkesi sisälle, mutta kun emäntä jäi parvekkeelle joten piti jäädä miettimään, että mitenkäs tässä nyt pitäisi toimia.

Totinen tyttö. Saiva yllätti meidät eilen ja tuli nukkumaan minun syliini. Tyttö ei mikään sylikoira ole, tämä oli vasta toinen kerta sitten ihan pikkupentu aikojen.

Treenejä ja tallielämää

2011-04-03T17:45:00.000+03:00

Allekirjoittanut on aloittanu työharjoittelun heppatallilla ja tallin suojaisan sijainnin ansiosta olen uskaltautunut ottamaan Saivan harjoittelupaikkaan mukaan riekkumaan vapaana. Tallilla Saivalla on seuraa Mustosta ja Sallista sekä talonväen kahdesta koirasta - puhumattakaan muista koirista, joita piipahtaa säännöllisesti omistajiensa mukana. Saiva nauttii täysin rinnoin 7 tuntisista ulkoilupäivistä ja onkin aina loppupäivän väsynyt, mutta onnellinen, pikkukoira. Likka on myös saanut kehuja iloisuudestaan! Pitäisi joku aurinkoinen päivä ottaa kamera mukaan, niin saisi tyypeistä kuvia.

Hevosia Saivanteri on nähnyt ohimennen joskus aiemminkin, mutta onhan se ihan eri asia pyöriä päivät heppojen keskuudessa. Hevoskakat maistuu - samoin senioriruoka ja porkkanat, ja kauraakin on pitänyt maistella. Kauraa ei tosin ole toista kertaa syönyt, joten se ei selvästikään ollut suurta herkkua.

Suuret nelijalkaiset eläimet olivat ensi alkuun hippasen pelottavia, mutta erittäin kiinnostavia. Nenä pitkällä piti haistella, mutta kirmata sitten karkuun kun polle hörähti tai teki jotain muuta epäilyttävää. Sittemmin Saiva keksi, että nämähän on selvästi niitä eläimiä, joita kuuluu paimentaa, joten haukku raikaa. Eihän ne heposet mihinkään liikahda, katselevat vain, jotta mikäs pikkuinen siinä huutaa. Ja siitäkös likka suivaantuu! Hyvin itsepintaisesti on yrittänyt jo useamman päivän paimennushommia, saapa nähdä milloin luovuttaa. Vähän olen yrittänyt sitä komentaa, mutta en haluaisi liian kovasti kieltää, ettei paimennusinto häviä kokonaan. Uskoo se kiellosta aina hetkeksi, mutta äkkiäkös se unohtuu. Kunhan ei nyt kuitenkaan liian lähelle menisi haukkumaan, ettei saa kaviosta.

Sitten pitkästä aikaa treeniasiaa, sillä tällä viikolla on päästy jopa kolme kertaa treeneihin! Ensin oli treeniringin reenit, seuraavaksi oli lappalaiskoirien hallivuoro ja tänään nätöharkat. Pitkästä aikaa päästiin koiraseurassa treenailemaan ja Saikku oli niin mahdottoman pätevä. Nyt kun sen motivaation on saanut kaivettua esille, niin tuosta pikkuisesta olisi vaikka mihin. Kun vaan emäntä osaisi oikein kouluttaa. Hukkaan se minulla menee.
Saiva hoksaa nopeasti uudet asiat, vaikka ei aina maltakaan käyttää omia aivonystyröitään miettimiseen. Varsinkin koiraseurassa tekemisen intoa löytyy, toisinaan vähän liiaksikin, mutta en valita. Toki muiden koirien perään pitää edelleen toisinaan haikailla, mutta sitten kun S toteaa, ettei sinne ole asiaa niin palaa äkkiä kontaktiin. Mainio tyyppi!

Tokokoirankin tästä varmasti saisi, mutta enemmän veri vetää agilityradalle. Saiva on kompakti paketti, ketterä, vauhdikas ja kova hyppimään. Eli edelleen säästellään rahoja, jotta päästäisiin alkeiskurssille. Terveystarkit on vuorossa seuraavaksi, mutta jos sitten vihdoin ja viimein...

Hallivuorolla Saivaa seisottaessani sattui pieni vahinko. Oikaisin vähän takajalkoja (höselö jää toisinaan seisomaan ihan hassusti) ja samaan aikaan Saiva liikahti eteenpäin, jolloin joku karva jäi sormieni väliin ja S vingahti. Tämän päivän nätöharkoissa Saiva sitten veti seisottaessa itsensä mutkalle eikä selvästikään olisi halunnut seistä. Ja eihän sellainen seisominen ole mistään kotoisin, jos ei koiralla ole kivaa, eikä tuomaritkaan tykkää. Joten nyt sitten ennen Ristijärven ryhmänäyttelyä opetellaan uudestaan koko seisominen. Ei siinä kauaa pitäisi nokka tuhista, joten toivotaan parasta, että reipas seisominen saataisiin takaisin.

Rölli

2011-03-26T13:04:00.001+02:00

Vihdoin ja viimein se onnistui! Syksystä asti on suunniteltu paimensukuisen Röllin (Aina Valpas Maitomies) tapaamista, mutta aina on tullut viime tingassa joku este: juoksut, kennelyskä epäily tuttavapiirissä ja niin edelleen. Nyt kun sitten vihdoin ja viimein päästiin sopimaan tapaaminen koirapuistoon, niin emme antaneet hämärän sään ja lumisateen haitata (vaikka nämä elementit haittasivatkin amatöörin kuvaamista).

Röllillä on ikää hippasen vajaan vuoden verran, joten osasinkin odottaa, että innostuu Saivasta vallan mahdottomasti. Ja oikeassa olin. Aluksi leikkiminen oli aivan viatonta, hetken verran, kunnes Röttönen sniffasi Saivanterin takamuksen ja jihuu! Se oli menoa se. Saiva on onneksi melko pitkämielinen yli-innokkaiden teinipoikien kanssa, mutta kyllähän tämäkin tyttö alkoi sanoa vastaan ja vertakin löytyi parin pisaran verran Röllin vaaleiden karvojen seasta. Mitään reikiä ei löytynyt kummastakaan, joten kyseessä lienee ollut vain joku pikkuinen nirhauma jommalla kummalla jossain. Röllin ansioiksi pitää kyllä mainita, että yrityksen puutteesta ei voi poitsua syyttää!

Niin kukas sää oot?

Saiva näytti Röllin rinnalla kovin pieneltä

Sovimme, että tapaamme uudemmankin kerran, josko Rölli siihen mennessä vähän rauhoittuisi. Saiva on tietysti myös tehnyt juoksuja jo jonkun viikon verran, joten mahdollista, että sekin asiaan hieman vaikutti.

Selailkaahan blogia alaspäin, sieltä useampikin postaus Kajaanin reissulta.

Kuura-sisko

2011-03-26T12:03:00.000+02:00

Kainuussa ollessamme käytiin tapaamassa islantilaisten kanssa Saivan Kuura-siskoa (Tulettaren Camomilla). Kuuraa on nähty viime kesänä ja tammikuussa näyttelyssä. Tytöillä oli aluksi puolin ja toisin vähän pörinää, lisäksi Saiva selkeästi puolusti Mysslaa (meni väliin) mikäli Kuura Mysslalle meni haukkumaan. Pari sellaista tilannetta oli ja me emännät kävimme kiskomassa pukarit erilleen toisistaan. Muuten meni oikein hienosti ja tytöt leikki ja touhusi yhdessä. Jälleen oli pilvinen päivä ja olen huono käyttelemään kameraa pilvisessä ja hämärässä, joten kuvien laatu ei päätä huimaa.

Kleppa, Kuura ja Saiva upposivat lahjakkaasti hankeen

Myssla ja demoni-Kuura

Myssla ottaa kontaktia emäntäänsä

Siskosten hammastelua

Saivanteri ja thö keppi

Kuuran poseeraus

.. ja seisomakuva